Ralph Emerson - Ihmiskunnan edustaja

Ihmisyyden henki on historian oikea näkökohta. Laadut ja ominaisuudet pysyvät; ihmiset, joissa ne ilmenevät, ilmaisevat niitä, milloin kirkkaammin, milloin heikommin, ja väistyvät taaskin; laadut ja ominaisuudet jäävät ja ilmenevät taas uusissa aivoissa. Mikään kokemus ei ole jokapäiväisempi. Joskus on nähty fenixlintuja, niitä ei enään nähdä, mutta maailma ei silti ole päässyt lumouksestaan. Astiat, joille näette piirretyiksi pyhiä vertauskuvia, esiytyvät teille nyt tavallisina savenvalajan teoksina, mutta kuvien on pyhä, ja vielä tänä päivänä saatatte nähdä ne samat kuvat, mutta nyt piirrettyinä kaikkeuden seinille. Joksikin aikaa ovat opettajamme meille ikäänkuin edistysaskeleittemme merkkipaaluja ja mittoja. Joskus ovat he olleet tiedon enkeleitä ja heidän haamunsa piirtelivät pilviä. Myöhemmin tulimme lähemmäksi heitä, näimme heidän voimansa, kehityksensä ja rajansa; ja he luovuttivat sijansa toisille neroille. Onpa onni, jos jokukin nimi jää niin korkealle, ett'emme vielä pysty lukemaan sitä lähempää ja että aika ja vertailu eivät ole riistäneet sädettäkään sen loisteesta. Mutta lopulta olemme herkeävät etsimästä ihmisissä täydellisyyttä ja tyytyvät heidän yhteiskunnalliseen ja edustavaan laatuunsa. Kaikki, mikä koskee yksilöä, on tilapäistä ja ainoastaan tulevaisuutta varten, kuten yksilö itsekin, joka kohoo rajoistaan ja rajoituksistaan yleiseen olemiseen. Emme koskaan saa todellisinta ja parasta hyötyä nerosta niin kauan kuin pidämme häntä alkuperäisenä voimana. Samana hetkenä, jona hän lakkaa olemasta meille perussyynä, alkaa hän auttaa meitä sitä enemmän vaikutuksena. Sillä silloin ilmenee hän meille valtaavamman mielen ja tahdon tulkkina. Pimeä minäkin muuttuu läpinäkyväksi Alkusyyn valossa.

Kuitenkin, ihmiskasvatuksen ja ihmistoimeliaisuuden rajoissa voimme sanoa, että suuria miehiä on olemassa, jotta voisi esiintyä vielä suurempia. Elollisen luonnon tarkoituksena on pyrkiä korkeampaan, ja ken voi määrätä tämän pyrkimyksen rajat? Ihmisen tehtävänä on luoda valoa hämäryyteen ja kylvää kaikkialle, koko elämänsä ajan, tiedon ja laulun siemeniä, jotta ilmasto, vilja, eläimet, ihmiset lauhkenisivat ja jotta rakkauden ja lempeyden taimet versoisivat moninkertaisina.

