Ralph Emerson - Ihmiskunnan edustaja

Meidän uskontomme on näiden suojeluspyhäimme rakastamista ja hellimistä. Tarujen jumalat ovat huippu- ja välkekohtia suurten miesten elämässä. Kaikki me valamme astiamme saman kaavan mukaan. Kaikki meidän valtaavat jumaluusoppimme, juutalaisuus, kristinusko, buddhalaisuus, muhamettilaisuus, ovat välttämättömiä ja välittömiä ihmismielen vuodatuksia. Historiantutkija on kuin mies, joka menee kauppapuotiin ostaakseen pukuja tai verhoja. Hän kuvittelee saaneensa uuden esineen. Jos hän käväisisi tehtaassa, havaitsisi hän, että hänen uusi kankaansa vain toistaa samoja kiehkuroita ja ruusukkeita kuin ne, mitkä tapaa Theben pyramidien sisäseinämillä. Käsityksemme jumalasta ja jumaluudesta on ihmissielun kirkastunut kuva. Ihminen ei voi piirtää, luoda taikka ajatella muuta kuin ihmistä. Hän uskoo, että suurten alkuaineitten pohjana ovat hänen ajatuksensa. Ja meidän ajattelumme tapaa kaikkialla saman alkuolemuksen, olkoon se sitte yhtenä tai erillisenä.

Jos nyt ryhdymme tutkimaan sen avun laatua, minkä saamme muilta, niin varokaamme liiaksi noudattamasta nykyaikaista tutkimusta ja alkakaamme kylliksi alusta. Me emme saa taistella rakkautta vastaan emmekä kieltää toisten ihmisten oleellista olemassaoloa. En tiedä, miten meidän on käyvä. Meissä elää yhteiskunnallisia voimia ja vaistoja. Meidän tunteemme toisia ihmisiä kohtaan synnyttää jonkinlaisen edun ja hyödyn vuorovaikutuksen, jota ei mikään voi korvata. Voin toisen avulla tehdä semmoista, jota en voi tehdä yksin. Voin sanoa sinulle semmoista, jota en ennen ole voinut sanoa itselleni. Muut ihmiset ovat suurennuslaseja, joiden avulla luemme omaa mieltämme. Kukin ihminen etsii ihmisiä, jotka ovat toista laatua kuin hän itse, ja hyviä laatuaan; se on: hän etsii ihmisiä, jotka ovat hänen vastakohtiaan, ja mitä jyrkimmässä määrässä hänen vastakohtiaan. Mitä voimakkaampi on luonto, sitä tehokkaampi on sen vastavaikutus. Säilyttäkäämme laadut puhtaina. Jättäkäämme pikkunerot arvoonsa. Pääeroavaisuus ihmisten välillä on siinä, täyttävätkö he omat tehtävänsä vai eivätkö. Ihminen on semmoinen jalo kasvi, joka kehkeää kuin palmu sisältä ulospäin. Omat tehtävänsä, vaikka mahdottomat toisille, voi hän suorittaa kevyesti ja kuin leikillä. Sokurin on helppoa olla makeata ja salpietarin suolaista. Näemme usein paljon vaivaa tavoittaaksemme ja saavuttaaksemme semmoista, joka itsestään lankeaisi käsiimme. Sitä ihmistä pidän minä suurena miehenä, joka elää korkeammissa ajatuspiireissä, joihinka toisten täytyy kohota työllä ja vaivalla; hänen tarvitsee ainoastaan aukaista silmänsä nähdäkseen asiat niiden todellisessa valossa ja suurissa suhteissa, kun taas toisten täytyy tehdä tuskallisia korjauksia ja valppaasti varoa itseään kaikilta mahdollisilta erehdyksiltä. Sellainen ihminen auttaa meitä juuri tässä suhteessa. Kauniin henkilön ei ole mikään vaiva kuvastaa kauniilta silmiimme, ja kuitenkin, kuinka armaan hyvä on hänen tekonsa! Vaikeampaa ei ole viisaankaan jakaa viisauttaan toisille. Ja kukin voi tehdä omat parhaat tekonsa helpoimmasti. "Peu de moyens, beaucoup d'effét." [Vähällä paljon.] Se on suuri, ken luonnostaan on sitä, mitä hän on, eikä missään muistuta toisia.

Mutta hänen täytyy olla hengenheimolaisemme ja vaikuttaa jollakin tapaa selvittävästi elämäämme. En voi itse ilmaista, mitä haluaisin tietää, mutta olen huomannut löytyvän ihmisiä, joiden luonne tai teot vastaavat kysymyksiin, joita en ole älynnyt tehdäkään. Vastaapa joku semmoiseenkin kysymykseen, jota ei kukaan hänen aikalaisistaan ole tehnyt, ja jää yksin. Menneet ja nykyiset uskonnot ja filosofiat vastaavat moneen muuhun kysymykseen. Muutamat ihmiset vaikuttavat meihin rikkaina mahdollisuuksina, mutta ollen avuttomia itsessään ja avuttomia aikansa keskellä eivät he – ikäänkuin jonkun leikkivän ilmassa liihottelevan vaiston uhreina – voi ilmaista sitä, mitä kaipaamme ilmaistuksi. Mutta suuret ovat lähellä, me tunnemme heidät ensi silmäykseltä. He tyydyttävät kaikki odotuksemme ja täyttävät aina paikkansa. Mikä on hyvää, se on aina vaikutusvoimaista, hedelmällistä; se ottaa tilansa, hankkii ravintonsa ja liittolaisensa. Terve omena kantaa siemeniä, ei sekasikiö. Jos mies on paikallaan, on hän luova, hedelmällinen, kiehtova, ja hurmaten joukot panee hän aikeensa täytäntöön. Virta uurtaa omat uomansa, ja kukin oikeutettu aate murtaa omat tiensä ja luo omat menestymisehtonsa: – viljaa ravinnoksi, muodot ja laitokset ilmaisukeinoiksi sisäisille pyrinnöille, aseet taistelua varten, oppilaat, jotka sitä selvittävät. Todellisella taiteilijalla on koko maanpiiri alustanaan, seikkailijalla ei vuosikausien taistelujen jälkeenkään ole leveämpää ponnistusalaa jalkainsa alla kuin omat anturansa.

