Benjamin Disraeli - Alroy - Romani

"Löytyy ainoastaan yksi Jumala", huudahti Ali.

"Ja Mahomet on hänen profeettansa", vastasi Abdallah. "Sinä et usko häneen, sinä uskoton Armenialainen."

"Minä olen Hakim", toisti arvokas Armenialainen. "Vaikka minä olen uskoton, Jumala on tehnyt minun kykeneväksi oikea-uskoisia parantamaan. Kunnioitettava Ali, luota minuun, poika virvonnee."

"Hakim, sinä olet lukeva omia dirhemejäsi, jos hän hengittää divanillani Bagdadissa", vastasi Ali; "minä olen mieltynyt poikaan. Jumala on lähettänyt hänen minulle. Hän saa kantaa varvaskenkiäni."

"Anna minulle kameli, ja minä pelastan hänen."

"Meillä ei ole mitään kantelia", lausui palvelia.

"Kävele, Abdallah", sanoi isäntä.

"Pitääkö oikea-uskoisen kävellä, että Kurdilaisen henki säilyisi? Herra varvaskengän-kantaja saa vastata tästä, jos vielä on mitään makeutta selkäsaunassa", jupisi Abdallah.

Armenialainen iski Alroy'lta suonta; veri juoksi hitaasti, mutta tasaisesti. Vankeuden Ruhtinas avasi silmänsä.

"Löytyy vaan yksi Jumala", huudahti Ali.

"Paha silmä kohdatkoon häntä!" mutisi Abdallah. Armenialainen otti virkistyttäviä rohtoja povestansa ja vuodatti niitä voipuneen suuhun. Veri alkoi liikkua alttiimmin.

"Hän jää henkiin, arvoisa kauppias", lausui lääkäri.

"Ja Mahomet on hänen profeettansa", jatkoi Ali.

"Mekkan kiven kautta, minä luulen, että hän on Juutalainen", huusi riemuten Abdallah.

"Se koira!" huudahti Ali.

"Hyi!" sanoi joku neekeri-orja, inholla vetäytyen takaisin.

"Hän kuolkoon", lausui kristitty lääkäri eikä edes sitonut hänen suontansa.

"Ja tulkoon kirotuksi", lisäsi Abdallah nousten jälleen kamelinsa selkään.

Seurue jatkoi matkaansa, karavani eteni. Kurdilainen hevosmies ratsasti esiin. Hän pidätti hevostansa, kun hän kulki Alroy'n ohitse, josta veri juoksi kuiviin.

"Mikä kunniaton orja on haavoittanut yhden heimokuntalaiseni?"

Kurdilainen hypähti ratsunsa selästä, repäisi liuskan sinisestä paidastansa, tukotti haavan ja kantoi onnettoman Alroy'n jalkaväen luo.

Erämaa loppui, karavani joutui lavealle, mutta viljavalle tasangolle. Tämän äärimmäisestä päästä siinsi pitkä, lainehtiva sarja palmupuita. Etujoukko huudahti riemusta, heilutti pitkiä heittokeihäitänsä ilmassa ja sälisti lujalla rymäkällä käyräsapeleitansa vähäisiin, ympyriäisiin rautakilpiinsä. Kaikki silmät loistivat, kaikki kädet nostettiin, kaikki äänet raikkuivat paitsi niitten, joita tämä huima ilo oli tukahuttamallansa. Kuukausia erämaan helteessä kuljettuaan he näkivät suuren Eufratin.

Leveänä ja vankkana ja komeana ja tyynenä mahtava virta vyöryi kauniin ja kasvuisan maiseman läpitse. Virvoittava tuuli nousi sen helmasta. Kaikissa tuntui tämän elähyttävä vaikutus. Sairaat parantuivat, toivottomat rohkaisivat mielensä, terveet ja ilomieliset purskahtivat äänekkääsen nauruun, hypähtivät kameliensa selästä ja syleilivät lemuavaa maata taikka riehuen uudistuneista voimistansa ratsastivat täyttä laukkaa lakean yli ja heittivät irroitetut keihäänsä ilmaan ikäänkuin näyttääkseen, etteivät kärsimiset eikä ponnistukset olleet vieneet heiltä sitä taitoa ja tarmoa, jota paitsi heidän ei olisi käynyt astua jälleen vähemmän uskaliaitten veljiensä asuntoihin.

Karavani seisahtui lavean virran partaille, joka nyt hohti viileässä auringonlaskussa. Leiri oli asetettu, tasanko välkkyi teltoista. Polvillensa langettuaan kamelit nähtiin parvittain kyykistyneinä, suuret kasat kauppatavaroita vieressä. Valjaista päästetyt hevoset juoksivat hirnuen ympäri lakeaa, iloisesti pudistaen päätänsä ja piehtaroiden oudoilla laitumilla. Levittäen mattojansa ja kumartaen Mekkaa päin pilgrimit toimittivat iltarukouksiansa. Harvoin hartaammin kiitosta lausuttiin. He nousivat: mitkä heittäysivät virtaan, mitkä sytyttivät lamppuja, mitkä jauhoivat kahvia. Isot joukot hymyileviä maan-asukkaita saapuivat tuoden vereksiä ruokavaroja, halullisina käymään näin suruttomiin sydämiin ja täysinäisiin kukkaroihin käsiksi. Tämä oli yksi semmoinen tilaisuus, jolloin itämaalaisen tavallinen yksivakaisuus katoo. Myöhäiseen yöhön soiton helinä ja nauravien huudot kuuluivat kimaltelevan joen reunoilta; myöhäiseen yöhön olisi voinut ihastuneena kuunnella tarinoitsiain vallattomia kertomuksia taikka viehättyneenä katsella tanssiattarien vielä vallattomampia ruumiin-liikenteitä.

