Juhani Aho - Lohilastuja ja kalakaskuja

»Nyt ei tietysti tule kysymykseenkään lähteä toisille vesille. Päätämme jäädä tänne epämääräiseksi toistaiseksi. Aurinko on jo koko korkealla, kun saavumme majapaikkaamme.

»Seuraava päivä käytetään makeihin uniin kahden valvotun yön jälkeen, entistä hienompain täkyvehkeiden valmistamiseen ja täkyjen hankkimiseen. Ponnistuksista huolimatta saamme niitä kuitenkin vain joitakin, ei aivan pieniä siianpoikia ja muutaman kuivuneen salakan. Noin klo 9:n tienoissa illalla olemme taas paikalla. Saalis on sama kuin edellisenä yönä, kolme suurta, mutta olisi voinut olla yksi lisää, ellei hyökkäyksistään päättäen tavallista suurempi lohi olisi vienyt huonosti kiinnitettyä koukkua mennessään. Näytti siltä, kuin pienet syötit olisivat olleet halutummat kuin suuremmat, sillä soudettuamme turhaan siikasyötillä, otti heti tuota pientä suolattua salakkaa. Tämmöisissä tyynissä vesissä ja näin kirkkaalla ilmalla, kun yö on melkein yhtä valoisa kuin päivä, eivät vehkeet voi olla kyllin hienot. Ei ole ihme, etteivät torpparin haukiuistimet ole kalastaneet. Mahdollisesti on viime vuosina, jolloin hän ei ole saanut, ollut samanlainen ilma kuin nyt. Silloin taas, kun hän sai, on mahdollisesti ollut pilvessä ja tuullut. Syönti kesti muuten vain pari tuntia, heti auringon laskettua ja vähän sen jälkeen.

»Kun kunnia näin oli pelastettu, jätimme virran seuraavaksi yöksi rauhaan, mutta sen jälkeisenä yönä olimme taas siellä ja palasimme saaliinamme lohensa kullakin. Oli saatu yhteensä yhdeksän. Kalastus alkoi muodostua melkein samanlaiseksi joka yö: soudetaan ulos, tehdään kierros, lohi tarttuu, soudetaan maihin, otetaan koukkuun, juodaan saijut, toinen lähtee vuorostaan ulos j.n.e.

»Seuraavana yönä lähti allekirjoittanut yksin kalaan. Toverit olivat lähteneet hankkimaan lisää täkyjä ja oli heidän aikomus saapua laivassa virralle puolenyön aikaan. Laiva saapui kuitenkin niin myöhään, että syönti oli jo ohi. Sen aikana sain minä kuitenkin neljä lohta kahdessa tunnissa. Olin pannut kaikkein hienoimman heittosiiman ja pienimmät koukkuni. Joka kerta kuin soudatin itseni ulos, tarttui. Minä luin sen pienten täkyjen ansioksi. Mutta kuinka varomatonta on tehdä mitään teorioja, sen osoitti tämän viimeisen illan kokemus. Vaikka heillä tänään taas oli samat vehkeet kuin minulla eilen, eivät toverini saaneet niillä mitään. Sen sijaan toinen heistä sai suurella rumalla korttelin pituisella siian pojalla valkoisen »siikalohen». Saadakseni selville, kelpaisiko ehkä perhokin, koetin niitä taas kaikenlaisia, mutta turhaan.

»Kalaretkemme X-virralle on nyt lopussa. Sehän on ollut harvinaisen onnistunut. On saatu niin paljon, kuin oikeastaan on ehditty saada, sillä kalastettava alue tuossa on niin pieni, että siinä mukavasti mahtuu kalastamaan vain yksi vapa. Olemme saaneet keskimäärin 3 lohta yössä, syöntiajan ollessa vain noin 3-4 tuntia. Suurin saaduista lohista oli 7 kiloa, pienin 3 kiloa, muut siltä väliltä. Pienempiä ei näkynyt. Teidän kehoituksenne, että olisi etsittävä lohia muualtakin kuin koskista, on siis osoittautunut täysin huomioon otettavaksi. Luultavasti lohet, jotka järvissä oleskellessaan suurimmaksi osaksi elävät muikuista, kerääntyvät vesistöistä toisiin laskevien muikkuparvien mukana tämmöisiin ahtaisiin paikkoihin ja ovat sieltä eräinä aikoina helpommin ja runsaammin saatavissa kuin suurilta seliltä, missä ne hajaantuvat enemmän. Jos me aina tietäisimme, missä muikut liikkuvat, tietäisimme myös lohien olinpaikat.

»Meitä suosi mitä ihanin ilma, ehkä liiankin ihana, sillä tyyni kirkas säähän on kaikkein huonoin lohi-ilma, varsinkin heikosti virtaavassa vedessä, jossa syötin pakostakin täytyy kulkea hitaasti ja jossa kalalla on hyvää aikaa tarkastaa pyydystä, ennenkuin se sen ottaa. Kuta enemmän ja pettävämmin pyydys jäljittelee sitä kalalajia, jota lohi sillä hetkellä syö, sitä varmimmin se on saatavissa.

