Ralph Emerson - Ihmiskunnan edustaja

Senaattoreilla ja ruhtinailla ritarimerkkeineen, kunniamiekkoineen ja vaakunakilpineen ei ole jaettavinaan suosionosoituksia, verrattavia siihen, että ilmaisee toiselle ihmiselle ajatuksia, jotka edellyttävät vissiä ylemmyyttä hänen hengenelämässään. Tätä kunniaa, joka jokapäiväisessä ympäristössä tuskin kohtaa ihmistä kuin kerran pari hänen elämässään, jakaa nero alinomaa ympärilleen tyytyväisenä, jos silloin tällöin, kerta vuosisadassa, hänen antimensa otetaan vastaan. Aineellisten arvojen määrääjät alenevat ikäänkuin joiksikin kokeiksi ja leipureiksi, kohta kun ilmenee joku noita henkisten arvojen määrittelijöitä. Nero on yliaistillisten asiain luonnontutkija tai maantieteilijä, ja piirtää hän niiden karttaa; ja tutustuttamalla meitä uusiin toiminnan aloihin jäähdyttää hän mielenkiintoamme entisiin. Me omaksumme nämät yhtäkkiä sinä todellisuutena, josta se maailma, johon aiemmin olimme tutustuneet, oli ainoastaan heijastuskuva.

Menemme voimistelusaliin tai uimakouluun nähdäksemme ruumiinvoimaa ja – kauneutta; yhtäläinen ilo ja korkeampi nautinto on kaikenlaisten henkisten lahjojen näkemisestä; semmoisten kuin muiston voima, matemaattinen yhdistelykyky, suuri ajattelumahti, elävä mielikuvitus, samaten monipuolisuus ja syventymis- ja keskittymisvoima, nämä kaikki kun ilmaisevat ihmismielen näkymättömiä elimiä ja jäseniä, jotka jäsen jäseneltä vastaavat ruumiinosia. Me astumme näet täten uudelle voimistelutanterelle ja opimme arvioimaan ihmisiä heidän todellisimpien ominaisuuksiensa mukaan tai, kuten Plato sanoo: "valitsemaan ne, jotka ilman silmien tai minkään muun aistimen apua etenevät kohti totuutta ja todellista olemista". Ensimäinen näistä voimista on mielikuvituksen ilakointi, lumo ja riemukas luova toiminta. Ihmisen mielikuvituksen herätessä näyttävät hänen voimansa kasvavan kymmen- ja tuhatkertaisiksi. Se herättää meissä ihanan vapauden ja riippumattomuuden tunnon ja virittää mielessämme uljaan uskaltavan rohkeuden. Me tulemme kimmoisiksi kuin ruutikaasu, ja lauselma jossakin kirjassa tai sana, joka on lausuttu jossakin keskustelussa, vapahtavat mielikuvituksemme, ja silmänräpäyksessä huuhtelee päätämme linnunrata ja jalkamme tallaavat syvänteiden pohjaa. Ja tämmöinen hyväteko on todellista, sillä nämä hengen avaruudet ovat oikeutettua perintöämme, ja kerta astuttuamme yli rajojen, emme enää koskaan ole aivan samoja säälittäviä rajoitettuja olentoja kuin ennen.

Ylemmät hengen lahjat ovat niin läheisiä toisilleen, että kaikissa etevimmissä kyvyissä aina ilmenee jotakin mielikuvituksen voimaa, jopa lahjakkaimmissa matematikoissakin mutta varsinkin ilmenee sitä mielissä, joiden ajattelu on välitöntä sisäistä havaitsemista. Nämät auttavat meitä sillä, että käsittävät elämän pohjaa hallitsevan yhteyden ja vastakohtaisuuden. Plato, Shakespeare, Swedenborg, Goethe eivät ikinä ummistaneet silmiään kummaltakaan näistä laeista. Näiden lakien tajuaminen on jonkinlainen sielujen mittapuu. Pienet sielut ovat pieniä juuri siksi että ovat voimattomia niitä tajuamaan.

