Lew Wallace - Ben-Hur - Kertomus Kristuksen ajoilta

"Nämä viittaukset, hyvät veljeni, eivät johdu ylpeydestä, kuten huomaatte, kun sanon teille että Shastrat kertovat ylimmäisestä jumalasta, nimeltä Brama; samoin Puranoissa eli Up-Angain pyhissä lauluissa puhutaan hyveistä, hyvistä töistä ja sielusta. Siispä, jos veljeni suvaitsee minun käyttää sitä lausetapaa" – ja puhuja kumarsi kunnioittavasti kreikkalaiselle – "vuosisatoja ennen, kuin hänen kansaansa tiedettiin olevankaan olemassa, oli näiden kahden suuren aatteen, Jumalan ja sielun, selvittelemiseen käytetty hindulaisen kaikki sielunvoimat. Paremmaksi asian valaisemiseksi sallittakoon minun sanoa, että samat pyhät kirjat julistavat Braman kolm'yhteiseksi, Braman, Vishnun ja Shivan muodoissa. Näistä sanotaan Bramaa meidän heimomme alkajaksi ja hänen luomisajan kuluessa jakaneen sen neljään luokkaan. Ensin täytti hän asujamilla alaiset maailmat ja yläiset taivaat ja sitte valmisti maan niin sanotuille maanhengille; sen jälkeen läksi hänen suustansa braminiluokka, enimmin hänen kaltaisensa, jaloin ja ylevin, Vedain ainoat opettajat, jotka kerrassaan valmiina ja kaikkia hyödyllisiä taitoja täydellisesti osaavina läksivät hänen huulistansa. Sitte läksivät hänen käsistään Kshatriat eli sotilaat; hänen rinnastaan eli elintoimintojen kodosta Vaisjat eli tuotannon ylläpitäjät: paimenet, maanviljelijät ja kauppiaat; hänen jalastaan, alennuksen paikasta, läksivät Sudrat eli orjat, tuomitut tekemään halpaa työtä muille kansanluokille, ja näihin kuuluivat orjat, palvelijat, päiväpalkkalaiset ja käsityöläiset. Huomatkaa vielä, että tämä, yhtaikaa heidän kanssansa syntynyt laki kielsi yhden luokan henkilöä menemästä toisen luokan jäseneksi; bramini ei voinut siirtyä alempaan luokkaan; jos hän rikkoi oman luokkansa säännöt, tuli hän hylkiöksi eikä kelvannut mihinkään luokkaan paitsi ainoastaan samanlaisten hylkiöiden seuraan kuin hän itsekin."

Kreikkalaisen vilkas kuvausvoima, joka silmänräpäyksessä käsitti sellaisen kurjuuden seuraukset, voitti hänen kiihkeän tarkkaavaisuutensa. Hän huudahti: "O veli, eikö tosiaankin sellaisessa tilassa ole hyvin tarpeellinen lempeän ja rakkaudesta rikkaan jumalan tulo!"

"Niin", virkkoi egyptiläinen, "sellaisen Jumalan, kuin meillä on."

Hindulaisen kulmat rypistyivät tuskallisesti. Kun hänen liikutuksensa asettui, jatkoi hän hiljemmalla äänellä kertomustaan:

"Minä synnyin braminiksi. Minun elämäni oli siis edeltä päin määrätty ensi toimesta viimeiseen saakka ja ensi hetkestä viimeiseen hengenvetoon asti. Minun ensimmäinen ravinnon nauttimiseni, hetki, jolloin minä sain kaksinkertaisen nimen tai jolloin minut ensi kerran vietiin katselemaan aurinkoa, päivä, jona minä sain kolminkertaisen langan merkiksi, että minä kuuluin kahdesti syntyneiden joukkoon, minun astumiseni ylimmän luokan jäseneksi, kaikki pyhitettiin pyhillä teksteillä ja ankarasti noudatettavilla juhlamenoilla. Minä en voinut astua, syödä, juoda enkä nukkua, pelkäämättä rikkovani jotakin lakia. Ja hyvät veljet, rangaistus kohtasi minun sieluani! Laiminlyömissyntieni astemitan mukaan joutui sieluni johonkuhun taivaaseen, josta Indran taivas on alin ja Braman ylin, taikka myöskin ajettiin sieluni takaisin elämään matona, kärpäsenä, kalana tai muuna järjettömänä eläimenä. Palkkana nuhteettomasta käskyjen pitämisestä oli autuus eli hukkuminen Braman olentoon, vajoominen olemattomuuden tilaan eli täydelliseen lepoon."

Hindulainen vaipui hetkeksi ajatuksiinsa ja jatkoi sitte: "Se osa braminin elämästä, jota sanotaan ensimmäiseksi asteeksi, on hänen oppiaikansa. Kun minä olin valmis astumaan toiselle braminiasteelle eli kun minun piti naida ja järjestellä oma koti, silloin minä epäilin kaikkia, yksinpä Bramaakin. Minä olin kerettiläinen. Kaivon syvyydestä olin huomannut valon pilkottavan ylhäällä ja ikävöin päästä ylös katsomaan, mitä kaikkea se valaisi. Viimein, voi, vasta vuosikautisten vaivain perästä, seisoin minä täydellisen päivän valossa ja käsitin elämän ehdon, uskonnon alkuaineen, sielun ja Jumalan välisen siteen, joka on rakkaus!"

