Annie Webb-Peploe - Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät

Ennen kuin tällä kertaa temppelissä oleva ihmispaljous oli tointunut siitä surullisesta, vastenmielisestä tunteesta, minkä hänen ilmaantumisensa aina saattoi, oli hän laskeutunut vuorelta ja kulki nyt melkein tyhjiä, autioita katuja, joilla vielä kauan kaikui hänen kamala huutonsa. Hetken kuluttua hajosi kansa ja iloinen hälinä kaupungissa vaikeni, kun jo ennen temppelipalveluksen loputtua kutsuttiin ylimmäiset papit ja kansan vanhimmat keskustelemaan erään tärkeän sanoman johdosta, minkä juutalaisen sotajoukon päällikkö Galileassa oli lähettänyt. Mutta tämän tärkeän sanoman täydelleen käsittämiseksi on tarpeellista lyhyesti selittää Palestinan tilan ja suhteet tänä aikana ja tapaukset, jotka tapahtuivat kapinan sytyttyä, mikä loppui tämän onnettoman maan perinpohjaisella hävittämisellä.

Useampina vuosina ennen olivat juutalaiset koettaneet heittää päältänsä romalaisen ikeen, mutta kaikki heidän liikkeensä olivat pian tulleet tukahdutetuksi vereen. Heillä ei ollut liittolaisia eikä kunnollisia johtajia ja heidän nimi-kuninkaansa Agrippa oli julkisesti mennyt romalaisten puolelle. Ihme siis ei olekaan, että tämä kurja kansa näki olevansa voitettu ja julmilta hallitsijoiltaan tomuksi poljettu. Mutta romalaisien maaherrojen tyrannisuus oli siihen määrään julma, että kansa uudestaan nousi kapinaan, ja v. 66 j.Kr., kun Floro oli romalaisena maaherrana Palestinassa, syttyi viimeinen kapina, joka loppui Jerusalemin hävityksellä.

Keisari Neroni sekä hämmästyi että pelästyi juutalaisten rohkeudesta ja käski kohta Vespasianon – yksi hänen taitavimpia sotapäälliköitänsä – ottamaan ylipäällikkyyden Syriassa ja käyttämään tehokkaampia keinoja kapinan tukahduttamiseksi ennen kuin ehtisi levitä ympäri. Vespasiano lähetti poikansa Titon Aleksandriasta tuomaan viidennen ja kymmenennen legionan, ja itse lähti hän kohta Syriaan, ja kokosi luoksensa tiellä kaikki romalaiset sotajoukot ja apuverot alusmaista, mitä koota saattoi.

Nämä romalaisten pontevat toimet pelästyttivät monta ja saattoivat kiiruhtain heittäymään romalaisten armoihin; mutta useammat olivat päättäneet tehdä vastarintaa aina viimeiseen asti. Yleinen kokous johtajien ja päälliköin valitsemista varten ylimmäisten kanssa pidettiin Jerusalemin temppelissä. Juoseppi Gorioninpoika ja ylimmäinen pappi Anania asetettiin hallitusmiehiksi kaupunkiin; Juoseppi Mathianpoika (yleisesti tunnettu nimellä Josephus, historian kirjoittaja) sai päällikkyyden Galileassa. Eleasar Simoninpoika, joka oli ottanut toimekasta osaa ensimäisissä kapinaliikkeissä, ei saanut mitään etevämpää tointa, mutta kun hän oli temppelivartijoiden päällikkö, otti hän haltuunsa suuren osan aarteiston rikkauksista ja voitti niillä kansan suosion, jota hän ei kumminkaan käyttänyt kansan hyödyksi, kuten tuonnempana tulemme näkemään.

Josephus kiiruhti kohta virkaansa Galileaan, jossa sota ensin odotettiin alkavan. Tärkeän pääkaupungin Sepphorin varustamisen jätti hän kuuluisalle Johanille Giskalasta, rohkea, yrittävä ja toimekas mies, mutta kavala ja petollinen; sittemmin hän tekikin vastoin kaikkia kuvernöörin käskyjä ja toimia ja kiihoitti jo vireillä olevaa eripuraisuuden tulta, siten häiriten voimakasta vastarintaa yhteistä vihollista vastaan. Jotapata, Tiberia ja muutamia solateitä vuoristossa lähellä Genetsarin järveä niinikään vahvasti varustettiin ja 60,000 miehinen armeija jalkaväkeä sekä lukuisa hevosväkijoukko koottiin. Mutta juonikas Johan, joka ennen oli ollut hurjapäinen ryövärijoukon johtaja, saattoi kaikki Juosepin viisaat tuumat tyhjiksi ja tämä pitkällinen kiista päällikköjen kesken heikonsi paljon ryntäävää vihollista vastaan käytettävää voimaa. Jerusalemissa varustettiin sotaan toimekkaasti ja innolla; kaduilla ja torilla kuului aseitten kalinaa ja tahdissa astumista, kun sotamiehet joukottain kulkivat harjoituspaikoille. Ananian käskystä korjattiin ja varustettiin kaupungin muurit; kaikenmoisia aseita valmistettiin ja ruokavaroja koottiin siltä varalta, että kestäisi, jos kaupunki joutuisi piiritykseen. Mutta täällä myös vallitsi riita ja eripuraisuus ja kaupungin muurein ulkopuolella ryösti ja hävitti Simoni Gioranpoika ryövärijoukkonensa. Anania lähetti sotajoukkoja häntä vastaan, mutta pahantekijä pääsi pakenemaan Massada nimiseen kaupunkiin, josta sitte kävi Idumeassa ryöväämässä.

