Santeri Alkio - Aikamme kuvia I-III

* * * * *

Rantalahden Mikko tuli kaupungista. Alkoi kokoutua kylänmiehiä kaupunki-tuliaisille.

"Kylläkö möivät viisikolmatta kannua yhdelle miehelle?" alkoivat naapurit kysellä ja hymähtelivät vielä tuolle Kaaperin jutulle.

"No sen tietääkin!" huudahti Nietulan Aatami. "Kun rahan syrjää näyttää, niin lujassa pitää olla jos ei lähde."

Kaikki nauroivat, uteliaina odotellen mitä selvitystä asiaan Mikko itse antaisi.

"Sainhan tuota", hän vihdoin sanoi, mutta ei ryhtynyt sen pitempiin selvityksiin. Kyllä näytti siltä, kun olisi miehellä ollut jotain enemmänkin sanottavaa. Mutta suunsa piti vaan kiini ja antoi toisten arvioida. Rupesi sitten viinaa jakamaan.

Mutta toisia ihmetytti Mikon käytös, kun toimi rehellisesti ostetun tavaran jaossa niin hajamielisesti ja epäröivästi, kun olisi varustettua kalua mitannut. Rupesivat arvelemaan, ettei kaikki asiat ole niin kuin olla pitää. Puhe hiukan tukahtui ja katseltiin vaan viinanjako-touhua.

"Mahtanut ryypyn ottaa", arvelivat toiset Mikosta.

Vaan kuinka lie sattunutkaan siten, että juuri kuin Nietulan Aatami piti itseänsä varten mittaa alla ja Mikko siihen tynnöristä vakavasti loritteli, astui nimismies jahtivoudin ja erään lautamiehen kanssa tupaan.

Tuo tapaus teki kylänmiehiin vähän ikävän vaikutuksen. RantalahdenMikon käsissä rupesi tynnöri itsestään huiskumaan ja tutisemaan niinettä viina alkoi solittaa sinne tänne, kahden puolen mittaa, joka taasAatamin käsissä huljui.

"Äläs … äläs! … nyt menee maahan!.."

Aatami koetti kaksin käsin pidellä mittaa, mutta yhä hullummaksi asia kävi: viina juoksi lattiaan kun noiduttu.

"Kaa! … kaa!.." hoki hädissään Aatami ja koki tutisevin käsin pitää mittaa kohdallaan.

"Aivanhan te kaadatte maahan!" Erkin täytyi mennä hätään ja nostaa tynnöri pystöön ettei kaikki maahan juoksisi.

"Mitäs tämä meno on?" rupesi nimismies kyselemään ja astui lempeästi hymyillen miesten keskelle. Rantalahden Mikko katsahti salaa herraan, samassa tunsi hän kuuman hien rupeevan tippumaan alas otsalta. Sitä alkoi hän mekon hijalla tuhria.

Ei kukaan puhunut mitään. Kylän miehet vilkkuilivat salaa nimismieheen ja taas Rantalahden Mikkoon, ryähtelivät, muuttelivat jalkojansa, pistelivät sammuvia piippuja taskuihinsa ja loivat tuon tuostakin vauhkoja katseita viinalekkuihinsa jotka tyhmän näköisinä töröttivät lattialla ruunun palvelian jaloissa. Eivät mokomat ymmärtäneet näkyvistä kadota… Vielä olivat isäntänsäkin tällaiseen pulaan saattaneet…

Nimismies astui likemmäksi Mikon tynnöriä ja kopautti siihen sauvallaan.

"Kuka teistä on tätä viinaa ostamassa ollut?" hän kysyi.

"Minä", mörähti Rantalahden Mikko kohta.

Nimismies katseli Mikkoa … oli mielestänsä kovin juro mies.

"Nämät lekkerit ovat teidän?" Hän kääntyi toisiin kylän miehiin ja kopuutteli lekkereitä sauvallaan.

Ei kukaan vastannut, pois päin vaan kääntyilivät.

"Kaikille se on yhteistä", sanoi taas Mikko.

Nimismies ei ruvennut ollenkaan kiukkuansa purkamaan, rauhallisesti vaan alkoi sanoa:

"Lienee parasta, että kaikki tuohon tynnöriin takaisia kaadellaan, sillä se on minulle sopivampi hoitaa, kun kaikkia noita lekkuja. Minä nimittäin otan tämän viinan takavarikkoon ja te", hän viittasi Mikkoa, "tulette oikeudessa vastaamaan, olemisesta yleisölle avullisena viinan myynnissä."

Mikon käsi vapisi, kun hän sen nosti otsallensa, ikään kuin tuskaa poistaaksensa.

"Oliko se sittenkin niin, kuin se Maijan Kaaperi sanoi", hän värisevällä äänellä virkkoi.

"Jaa, mitä?" kysyi nimismies.

"Tässä vaan tuo Maijan Kaaperi kertoi." Ja Mikko jutteli nimismiehelle, miten Maijan Kaaperi oli kertonut ettei viinaa saa ostaa joukolla yhteen, mutta etteivät he olleet uskoneet.