»Mutta miksi ne ottivat vain niin lyhyen ajan? Se luultavasti riippui siitä, että muikku sinä aikana »nousi» ja lohet sen mukana. Kun muikut taas lähtivät, seurasi lohikin mukana tai poistui kyllänsä saaneena, tullakseen seuraavana yönä muikkujen kanssa takaisin.

»Tässä niemessä, tämän vapajavan virran rannalla olisi mitä herttaisin kalamajan paikka. Sitä jo suunnittelimme vastaisia kalaretkiä varten, sillä varma on, että tämä ensimmäinen retki ei ole oleva viimeinen. Olisi tänne mukava ajaa moottorillakin ja asua siinä tai rakentaa teltta rannalle. Tässä vesistössä Saimaan ja Kallaveden suurten vesisäiliöiden välillä on sitäpaitsi muitakin samanlaisia ahtaita salmia, virtoja ja myöskin koskia. Tämä reitti olisi lohenkalastajain kultala, jos meillä vain olisi asianharrastusta niin paljon, että parhaat vedet saataisiin rahakkaan yhtiön hoitoon niin, että niissä ryöstökalastusta voitaisiin estää ja kutua rauhoittaa. Kulkuneuvojen puolesta olisi reitti vallan mainio, sillä kaikille koskille sinne pääsee laivalla sekä Savonlinnasta että Kuopiosta.»

Meillä ei, ainakin mikäli minun tietooni on tullut, ole kovinkaan monta taitavampaa lohenonkijaa, ei ainoatakaan, jota voisi verrata englantilaisiin taitureihin sillä alalla. En puhu ollenkaan onkimiestemme saaliista, vaan siitä taidosta ja siroudesta, millä vapa on käsiteltävä ja pyydys koskessa kuljetettava. Meillä on onkimistaito teknillisesti jotakuinkin samalla asteella kuin pallonlyönti kylänraitilla verrattuna verkkopalloon. En ole tosin koskaan nähnyt ulkomaan mestareita, mutta kirjallisuutta seuraten olen tullut saamaan aavistusta siitä, mitä vaatimuksia tämän urheilun harjoittamiselle voidaan asettaa.

Urheilukalastus, harjoitettuna niin kuin sitä harjoitetaan siinä maassa, missä se on kehittynyt korkeimmilleen, nimittäin Englannissa, on siellä kehittynyt tieteeksi siihen nähden, että se myös on luonnon ja sen ilmiöiden harrasta tutkimista. Se pyrkii pääsemään perille kalojen elintavoista, siitä, missä ne oleskelevat milläkin ilmalla ja minkin vedenkorkeuden aikana, kuinka ne vaeltavat paikasta toiseen, mitä ne syövät ja siitä johtuen, millaisia pyydyksiä ne milloinkin siitä ja siitä syystä ottavat. Veden eläimistön tarkka tutkiminen on ollut välttämätön kaikkia niitä eri pyydyksiä luodessa, joita urheiluvälinetehtaat valmistavat. Urheilukalastus siis edellyttää läheistä vuorovaikutusta tieteen kanssa, niinkuin kalastus yleensäkin.

Englanninkielen taitoinen onkija voi tavattomasti hyötyä perehtymisestä senkieliseen kirjallisuuteen tällä alalla. Siellä on sitä saatavana rajattomasti. Muilla kielillä on tätä kirjallisuutta vähemmän, mutta on sentään saksaksi ilmestynyt perinpohjainen ja metoodinen kirja »Angelfischerei im Süsswasser», kirjoittanut tohtori Heintz, ja »Angelfischerei» kirjoittanut von der Borne, ruotsiksi R. Lundbergin »Fiske med metspö» ja norjankielellä J. Preuthunin »Laxe og Sjöörretfiske». Suomeksi ei vielä ole ilmestynyt yhtään näiden teosten veroista teosta.

Mutta joskaan meillä nyt onkijain ammattitaito ei vielä ole sen korkeammalla kuin mitä se on, niin voidaan sitä kehittää, ja minä toivon, että se yhteinen harrastus, jonka herättämiseksi ja ylläpitämiseksi Suomen Urheilukalastajain Liitto muun muassa on perustettu, tulee siihen voimakkaasti vaikuttamaan. Ovathan kaikenlaiset muutkin urheiluseurat, jotka meillä kaikissa lajeissaan ovat vielä verrattain nuoria, jo kasvattaneet harjoittajiaan, joilla on maailmankin mainetta. Ovathan urheiluonkijat meillä enimmäkseen vanhoja herroja eikä meistä tietenkään kehity mitään maailman mestareita. Eihän muuten Hannes Kolehmaisiakaan nouse joka eukon pojasta. Minä kuitenkin toivon, että kun urheilukalastuksen harrastus laajenee, nuoret miehet vievät aatetta ja taitoa eteenpäin. Olen varma siitä, että suomalainen aines tässäkin suhteessa on hyvä. Jahka me saamme kosket kuntoon, treenauksen käymään, kilparadat reilaan, on kyllä ilmestyvä niiden käyttäjiäkin.