Sellainen oli tila Judeassa ja Galileassa keväällä vuonna 67, kun Vespasiano voimakkaalla joukolla tuli Antiokiaan ja yhdistyi siellä kuningas Agrippan ja hänen armeijansa kanssa. Huolimatta Josephon uhkauksista ja rukouksista olivat Sepphorin asukkaat antautuneet romalaisille ja Vespasiano oli sinne asettanut suuren sotavoiman, jonka päällikkönä oli Placido. Josepho oli turhaan koettanut takasin valloittaa pääkaupunkia, mutta kun myös Tito oli yhdistynyt isänsä kanssa, jonka sotaväki nyt nousi 60,000 mieheen, näki hän mahdottomaksi tehdä vastarintaa avonaisella kentällä niin peloittavalle viholliselle ja antoi senvuoksi kaikille maalaisille käskyn muuttaa asumaan varustettuihin kaupunkeihin. Itse meni hän Jotapataan, vahvin ja tärkein kaupunki kaikista Galilean kaupunkeista. Sinne riensi Placido joukkonensa toivossa voida äkkinäisellä päällekarkauksella valloittaa tämän linnan, mutta Josepho oli varoillansa ja rynnisti niin ankarasti romalaisia vastaan, että niitten täytyi peräytyä. Tämä oli ensimäinen etevin voitto, mitä juutalaisilla oli vielä ollut ja se lisäsi suuressa määrässä heidän rohkeuttansa ja luottamustansa.

Tähän asti oli päävoima Vespasianon joukosta ollut toimetoinna, mutta nyt päätti hän antaa sen rynnätä lopettaaksensa kapinan kerrassaan. Sanoma tästä hämmästytti Josephon joukkoa, joka oli leirinsä Gorin luona; odottamatta hajosivat sotamiehet joka haaralle, jättäen päällikkönsä epäilykseen. Sen pienen joukon kanssa, mikä oli hänelle uskollinen, täytyi hänen hakea suojaa Tiberian muurien sisällä.

Se oli kertomus näistä tapauksista kuin myöskin Gadaran valloitus ja hävitys perustukseen asti, joka tuli Jerusalemiin lehtimajan juhlana.

Josepho kirjoitti, että oli joko lähetettävä vahva joukko Galileaan tahi kerrassaan pantava kaikki aseet pois ja pyydettävä rauhaa. Mutta niin erimieliset olivat jo eripuolueet keskenänsä, että kokous hajosi pitkällisen ja kiivaan keskustelun perästä, tulematta mihinkään päätökseen. Javani tuskastui, kun hän kuuli ettei väkeä ollenkaan lähetetty Josepholle ja sanoi kohta aikovansa mennä vapaaehtoisena sotaan. Tätä hänen päätöstänsä seurasi moni muukin. He lähtivät heti ensimäisenä Josephon lähettilään seurassa; ja kerkisivät ilman seikkailuja Tiberiaan niin hyvässä ajassa, että ehtivät yhtyä Josephon joukkoon, joka oli päättänyt jäädä Vespasianon uhkaamaan kaupunkiin Jotapataan. Muuan vakooja kertoi tämän romalaisille, joka heti, voittaaksensa vaarallisen vihollisensa, lähetti Ebution ja Placidon hevosväen kanssa piirittämään kaupunkia. Itse tuli hän seuraavana päivänä, toukokuun 15 p. 67 koko voimansa kanssa ja asettui ympäri kaupungin muuria. Erityisseikat nyt seuraavasta, pitkällisestä piirityksestä täytyy meidän toistaiseksi jättää palataksemme Naomiin ja hänen ystävättäreensä Jerusalemissa.

Hälinä kaupungissa ja uhkaavat vaarat ulkopuolella sitä, eivät vielä olleet vaikuttaneet mitään asukasten tavalliseen elämään ja askaroimisiin. Puu- ja viinitarhojen viljeleminen kävi kuin ennenkin, ja Sadok'in puutarhassa Kidronin varrella hääräili Salome ja hänen apurinsa Naomi. Klaudia ja palvelijattaret, aivan kuin ennen, vaikka kuitenkin sydämessänsä oli synkkiä aavistuksia.

Kaikissa huoneellisissa askareissa oli Salomella parain apu Deborah'ista, vanha uskottu palvelijatar, joka oli koko elinaikansa ollut Sadok'in huoneessa. Hän oli imettänyt ja hoitanut molemmat sekä Javanin että Naomin ja oli heihin niin mieltynyt että olisi mielellään uhrannut henkensä heidän edestä, jos siitä olisi heille ollut hyötyä. Samaten olivat nämät molemmat lapset sydämestänsä rakastuneet vanhaan hoitajaansa, ja silloin oli Javani paraimmalla tuulella kun sai pitkän ajan kuluttua vastaan ottaa ja palkita Deborahn hyväilyjä. Naomi oli kuitenkin Deborahn koko elämän ilo. Tämän nuoren naikkosen hyvyys ja Jumalan pelko oli hänellä ainasena puheen-aineena ja ylistettävänä; ja puhuipa hän siitä Naomin kuullenkin aina siksi, että tämä nuori nainen piti itseänsä parempana muita naisia. Äidin neuvot ja rangaistukset eivät voineet Deborahn ylistyksien synnyttämää ylpeyttä masentaa; sen oli masentava ja taivuttava Herran oma käsi, välikappaleilla, joita ei kukaan vielä osannut edes uneksiakaan.