Andrey Tikhomirov - Suomalais-ugrilaiset kansat. Kielet, muuttoliike, tulli

Hänen nauhoittamat tarinat ja laulut paljastavat näiden ominaisten pohjoisten kansojen henkisen maailman. Vaeltelemassa harvaan asuttua, maantieteilijöille melkein tuntematonta aluetta, Reguli laatii kaavamaiset kartat, joissa näkyvät vuorten, jokien ja asuttujen alueiden nimet. 29. syyskuuta 1844 saavuttaessaan napapiirin, Reg saapui Obdorskiin (nykyään Salekhard) – silloin pieneen kylään, joka koostui vain 40 talosta. Siihen mennessä Ob oli jo jäätynyt, ja tundraa pitkin peurallinen Reg oli matkalla Ural-vuorten pohjoiseen kärkeen saavuttaen 21. lokakuuta 1844 Karameren rannikon ja Yugorsky Shar-salmen. Se oli matkansa pohjoisin piste (69° 45 «N). Marraskuussa hän saapuu Usa-joen valuma-alueelle, Komin asuttamalle alueelle (Zyryans), ja jatkaa tutkimustaan täällä. Sieltä ylittäen Ural-vuoret, Reg ulos vuorille. Berezovo, mutta ei viipy täällä, mutta Pohjoisen Sosvan varrella se nousee Kempazhin suulle. Edelleen pohjoista Sosvaa pitkin se saavuttaa tämän joen lähteet (62° N), jonka Mansi asuu, ja vasta sen jälkeen se menee taas vuorille. Koivu. Täällä Reg talvi, asettaa päiväkirjansa järjestykseen. Reg-matka Uralissa ja Trans-Uralissa tapahtui erittäin vaikeissa olosuhteissa: laitteita ei ollut riittävästi, tarvittavia laitteita ei ollut. Unkarilainen tutkija ajoi venettä pyörteiden jokien varrella, ratsastaa hevosella vuoristoalueilla, hirvien tai koirien valjastamissa kelkuissa ja usein jalka. Yleensä häntä seurasivat oppaat – mansi, hanti tai neenetsi. Utelias tutkija oli aina lähellä tavallisten ihmisten tunteita ja ajatuksia, hän erotti ja arvosti heidän käyttäytymisensä ja moraalinsa jaloja piirteitä. Vastoin tuolloin vallitsevia «villien» käsityksiä Reg totesi: «Epäkulttuuristen kansojen elämässä on sellaisia piirteitä, jotka ansaitsevat yleismaailmallisen tunnustamisen. Sosiaalisessa elämässään havaitaan sellaisia ilmiöitä, jotka osoittavat myötätuntoa ja pahoinpitelyn puuttumista. "Regrevo lähettää Berezovosta tietoja opinnoistaan Unkarin tiedeakatemiaan ja Pietariin. Kirjeessä K. M. Baerille hän kertoi luoneensa kiistatta yhteyden mansi-kielen ja unkarin kielen välille. Koottu mansi-unkari-sanakirja sisältää 2600 mansi-sanaa.»

Arvokkain ReguliiUralista tuoma materiaali käsiteltiin koko seuraavan elämän ajan. Hän valmisteli pääteoksen «Vogulimaa ja sen asukkaat», julkaistu vuonna 1864 unkariksi Budapestissa kirjoittajan kuoleman jälkeen. Reg piti erittäin tärkeänä alueen nimen tutkimista nykyaikaisissa paikannimissä, mikä antaa meille mahdollisuuden arvioida kansojen uudelleensijoittamista menneisyydessä. Hän rakensi myös ideat tällaisen uudelleensijoittamisen alkuperästä ja historiasta kielten vertailevan analyysin perusteella ottaen huomioon etnografiset tiedot. Reg loi suomalais-ugrilaisten kielten, joihin kuuluvat unkarilaisten, suomalaisten, mansi-, hanti-, komi- ja mari-kielet, geneettisen yhteyden. Erityisesti hämmästyivät mansien ja unkarin kielten samankaltaisuudet. Hän päätteli, että unkarilaiset tulivat esi-isiltä, jotka asuivat kauan sitten Pohjois-Uralissa ja Trans-Uralissa, alueella, jonka Mansi asutti. Nykyaikaiset kielitieteilijät hyväksyvät periaatteessa nämä Reg-lausunnot. Heidän ideoidensa mukaan ugrilaisten esi-ikäkoti sijaitsi metsäalueella Kaman altaalla ja jonkin verran eteläpuolella. Ensimmäisen vuosituhannen alkupuolella eKr. Ugrilaisyhteisöstä syntyi heimoja, joista tuli myöhemmin unkarilaisten esi-isiä. Jäljelle jääneet ugrilaiset pysyivät tällä alueella pitkään, ja 12-15-luvulla osa heimoista muutti Uralin ulkopuolelle. Reguliimatka Uralin ja Uralin läpi kesti noin puolitoista vuotta (saapuminen Solikamskiin – marraskuu 1843, lähtö Berezovosta – maaliskuu 1845). Polun pituus oli 5,5 tuhatta km. Aikaisemmin kukaan tutkija ei ole suorittanut niin pitkää ja perusteellista tutkimusta täällä, ei toiminut niin laajalla alueella. Reguliimatka tutustumattoman alueen läpi herätti mielenkiintoa tutkia Pohjois-Uralin luontoa ja väestöä ja osaltaan edistää suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimuksen kehittämistä.

Suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvat kansat asuivat kieliyhteisönsä aikana idässä ja koillisessa Euroopassa, Euroopan ja Aasian rajalla, Ural-vuorilla. Ural-vuoret ovat raja Euroopan ja Aasian välillä, keskittyen Uraliin, meistä tulee euraasialaisia, koska niitä ei voida jakaa itään ja länteen. Siellä muodostettiin vanhimmat yhteisöt, jotka myöhemmin saivat indoeurooppalaisten nimet, samoin kuin muidenkin kieliryhmien, erityisesti suomalais-ugrilaisten kansojen nimet. Indoeurooppalaisen yhteisön muodostumisen kronologiset vaiheet: 1. Noin 70 tuhatta vuotta sitten jotkut Afrikasta tulevat maahanmuuttajat asuivat Pohjoisnavan alueella, mutta kun jäätiköt saapuivat (Valdai-jäätyminen vastaa Wurmia, Vislinsiä ja Wisconsineja), ihmiset alkoivat vetäytyä etelään; 2. Vuosina 70—11 tuhatta vuotta sitten, jolle oli ominaista yleinen jäähtyminen, jatkuu ihmisten vetäytyminen pohjoisesta eteläiseen Euraasiaan; 3. 11—10 000 vuotta sitten, holoseenikausi, indoeurooppalaisen yhteisön muodostuminen Etelä-Uralin alueelle. Etelä-Uralin, Kaspianmeren ja Aral -meren välisestä «Suuresta Steppestä» tulee monien kansojen muuttoliike. Kuuluisa intialainen julkishenkilö Tilak väitti, että intialaisten kotimaa on arktinen alue, koska muinaiset vedat kuvaavat aluetta, jossa puoli päivää ja puoli yötä.

Suuren Uralin (Ural-vuoret) alueella 4. vuosituhannen lopulla eKr. e. muodostetaan muinaisin Ural-yhteisö, johon kuuluvat suomalais-ugrilaiset kansakunnat (muodostettu erilliseen yhteisöön 3. vuosituhannen lopulla eKr.) ja samojeedit (muodostettu erilliseen yhteisöön 1. vuosituhannen lopulla eKr.). Kolmen vuosituhannen lopulla eKr. e. Suomalais-ugrilaiset muuttivat eteläisen Uuralin alueelle muinaisten indoeurooppalaisten lähdön jälkeen suolarautamalmien ehtymisen vuoksi (ne kehitettiin ns. Varissa, arkeologit kutsuivat näitä löydettyjä siirtokuntia «kaupunkien maaksi»). Perustuu ugrilaiseen peruskieleen 3. vuosituhannen lopulla eKr. e. – 1. vuosituhannen puolivälissä eKr. e. Etelä-Uralin alueella muodostetaan oikeiden unkarilaisten (unkarilaiset) ja Praobsko-ugrilaisten (hanti, mansi) kansakuntien yhteisöä; 3. vuosituhannen lopulla eKr e. – 2. vuosituhannen puolivälissä eKr. e. Suomalais-permilaisen peruskielen perusteella muodostetaan permi (komi, udmurtit) ja suomi-volga (mari, mordovit, saamelaiset, suomalaiset, ishora, vodi tai vod, veps, virolaiset, liivit) kansojen yhteisö.

Uralilaisten (suomalais-ugrilaisten ja samokedisten) turkkilaisten, mongolien ja Tungus-Manchu -kielten esi-ikäiskodit sijaitsivat Euroopan koillisosassa, mikä todistaa ikivanimman Nostratian kieliryhmän olemassaolon todellisuuden. Arkeologisina kulttuureina, jotka voitaisiin korreloida yleiseurooppalaisen indoeurooppalaisen kulttuurikompleksin alueen kanssa, tutkijat kutsuvat Khalaf-, Ubeyd-, Chatal-huyuk -viljelmiä Lounais-Aasiassa ja Kuro-Araksinia Kaukasiassa. Näiden tutkijoiden mukaan indoeurooppalaisten toissijainen esi-isänkoti oli Pohjois-Mustanmeren alue, jossa heidän uudelleensijoittamisensa juontavat juurensa III vuosituhannen eKr. e. Indoeurooppalaisen perheen eteläpuolella voi olla muodostunut semitiini-hamiittisen (afrasialainen) kieliperheen ydin. Kartvelin alkukielen kantajat ilmeisesti asuivat indoeurooppalaisten pohjoispuolella ja dravidien alkukielen itäpuolella. Tähän epämiellyttävään kieliryhmään kuuluu indoeurooppalaisia, semitaaleja, hamitilaisia tai afrasialaisia, kartvelilaisia, uralilaisia, dravidialaisia, turkkilaisia, mongolisia, Tunguso-Manchu, Tšukchi-Kamtšatkalaisia ja mahdollisesti eskimo Aleutian kieliperheitä. Tämän valtavan makroperheen kieliä puhuu nyt yli 2/3 maailman väestöstä. Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet indoeurooppalaisten, semiittisten, hamiittisten, uralilaisten, altailaisten ja joidenkin kielten yhdistämisen suuriin nostraattisiin kieliryhmiin. Tämä makroperhe on kehittynyt Ylä-paleoliittisessa tilassa Lounais-Aasian alueella ja sen viereisillä alueilla. Viimeisen Wurmin jäätikön ja ilmaston lämpenemisen jälkeen Mesolithicissa nostraattiset heimot asettuivat koko Aasian ja Euroopan laajalle alueelle; he työnsivät syrjään ja rinnastuivat osittain heihin, jotka olivat asuneet siellä aiemmin. Nostraattiset heimot muodostivat tässä historiallisessa prosessissa useita erillisiä alueita, joilla erityisten kieliperheiden muodostuminen alkoi. Suurin heistä, indoeurooppalainen kieliyhteisö, alkoi muodostua Etelä-Uralista ja sitten «Suurista stepistä» – Altaista Mustallemerelle.

Читать дальше