Mutta näilläkin kemuilla on mässäyksensä. Järjen meissä herättämä ilo muuttuu järjen tulkitsijan jumaloimiseksi. Varsinkin tapaamme esimerkkejä tämmöisestä orjistumisesta silloin kun ihmiskuntaa on opettanut ja ohjannut henki, jonka ajatusvoima on ollut erikoisesti sääntöperäistä. Tästä ovat esimerkkejä Aristoteleen hallitseva asema ajatusmaailmassa, Ptolemaioksen tähtitiede, Lutherin, Baconin ja Locken vaikutus, – sekä uskonnossa kaikkien pappisvaltojen, pyhimysten ja lahkokuntien historia, jotka ovat ottaneet nimensä perustajansa mukaan. Mutta voi, joka ihminen on sellainen uhri. Ihmiselimen heikkous viekottelee aina voimaa käyttämään voimaansa väärin. Jokapäiväinen kyky riemukseen huikaisee ja sokaisee katsojan. Todellinen nero taas tahtoo varjella meitä itseltään. Todellinen nero ei tahdo orjuuttaa, vaan vapahtaa ja herättää meissä uusia aisteja. Jos kaupunkiimme ilmestyisi viisas mies, niin herättäisi hän niissä, jotka puhuisivat hänen kanssaan, uuden voiman ja rikkauden tunnon, aukaisemalla heidän silmänsä näkemään heille tähän asti tuntemattomia aarteita, hän rauhoittaisi mielemme horjumattoman vakaiksi ja tyynnyttäisi meidät vakuutetuiksi siitä, ettei meitä voi pettää, koska kukin voisi nähdä elinehtojemme vajanaisuudet ja varmuudet. Rikas näkisi erehdyksensä ja köyhyytensä, köyhä turvasijansa ja apuneuvonsa.

Mutta luonto saattaa kaiken aikanaan tasapainoon. Sen keinona on kiertokulku. Sielu ei siedä vallitsijaa ylitsensä, ja kaipaa vaihtelua. Perheenemännät sanovat palvelijasta, joka on ollut kelvollinen: hän on palvellut jo liika kauan meillä. Olemme ainoastaan taipumuksia, tai paremmin vielä ilmauksia ja oireita, eikä kukaan meistä ole täydellinen. Me hipaisemme ja käymme, ja juomme siemauksen sieltä täältä elämän lukemattomia kuohuja. Kiertokulku on luonnon laki. Kun luonto riistää meiltä suuren miehen, tähystää kansa taivaanrantaa nähdäkseen hänen seuraajansa, mutta semmoista ei näy, eikä ole näkyväkään. Hän on viimeinen laatuansa. Lähin suuri mies on esiytyvä jollakin toisella kokonaan uudella alalla; tällä kertaa ei mikään Jefferson tai Franklin, vaan joku suuri kauppanero, senjälkeen joku rautatiekuningas, sitten kalojen tutkija, sitte joku puhvelinpyytäjä ja tutkimusmatkailija, tai joku puolivilli Lännen kenraali. Tämä on turvamme karkeampiin vallitsijoihimme nähden, parhaimpia vastaan taas on hienompi apukeino. Voima, josta he tekevät meidät osallisiksi, ei ole heidän omaansa. Kun meitä hurmaavat aate-ihanteet, niin emme ole niistä velassa Platolle, vaan niille itselleen, joiden velallinen itse Platokin on.

En saa unohtaa, että olemme erikoisessa velassa eräälle erityiselle ryhmälle. Elämä on asteikkosarja. Suuret miehemme ovat suuressa määrässä eriarvoisia. Ihmiset ovat kaikkina aikoina noudattaneet joitakin harvoja miehiä, jotka joko sen aatteen laadun vuoksi, jota he edustavat, tai suuren vastaanottokykynsä takia ovat oikeutetut johtajan ja lainsäätäjän asemaan. Nämä opettavat meille alkuperäisen luonnon ominaisuudet – avaavat meille luonnon sisäisen lainmukaisuuden. Me uiskentelemme päivä päivältä harhojen virtaa, ja mieltämme tenhoovat ne ilmalinnat ja kangastukset, jotka pettävät ihmisiä ympärillämme. Mutta elämä on totinen asia. Valoisina hetkinä sanomme: "Auetkoon minulle tie todellisuuteen, liika kauan olen kantanut narrinkaapua." Tahdomme oppia tuntemaan taloustieteemme ja valtiotaitomme perusteet. Oppikaamme salakirjaimien selitys, tai, jos ihmiset ja asiat ovat jonkun taivaallisen sävelteoksen katkelmia, niin perehtykäämme sen juoksutuksiin. Järkemme on pettänyt meitä, mutta on ollut täysijärkisiä, tervemielisiä ihmisiä, jotka ovat iloinneet ja nauttineet rikkaasta, sisällökkäästä olemisesta. Minkä he tietävät, sen tietävät he meidän hyväksemme. Jokaisen uuden miehen ohella tulee ilmi jokin uusi luonnonsalaisuus, eikä raamattua ole kirjoitettava loppuun, ennenkuin on syntynyt viimeinen suuri mies. Nämä miehet taltuttavat eläimellisen luonnon huumehaaveet, he saattavat meidät mieleviksi ja malttaviksi ja antavat meille uusia pyrintöperiä ja uusia voimia. Ihmisten kunnioitus valitsee nämät korkeimmalle sijalle. Siitä ovat todistuksena ne lukemattomat muistopatsaat, muotokuvat ja muistomerkit, jotka johtavat heitä mieliimme jokaisessa kaupungissa, kylässä, asunnossa ja laivassa: —