Kaikista maallisista kirjoista ansaitsee yksin Plato Omarin uskonkiihkoisan ylistyslauseen Koraanista, kun hän sanoi: "Polttakaa kirjastot, niiden arvo ja sisältö on tässä kirjassa." Hänen lauselmiinsa sisältyy kansojen sivistys, ne ovat koulujen kulmakivet, ne ovat kaiken kirjallisuuden ehtymättömät lähdesuonet. Ne ovat kasvatuksena kaikkeen logiikkaan, aritmetiikkaan, kaunotaiteeseen, sopusuhteitten tajuamiseen, runousoppiin, kielitieteeseen, puhetaitoon, tieteelliseen jäsentelyyn, siveysoppiin, käytännölliseen elämänviisauteen. Ei ole ollut toista ihmistä, jonka ajatus olisi käsittänyt niin avarat alat. Platosta on lähtöisin kaikki, jota vieläkin ajattelevat mielet kirjoittavat ja pohtivat. Valtaava on Platon aikaansaama vaurio alkuperäisyyksiemme keskuudessa. Hänessä olemme saavuttaneet sen vuoren, josta ovat lähtöisin kaikki nuo irtonaiset lohkareet. Kaksituhatta kolmesataa vuotta on hän ollut oppineitten raamattuna, ja jokainen tulimielinen nuori mies, joka vuorostaan on sanonut jotakin hienoa ja sattuvaa vastahakoiselle ajalleen – joku Boëthius, Rabelais, Erasmus, Bruno, Locke, Rousseau, Alfieri, Coleridge – kaikki ovat he olleet Platon lukijoita, jotka ovat näppärästi kääntäneet omalle kielelleen hänen syvällistä viisauttaan. Suurempipuitteisetkin henget joutuvat kärsimään jommoistakin vähennystä arvossaan, koska onnettomuudekseen (niin sanoakseni) ovat joutuneet tulemaan jälkeen tämän tyhjentävän ajattelijan. Pyhä Augustinus, Copernikus, Newton, Böhme, Swedenborg, Goethe ovat niinikään hänen velallisiaan, ja heidän täytyy puhua hänen jälissään. On nimittäin kohtuullista lukea laajaperäisimmän ajattelijan laskuun kaikki ne erityisseikat, jotka voi johtaa hänen opeistaan.

Plato sisältää koko filosofian, ja koko filosofia sisältyy Platoon – Platoon, joka yht'aikaa on sekä ihmiskunnan kunnia että häpeä, koska ei yksikään germaani tai romaanilainen ole voinut lisätä ainoatakaan uutta aatetta hänen peruskäsitteihinsä. Hänellä ei ollut vaimoa eikä lapsia, mutta kaikkien sivistyneiden kansojen ajattelijat ovat hänen jälkeläisiään, ja heissä on väre hänen sieluansa. Kuinka monta suurta henkeä lähettää väsymätön luonto yöstään olemaan hänen miehiään – platonisteja! Aleksandrialaisen koulun, kokonaisen sikermän neroja; samanlaisen sikermän Elisabethin aikoina: sir Thomas More, Henry More, John Hales, John Smith, lordi Bacon, Jeremy Taylor, Ralph Cudworth, Sydenham, Thomas Taylor; Marcilius Ficinus ja Picus Mirandola. Calvinismi sisältyy hänen Phaidoniinsa, siihen sisältyy koko kristinuskokin. Muhamettilaisuus on saanut kaiken siveysopin käsikirjassaan, Akhlak-y-Jalaly'ssä löytyvän filosofiansa häneltä. Mystisismillä on Platossa kaikki alku- ja peruskirjansa. Tällä muutaman kreikkalaisen kaupungin asujamella ei ole kotikylää eikä isänmaata. Englantilainen lukee häntä ja huudahtaa: "kuinka englantilaista!" saksalainen: "kuinka germaanista!" italialainen: "kuinka roomalaista ja kreikkalaista!" Kuten Argoon Helenan kauneuden sanotaan olleen niin yleistä laatua, että ken vain hänet näki, tunsi kuin olevansa sukua hänelle, samoin näyttää Plato uus'englantilaiselle lukijalle amerikkalaiselta nerolta. Hänen laaja ihmisyytensä kasvaa kuin kaikkien eroittavien rajojen ylä- ja ulkopuolelle.