Bagdadin suuri basaari tarjosi päivää jälkeen karavanin tulon kuin vilkkaan ja loistavan näyn. Kaikki maailman harvinaiset ja kalliit tuotteet olivat kootut tälle kuuluisalle torille! Kashmirin shaleja ja Syrian silkkejä, Afrikan norsunluuta ja strutsinsulkia ja kultaa, Indian juveleja, Egyptin talismaneja, Persian hajuvoiteita ja käsikirjoituksia, Arabian höysteitä ja pihkaa, pulskeita hevosia, vielä pulskeampia orjia, sopelivaippoja, kärpän-nahkaisia turkkeja, sota-asuja, yhtä erinomaisia komeuden kuin kelvollisuuden puolesta, harvinaisia eläimiä, vielä harvinaisempia lintuja, sinisiä apinoita hopeisissa kaulavöissä, valkoisia metsäkauriita kultaisilla kytkyillä, vinttikoiria, riikinkukkoja, vähäisiä papukaijoja. Ja joka paikassa outoja ja hyöriviä ja virkoisia ihmisjoukkoja; kaikkien kansojen ja uskojen ja ilman-alojen edustajia: hekumallisia ja ylpeitä Turkkilaisia, sieviä ja sukevia Arabialaisia, Hebrealaisia mustin lakkineen ja levottomin kasvoinensa; Armenian kristittyjä tummilla, löyhyvillä vaatteillansa, leppeällä käytöksellään ja tyvenellä katsannollansa. Tuolla rehenteli hilpeä, teeskenteleväinen ja hempeä Persialainen; täällä Cirkassialainen heiskaroitsi pitkin hiuksinensa ja rengaspantsarineen. Kaunis ja valkeaverinen Georgialainen sysääntyi mustanpintaista Dongolan tai Sennaarin kauppiasta vastaan.

Noilla pitkillä, soukilla, kaaritetuilla ja väärillä basaarin kaduilla, joitten kumpaakin puolta kauppakaluilla täytetyt kojut reunustivat, kaikki oli puuhaa, ostoa ja vaihtoa. Joku kulkia lähestyi, joka nähtävästi ei ollut tavallista säätyluokkaa. Kaksi paagia astui hänen edessään, somanmuotoisia georgialaisia poikia, puettuina karmosinipunaisiin vaatteisin ja samanväriseen lakkiin, joka liittyi tiveästi päähän ja josta pitkät kultaiset töyhteet riippuivat. Toinen kantoi sinistä samettikukkaroa, toinen ha'assa olevaa, kallis-siteistä kirjaa. Neljä aseellista juoksulaista seurasi isäntäänsä, joka ratsasti paagien perässä maidonkarvaisella muulilla. Hän oli keski-ikäinen mies ja erinomaisen kaunis. Hänen väljät vaatteensa peittivät ainoan vian hänen ruumiinluonnossaan, vartalon, jota hemmotteleminen oli saattanut ehkä liian reheväksi. Hänen silmänsä olivat isot ja lempeät ja mustat; hänen nenänsä oli komea, vaikka vienon kaareva; hänen suunsa oli pieni ja kaunis; hänen huulensa mehukkaat ja punaiset; hänen hampaansa säännölliset ja häikäisevän valkeat. Hänen pikimusta partansa valui alas, vaikkei aivan pitkälle, soreissa ja luonnollisissa kiharoissa ja oli runsaasti hajustettu; hienot viikset varjostivat hänen ylihuultansa, mutta ei minkään poskiparran ollut sallittu estää näkyvistä hänen soikeain kasvojensa ja muhkean ihonsa muotoa ja hohtoa. Ylimalkain lihallisuus kenties liiaksi ilmestyi vieraan katsannossa; mutta hänen himokkaat silmänsä valoivat neroa ja viekkaus väijyi tuolta kievaalta huulelta. Ratsastajan puku oli erittäin komea. Hänen turbaninsa, joksi tulipunainen kashmirishaali oli kääritty, oli hyvin leveä ja, peittäen puoleksi hänen valkeaa otsaansa, enensi erilaisuudellansa toisen puolen loistavaa korkeutta. Hänen alustakkinsa oli valkoisesta Damaskon silkistä ja aivan kankea hopea-ommeluksista. Sitä ympäröitsi Brusan kultakankaasta tehty vyö, johon oli pistetty tikari, jonka kahvasta timantit ja rubinit leimuilivat. Hänen avara viittansa oli karmosini-värisestä verasta. Hänen valkoiset kätensä välkkyivät sormuksista, ja kiiltävät kalliit kivet riippuivat hänen korvissaan.