Tavallisessa puheessamme eroitamme kaksi eri laatua hyötyä tai etua, joita meillä on suurista miehistä. Välitön anti on mieluista alkuperäisemmälle käsityskannalle; välitön aineellisen tai henkisen avun anti, semmoisten kuin terveys, ikuinen nuoruus, tarkat aistit, parannustaito, taikavoima, ennustustaito. Poikanen uskoo, että on olemassa opettaja, joka voi myydä hänelle viisautta. Kirkkokunnat uskovat vieraaseen lunastusvoimaan. Mutta, tarkemmin katsoen, emme anna suurta arvoa välittömille antimille. Ihminen on sisältäpäin kehkeävä olento, ja kasvatus on ainoastaan kehittämistä. Muilta saamamme apu on keinotekoista, ulkonaista, verrattuna luonnon ilmestyksiin itsessämme. Minkä täten opimme, on ihanaa opittuna ja toteutettuna, ja vaikutus siitä jää elämään. Todellinen siveys on sisäistä ja säteilee sielusta ulospäin. Antimet ovat ristiriidassa kaikkeuden lakien kanssa. Toisia palvellen palvelemme itseämme. Ihmisen lunastus tapahtuu hänen itsensä kautta. "Hoida omat asiasi!" sanoo henki: "houkkio, aiotko kurottaa pilviin tai sekaantua muiden ihmisten asioihin?" Vielä on jälellä välillinen palvelus. Ihmisillä on kuvannollinen ja edustava merkitys, ja hyödyttävät he meitä henkisesti. Böhme ja Swedenborg näkivät, että oliot ja asiat ovat esikuvallisia ja edustavia. Samaten ovat ihmiset esikuvallisia, edustaen ensinnäkin olioita, toiseksi aatteita.

Kuten kasvit muuntavat kivennäisaineita eläinten ravinnoksi, siten muuntaa kukin ihminen jotakin raaka-ainesta luonnossa ihmistarpeisiin. Tulen, sähkön, magnetismin, raudan, lyijyn, lasin, pellavan, silkin, puuvillan keksijät; työ-aseitten tekijät, kymmenmurtolaskutavan keksijä, mittaustieteilijä, insinööri, soittotaiteilija, – kukin he omalta kohdaltaan tasoittavat yhteistä tietä läpi tiettömän, tuntemattoman tiheikön. Kussakin ihmisessä elää joku salaperäinen veto jotakin varmaa luonnonalaa kohti, jonka toteuttaja ja tulkitsija hän on, kuten Linné kasvien, Huber mehiläisten, Fries jäkäläin, Van Mons päärynäin, Dalton atoomien, Euclides viivojen, Newton differentsiaalilaskutavan.

Ihminen on luonnon keskiö, josta langat johtavat kaikkeen maailmassa, niin juoksevaan kuin kiinteäänkin, niin aineellisesti olevaan kuin aineessa vaikuttavaankin. Maa pyörii, ja jokainen turve, jokainen kivi joutuu kerta puolipäivän auringon paahteeseen: samaten joutuu jokainen elin, jokainen elintoiminta, happo, kide, tomuhiukkanen suhteeseen ihmisen aivojen kanssa. Se saa vartoa kauan, mutta sen vuoro tulee. Kullakin kasvilla on oma loisensa ja kullakin luodulla oliolla oma rakastajansa ja runoilijansa. Höyry, rauta, puu, kivihiili, magneetti, jodi, vilja, puuvilla ovat jo päässeet oikeuksiinsa; mutta kuinka harvoja aineksia on taidokkuutemme sentään tähän asti käyttänyt hyväkseen! Enimmät luontokappaleet ja luonnonvoimat piilevät vielä salassa ja odottavat. Näyttää kuin kukin niistä odottaisi, kuten tarujen lumottu prinsessa, määrättyä ihmisellistä vapauttajaansa. Kukin niistä on päästettävä lumouksestaan ja astuva päivänvaloon ihmishaamussa. Keksintöjen historiassa näyttää kuin olisi kukin kypsä ja salattu totuus ikäänkuin muovaillut aivot itselleen. Magneetin piti ruumiillistua ihmiseksi jonakin – Gilbertinä, Swedenborgina, tai Örstedinä, ennenkuin ihmisjärki voi käsittää sen voimat.