Anton Chekhov - Venäläistä rakkautta

Tiflisissä sain kirjeen isältäni. Hän kirjoitti, että AriadnaGrigorjevna oli matkustanut ulkomaille oleskellakseen siellä kokotalven.

Palasin takaisin kuukauden kuluttua. Oli jo syksy. Ariadna lähettiisälleni joka viikko hajuvesille tuoksuvan, mieltäkiinnittävän jakaunokirjallisen kirjeen. Minun mielestäni voi jokainen nainen ollakirjailijatar. Ariadna kertoi hyvin tarkasti, kuinka vaikeastilepytettävissä hänen tätinsä oli ollut ja kuinka työlästä tältä oliollut saada tuhannen ruplaa matkarahoja. Kertoi, kuinka kauan olietsinyt Moskovassa erästä kaukaista sukulaistaan, vanhaa rouvaa, saadakseen tästä matkatoverin. Tällainen liiallinen yksityiskohtainkertominen tuntui kovin keksityltä, ja minä ymmärsin, ettei hänelläollut mitään naispuolista matkatoveria mukanaan.

Vähän myöhemmin sain minäkin häneltä kirjeen, joka niinikään tuoksuihajuvesille ja oli hyvin kaunokirjallinen. Hän kirjoitti ikävöivänsäminua, minun kauniita, älykkäitä, rakastettavia silmiäni, nuhteliminua ystävällisesti siitä, että unohdin nuoruuteni, jäin maallehomehtumaan, vaikka voisin hänen laillaan elää paratiisissa palmujenalla ja hengittää appelsiinien tuoksua. Ja hän kirjoitti kirjeenalle: "hylkäämänne Ariadna". Pari päivää myöhemmin sain samantapaisenkirjeen, jonka alle oli kirjoitettu: "Teidän unohtamanne".

Pääni meni ihan sekaisin. Rakastin häntä intohimoisesti, näin jokayö unta hänestä, ja kuitenkin seisoi kirjeessä: "hylkäämänne","unohtamanne"… Miksi niin?.. Ja lisäksi tuli maaseudun ikävyys, pitkät illat, kalvavat ajatukset Lubkovista… Epätietoisuus kiusasiminua, myrkytti päiväni ja yöni. Elämä muuttui sietämättömäksi. Envoinut kauemmin vastustaa, vaan lähdin matkalle.

Ariadna oli kutsunut minua Abbaziaan. Saavuin sinne eräänä kirkkaana,lämpimänä päivänä sateen jälkeen, jonka pisarat kimalsivat vieläpuissa. Vuokrasin huoneen suuresta, kasarmimaisesta hotellistanimeltä "Dependance", jossa Ariadna ja Lubkov asustivat. He eivätolleet kotona.

Lähdin puistoon, kuljeskelin lehtokäytävissä ja istahdin sitteneräälle penkille. Ohitseni kulki itävaltalainen kenraali, kädetselän takana ja samallaiset punaiset juovat housunlahkeissakuin venäläisilläkin kenraaleilla on. Pienokaista työnnettiinohi lastenvaunuissa, jotka vinkuen liikkuivat märällä hiekalla.Sitten meni ohitseni raihnas, keltatautinen ukko, joukkoenglantilaisia naisia, pappismies ja sitten taas itävaltalainenkenraali. Soittolavalle mennä laahusti vastikään Fiumesta saapunutsotilassoittokunta, ja soitto alkoi.

Oletteko koskaan ollut Abbaziassa?

Se on likainen slaavilainen pikkukaupunki, jossa on yksiainoa löyhkäävä katu, jonka poikki ei sateisella säällä saatapäällyskengittä kulkea. Olin monta kertaa ja aina liikutettunalukenut tästä maallisesta paratiisista. Mutta kun sittenhousunlahkeet ylös käärittyinä kuljin varovasti poikki kapean kadunja ikävissäni ostin sitkeitä päärynöitä vanhalta akalta, jokatunsi minut venäläiseksi ja sanoi "tshitiri" (neljä), "davatsat"(kaksikymmentä), ja neuvottomana mietiskellesäni mielessäni, minnemennä ja mitä tehdä, tapasin toisia venäläisiä, jotka olivat yhtäpettyneitä kuin minäkin, alkoi minua harmittaa ja hävettää.

Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.