Vilpittömän miehen ryppyiset kasvot loistivat ja hän voimakkaasti pusersi kätensä ristiin. Oltiin vähän aikaa ääneti, toiset katsellen Hindulaista, kreikkalaisella silmät kyynelissä. Viimein kertoja taas jatkoi puhettaan:

"Rakkauden autuus on toiminta; uhraamisesta toisten hyväksi näkyy, missä määrässä se on totinen. Minä en voinut levähtää. Brama on täyttänyt maailman kurjuudella. Sudrat vetosivat minuun, samoin tekivät lukemattomat uskonnon harjoittajat ja uhri-ihmiset. Ganga Lagor on saari siinä paikassa, jossa Ganges-joen pyhä vesi katoaa Indian valtamereen. Minä läksin sinne. Temppelin varjossa, jonka viisas Kapila oli rakentanut, luulin löytäväni lepoa rukouksesta yhdessä oppilasten kanssa, joita sen pyhän miehen muisto kokoo hänen huoneensa ympäri. Mutta kahdesti vuoteen tuli pyhiin-vaeltavia hindulaisia puhdistamaan itseänsä joessa. Heidän kurjuutensa vahvisti minun rakkauttani. Minun täytyi hillitä puhumishaluani pusertamalla yhteen leukojani, sillä yksikin sana Bramaa, kolm'yhteyttä tai Shastroja vastaan olisi saattanut minut turmioon; vähinkin rakkauden työ ketä hyvänsä braminien luokasta pois suljettua kohtaan, joita silloin tällöin sinne hiipi kuolemaan polttavalla hietikolla, siunauksen sana tai vesiastian tarjoominen jollekulle, niin minä olisin heti ollut heidän kaltaisensa, suljettu pois perheestä, synnyinmaasta, oikeuksistani ja ylimysluokasta. Rakkaus voitti! Minä puhelin opetuslapsille temppelissä, he ajoivat minut ulos sieltä; minä puhuin pyhiinvaeltajille, he kivittämällä karkoittivat minut pois saaresta. Minä koetin saarnata maanteillä, mutta kuulijat pakenivat ja vainosivat minun henkeäni. Viimein ei ollut ainoatakaan paikkaa koko Indiassa, jossa olisin voinut olla turvassa ja rauhassa, ei edes hylkiöidenkään tykönä, sillä hekin, vaikka olivat langenneet, vielä uskoivat Bramaan. Siinä suuressa hädässäni haeskelin yksinäistä paikkaa, johon voisin kätkeytyä kaikilta muilta paitsi Jumalalta. Minä kuljin pitkin Gangesta sen lähteille, ylös Himalaja-vuoristoon. Päästyäni Hurdvarin solaan, jossa vedet ihan puhtaina kuohuvat alas mutaisia alankoja kohti, minä rukoilin kansani puolesta ja luulin nyt olevani siltä kadoksissa ainiaaksi. Kallion halkeamien, pohjattomain rotkojen, jäävirtain ja taivaan korkuisten vuorenhuippujen ylitse, vaelsin erinomaisen kauniille Lang Tso-järvelle, jonka rannasta kohoavien vuorijättiläisten Tisi Gangrin, Gurlan ja Kailas Parbotin huiput ovat paahtavan auringon allakin peitettyinä ikuisilla lumikummuilla. Sinne maailman keskukseen, josta Indus, Ganges ja Bramaputra lähtevät eri tahoille, jossa ihmiskunnalla oli ensimmäinen asuinpaikkansa, kunnes se sieltä hajosi joka taholle täyttämään maata, jossa luonto on palannut alkuperäiseen tilaansa ja jossa se äärettömyydessään turvallisena houkuttelee tykönsä viisasta ja maanpakolaista, tarjoten toiselle turvallisuutta ja toiselle yksinäisyyttä; sinne minä läksin oleskelemaan yksinäni Jumalan kanssa, rukoilemaan, paastoamaan ja odottamaan kuolemaani."

Taaskin hänen äänensä vaikeni ja luisevat kädet kouristuivat ristiin hartaasen rukoukseen.

"Eräänä yönä minä kävelin järven rannoilla, puhellen kuuntelevalle hiljaisuudelle: 'milloin on Jumala tuleva ja kutsuva valittunsa? Eikö ole mitään vapahdusta?'"

"Äkisti alkoi vapiseva valo välkkyä veden pinnalla ja kohta sitte nousi tähti, siirtyi minua kohti ja pysähtyi pääni päälle. Sen loisto häikäsi minua. Maatessani maassa kuulin sanomattoman suloisen äänen lausuvan: 'Sinun rakkautesi on voittanut. Siunattu sinä, Indian poika! Vapahdus on lähellä. Sinä saat, kahden maan etäisistä seuduista tulevan miehen kanssa nähdä vapahtajan ja todistaa hänen tuloansa. Nouse ylös aamun koitteessa ja lähde tapaamaan heitä; luota henkeen, joka on johdattava sinua!'"