"Mahdoitte uskoa", sanoi nimismies.

Nietulan Aatamin luonto rupesi jo nousemaan.

"Mitä h – ttiä! kuka sen sellaisen asetuksen on tehnyt?"

Nimismies ei viitsinyt vastata, kysymys oli kovin tyhmä. Miehiänsä vaan käski viina-astian ulos viemään.

Toisetkin kyläläiset uskalsivat jo pihalla ruveta puhumaan.

"Tuota, milläs tavalla sen 25: tta kannua sitten saa ostaa jos ei sitä jakaa saa väliinsä?" kysyi Ollilan Hentrikki.

Nimismies rupesi hyväntahtoisesti selittämään viina-asetusta. Hän sanoi, että, jos teillä on perheessänne niin ja niin monta henkeä, niin te saatte ostaa 25: tta kannua, mutta jos ei ole, niin saatte tyytyä ostamaan niistä puodeista, joissa myydään kannuttain. "Mutta yhdessä ei saa ostaa, eikä toinen toiselle tuoda", hän sanoi.

"Mutta se maksaa enempi niissä kannun-puodeissa", muistutti Erkki.

"Enemmän maksaa, paljon enemmän!" huusi Aatami.

"Ei auta. Joka juo, ja viinaa tarvitsee, maksakoon hyvän hinnan", ilkkui nimismies.

"Mutta minä en ymmärrä", sanoi Ollilan Hentrikki, "mitä vahinkoa siitä olisi, jos toinen saisi toiselle tuoda viinaa. Onpa se vähän ilkeätä jos tätä naapurin Mikkoakin nyt sakotetaan, kun ei ole mies ennen ikänä käräjissä ollut ja nytkin aivan meidän kehoituksesta lähti kaupunkiin yhteiselle asialle, ja jos se nyt noin hullusti menee."

"Eikö herra vallesmannin sopisi jättää sitä asiaa sentään silleen." pyysi Erkki.

Nimismies pudisti päätänsä ja sanoi ankarasti:

"Ei käy laatuun. Jokaisen täytyy ehdottomasti lakia noudattaa."

"Mutta minä en usko, että siitä tulee sakkoa!" alkoi Nietulan Aatami väittää. "Katsokaas nyt", hän sanoi nimismiehelle, "jos me panemme täältä kylästämme miehen ostamaan meille jokaiselle yhdessä, esimerkiksi tarikoita, niin onko siitäkin sakkoa?"

"Sinä mies teet minusta leikkiä, vai kuinka?" kysyi nimismies, ankarana astuen Aatamin eteen.

"Enkä tee leikkiä … vai leikkiä." Aatami pakeni herran edellä.

"No mitäs sitten." Nimismies kääntyi tuimana pois. Miehet jokainen odottivat vastausta, mutta sitä ei tullut. Pois vaan alkoi nimismies hankkiutua.

"Mutta mihinkä tämä viina nyt pannaan?" kysyi joku vielä.

"Myydään huutokaupalla", sanoi nimismies ja ajoi pois.

Miehet jäivät kiroilemaan ja osalta leikkiä laskemaan. Aprikoivat, josko heille annettaisiin siellä huutokaupassa, tahi ei. Lupasivat muutamat koettamaan mennä, toiset vannoivat, ei maksavansa ei viittäpenniä enää toisi kertaan siitä jonka jo kerran olivat ostaneet.

"Tuo on selvää ryöväystä!" huomautti Ollilan Hentrikki.

"Ihan niin, totta jumaliste!" vannoi Aatami.

Miehet olivat oikein raivoon joutumaisillaan kun asiaa tällä tavalla rupesivat käsittämään.

"Lakkaisivat valmistamasta koko rankkia", tuumaili Erkki, "kun sen kanssa noin rupeavat herrat juonittelemaan, niin ei sitä tiedä koska saa sakon."

"Ei, katos, herrat siitä tulot köömäävät, ne kun sitä polttavat. Sitä vartenhan sitä kotona polttamastakin kiellettiin", puhui Aatami kiivaasti.

Kaikki olivat asiasta aivan samaa mieltä.

Mutta Mikko ei ollut mennyt ulos toisten joukkoon, yksin vaan möhdysteli tuvassa, käveli edestakaisin lattialla, istui toisinaan ja kynsi päätänsä niin vimmatusti, että tuo näytti Jobin tuskalta. Äänteli vähin:

"Hmh, hmh, hmh…" ja sitten jotain epäselvää hampaiden välistä.

Vihdoin toisetki miehet tulivat meluten tupaan ja hämmästyivät kun näkivät Mikon tuskan.

"Lempoako tuossa nyt noin… Ei me sen köyhempiä olla", rupesi NietulanAatami lohduttamaan.

Jäykän katseen loi Mikko Aatamiin, laski siitä taas alas ja paneusi pään käsien nojaan lepäämään.

Toiset kiroilivat vieläkin välinsä herrain juonia ja katsahtelivat syrjästä Mikkoa … teki mieli sanoa jotain lohduttavaa hänelle, mutta epäilytti, josko tuohon mikään pystyy.