Tämä Platon arvo opettaa meille myöskin, mitä meidän on ajatteleminen tuosta paljon pohditusta kysymyksestä hänen kirjoittamikseen arveltujen teoksien suhteen – mitkä niistä ovat alkuperäisiä, mitkä väärennettyjä. On omituista, että missä tahansa tapaamme miehen, päätään pitemmän kaikkia aikalaisiaan, myöskin varmasti esiintyy epäilyjä siitä, mitkä ovat hänen oikeita teoksiaan. Siten on laita Homeroon suhteen, siten Platon, Rafaelin, Shakespearen. Nämä miehet nimittäin ikäänkuin tenhoovat, sähköttävät aikalaisensa niin, että heidän oppilaansa tekevät heidän hengessään semmoista, jommoista he eivät koskaan voisi tehdä omassa hengessään; ja suuri mies elää täten useammassa ruumiissa ja kirjoittaa tai piirtää tai tekee tekonsa useammalla kädellä, niin että jonkun ajan kuluttua on vaikeata määritellä, mikä on mestarin omaa tekoa, mikä ainoastaan hänen oppilaittensa.

Myöskin Plato, kuten jokainen suuri mies, käytti ja tyhjensi koko oman aikansa. Mitä on suuri mies muuta kuin valtaavaa omistamis- ja sulattamisvoimaa, joka ottaa itseensä ravinnokseen kaikki taiteet ja tieteet, kaiken tiedettävän? Hän ei voi olla käyttämättä mitään; kaikki kelpaa hänelle. Mikä ei vartuta hänen siveellisiä voimiaan, se vartuttaa hänen tietojaan. Siksipä syyttääkin häntä hänen oma aikansa aina kirjallisesta varkaudesta ja jäljittelemisestä. Mutta ainoastaan luova henki osaa lainata, ja ihmiskunta on hyvillään saadessaan unohtaa nuo lukemattomat työntekijät, jotka ovat palvelleet tätä arkkitehtiä hänen työssään, ja säästää kaiken kiitollisuutensa hänelle. Kun ylistämme Platoa, tuntuu siltä, kuin oikeastaan ylistäisimme joitakin Solonilta, Sophronilta tai Philolaokselta tehtyjä lainauksia. Vaikkapa niinkin. Jokainen kirja on lainaa, ja jokainen huone on lainaa metsistä, kaivannoista, kivilouhimoista; jokainen ihminenkin on lainaa esi-isistään. Ja tämä ahnehtiva keksijä ottaa lunnaansa kaikista maista.

Plato imi itseensä aikakautensa kaiken tiedon – Philolaoksen, Timaioksen, Heraklitonin, Parmenideen ja mitä heitä muita oli, vielä lisäksi oppimestarinsa Sokrateen; ja tuntien itsessään voiman luoda tietonsa vielä valtaavammaksi kokonaisuudeksi – kokonaisuudeksi, jolla ei ole vertaansa, ei silloisessa eikä myöhemmässä ajatusmaailmassa – vaelsi hän Italiaan omistaakseen sen, mitä hänellä oli omistettavaa Pythagoraan opissa, sitte Egyptiin ja ehkäpä paljon syvemmällekin itään avatakseen sieltä europalaiselle ajatusmaailmalle ne lähteet, jotka siltä vielä puuttuivat. Tämä laajapohjaisuus tekee hänet filosofian itseoikeutetuksi edustajaksi. Hän sanoo "Tasavallassaan": "Semmoinen mieli, jommoinen filosofilla välttämättä pitää olla, esiintyy ainoastaan harvoin kaikkine ominaisuuksineen yhdessä henkilössä, mutta sen eri ominaisuudet ilmenevät useasti eri henkilöille jakauneina." Jokaisen ihmisen, joka tahtoo tehdä jotakin hyvin, täytyy käydä työhönsä korkeammalta perustalta. Filosofin pitää olla enemmän kuin filosofi. Platolla on kaikki runoilijan voimat, ovatpa ne hänellä mitä korkeimmassa määrässä, ja vaikka luulenkin, että häneltä puuttui lyyrillisen välittömyyden ratkaiseva lahja, hän pääasiallisesti siitä syystä yksin ei ole runoilija, että hän on käyttänyt runoilijalahjojaan korkeampaa päämäärää varten.