[Käännöksessä esiytyvät runosäkeet on suomentanut maisteri O. E.Helkiö .]

Kuinka ilmaisisin ja selittäisin aatteiden ratkaisevan merkityksen, sen ihanan palveluksen, jonka tekevät meille ne, jotka istuttavat siveellisiä totuuksia ihmismieliin ja yleistajuntaan? – Elämäni ajan on minua kiusannut eräs ainainen arviointi. Kun työskentelen puutarhassani ja karsin ja hoidan omenapuutani, niin tyydyttää työskentelyni minua, ja voisin jatkaa sitä loputtomiin. Mutta silloin tuleekin mieleeni, että päivä on kulunut ja ett'en ole tehnyt muuta kuin tätä mieluisaa tyhjänpäiväistä. Matkustan Bostoniin tai New-Yorkiin ja juoksen asioillani: ne tulevat suoritetuiksi, mutta päättynyt on päiväkin. Minua kiusaa muistellessani, minkä hinnan täten olen maksanut tämmöisistä joutavuuksista. Johtuu mieleeni tarun aasinnahka, joka oli semmoinen, että ken vaan istui sillä, hänen toivonsa täyttyivät, mutta joka toivolta hävisi siitä palanen. Menen hyväntekeväisyysyhdistykseen. Mitä tehnenkin, en voi siirtää silmiäni kellosta. Mutta jos ilmaantuisi siellä seuraan joku hieno ylevä sielu, joka tietäisi tuskin mitään eri ihmisistä ja puolueista, Carolinasta ja Cubasta, mutta joka voisi paljastaa lain, jota nämä kaikki erikoisasiat noudattavat, ja siten vakuuttaisi minut siitä iäisestä oikeudesta, joka tekee tyhjäksi jokaisen väärän pelaajan aikeet ja joka saattaa vararikkoon jokaisen omanvoiton pyytäjän, joku, joka antaisi minulle tunnon siitä ett'en ole riippuvainen maastani ja ympäristöstäni ja ajasta ja ihmisruumiista, niin vapahtaisi se ihminen minut; minä unohtaisin kellon, liukuisin ulkopuolelle tukalia ahdistavia suhteitani, toipuisin vammoistani, heräisin kuolemattomaksi päästessäni tuntoon iäisistä haihtumattomista omaisuuksistani. Täällä keskellämme on kamppailu ankara rikkaudesta ja köyhyydestä. Me elämme torilla, jolla on saatavissa ainoastaan rajoitettu määrä vehnää tai villaa tai maata, ja jos minulla on niitä enemmän, niin täytyy niitä jollakin toisella olla sitä vähemmän. Näyttää kuin en saisi omistaa mitään rikkomatta hyviä tapoja vastaan. Kukaan ei iloitse toisen ilosta, koko olomme on alinomaista sotajalalla olemista, alinomaista väärää sortamista. Jokainen saksilaisrotuinen lapsi on kasvatettu tahtomaan olla ensimäinen. Se on meidän järjestelmämme; ja jokainen joutuu arvostelemaan arvonsa sen mukaan, miten syvää mielipahaa, kateutta ja vihaa hän herättää kanssakilpailijoissaan. Mutta noilla uusilla aloilla, aatteitten mailla on tilaa yllin ja kyllin: siellä ei ole sortavaa oman arvon tuntoa eikä töykeätä toisten teiden sulkemista.