Charles Eden - Lähetyssaarnaajan tytär

"Kuta, 1 1 Kuta merkitsee Tsulujen kielellä "päättäväistä, rohkeata". herätkää; itäinen taivas punoittaa ja päivä kohta koittaa".

Minä olin nukkunut rauhassa ja raittiisti tuota syvää, häiritsemätöntä unta, joka aina on ankaran työn ja yksinkertaisen ravinnon seurauksena, kun yllä-olevat sanat kuuluivat korviini, Vahvistettuina vienolla kosketuksella oikeaan olkapäähäni. Silmänräpäyksessä olin jalkeilla ja melkein ehdottomasti kuroitin käteni sinne päin, missä ladattu pyssyni riippui vuoteen äärellä; sillä oleskelin puolisivistyneessä metsäläismaassa, jossa ihmisen elämä on itsekunkin oikean käden varalla, ja äkkinäistä äännähdystä saattaa usein selittää pikemmin kutsuksi taisteluun kuin kutsuksi pitoihin. Matala, heleä nauru kumminkin toinnutti höpertyneet aistimeni, ja ojentaen käsivarteni ottamaan erästä välttämätöntä vaatekappaletta, joka oli tuolilla vuoteeni ohella, aloin pukea päälleni, ennenkun seurasin sitä henkilöä, joka niin säälimättömästi oli keskeyttänyt suloisen uneni, vesilammikolle, missä aikomuksemme oli ottaa raitis aamukylpy.

"Lupaako päivä hyvää?" kysyin, sill'aikaa kun umpimähkään puolipimeässä etsin kadonnutta pyyhinliinaa.

"Puolessa tunnissa on kaste ruohosta haihtunut ja karja ulkona heinikoilla. Joutukaa Kuta, joutukaa!" Ja kumartuen maahan kumppalini ojensi minulle hukassa olleen vaatteen, jonka hänen terävä silmänsä vaivatta oli keksinyt.

Ensimmäiset terveydenhoidon alkeet ihan selvästi säätävät, että aamukylpy on voimallisempi terveyden ylläpitäjä, kuin kaikki muut tohtoroimiset; mutta muistellessani kaipauksella lämmintä, mukavaa vuodettani, kaduin hetkeksi varomattomuuttani, johon olin tehnyt itseni syypääksi menneenä yönä, kun pyysin ystävääni herättämään itseäni vähän aikaisemmin, kuin välttämättömän tarpeellista olisi. Kuinka olikin asia, niin eipä mikään epäys enää auttanut, ja niin tallustin ulos taivas-alle, minne Ula 2 2 Ula Tsulujen kielellä merkitsee erästä antilopin lajia. jo ennen minua oli mennyt, ja seurasin häntä alas lammikolle, jonka ihana välkkynä yllin kyllin palkitsi uneni keskeyttämisen.

Aurinko kohosi, kun olimme päättämäisillämme pukemisemme, ja toinen päivä virkosi – päivä, joka ei luvannut tulla sen rikkaammaksi erinomaisista tapauksista, kuin edeltäjänsäkään. Minä seisoin odotellen seuralaistani, joka ravistettuaan pitkäveteisellä ja taitavalla pudistuksella, aivan kuin pörheä villakoira, vesipisarat notkeasta ruumiistaan, nyt ryhtyi hivuttelemaan itseänsä kiireestä kantapäähän jollain öljymäisellä aineella, jota hän kaatoi pienestä pullosta, mikä paremman säilypaikan puutteessa riippui sulavasti häilyen hänen oikeasta korvalehdestään. Lammikon sileä pinta oli kuvastimena, johon hän silmäili sanomattomalla tyytyväisyydellä, asetellen ruumistaan mukaviin asentoihin, ja silminnähtävästi suuresti mielissään loistavasta peilikuvasta, jonka vesi heijasti; sillä ystäväni oli leikkari, oikea naisten-hempukka kansansa keskuudessa.

Sana ystävä , hyvä lukija, ei ole lausuttu ajattelemattomasti, vaan täysimmässä merkityksessä, jonka siihen nimitykseen sovittaa voipi. Ula, maanpakolainen Tsululais-päällikkö, oli ystäväni, vieläpä sellainen, josta joka mies Jumalan luoman maan pinnalla olisi saattanut olla ylpeä. Ja päälliseksi olimme enemmän kuin ystäviä, olimme veljiä, sillä molemmat olimme riippuneet samoilla rinnoilla, molemmat olimme saaneet ravintoamme samasta lähteestä: hänen äitinsä oli ollut minun imettäjäni; Ula ja minä olimme kasvinveljeksiä.

Muutama sana selvittää, kuinka asiat näin olivat sattuneet. Vanhempani kuolivat kohta maailmaan tultuani, jättäen jälkeensä minun, kurjan pienokaisen, ainoastaan muutaman kuukauden ikäisenä. En millään muotoa ollut vesijätöttä tavallisessa merkityksessä, ja hyvänluontoinen uudistalokas, jonka holhojat olivat määränneet pitämään huolta viljelysmaista ala-ikäisyyteni aikana, suostui, jalomielisesti kyllä, ottamaan minutkin hoiveensa; ja sittenkuin oli hankittu Tsululainen imettäjä, minut vietiin pois Natal'in rajamaahan Puhveli-virran rannoille, jossa osassa siirtokuntaa minun uudistaloni oli. Siellä kasvoin enemmän pienen metsäläisen kuin kristityn ihmisen tavoin, ja kaikessa muussa, paitsi valkeassa ihonvärissäni, oli mahdoton eroittaa minua neekeri-nulikoista, jotka seurakumppaleinani olivat. Kymmenvuotiaana minut lähetettiin Englantiin, koska holhojissani vihdoinkin oli herännyt joku tunto vastuun-alaisuudestaan; ja muistanpa vieläkin surun, jolla heitin metsäläis-elämäni, antautuakseni sopivaisuuden ikävän kurin alaiseksi. Mitä sydäntä-särkevää, niin henkistä kuin ruumiillistakin tuskaa tuotti mulle opin ensi alkeiden harjoitus; kuinka vaatteet, jotka minua pauloittivat, kihnasivat pohkeitani ja ehkäisivät liikuntojeni vapautta; kuinka armottomasti koulutoverini minua kiusasivat, kun eräs pilkkakirves heidän seassaan, joka oli lukenut Gordon Cumming'ia, kohta risti minut "Bechuanilais-metsäläiseksi", jonka nimen sain pitää niin kauvan kuin oleskelin tohtori – s'in luona. Kuinka yksinäiseltä ja kurjalta tuntui olla viskattuna uuden kansan keskelle, outojen kumppanieni seuraan, jotka nauroivat minua, tekivät minusta pilaa, saattoivat elämäni onnettomaksi; ja kuinka hartaasti halusin entisen leikkitoverini ja veljeni, Ulan, seuraan ynnä sen hellän huolenpidon alaiseksi, jolla hänen äitinsä olisi kumpaakin lastaan hoitanut. Silloin pidin holhojiani julmina ja jumalattomina, riistäessään minut kaikesta, jota rakastin; nyt ymmärrän, että he ainoastaan tekivät velvollisuutensa. Vielä muutama vuosi sellaisessa kesyttömässä rappiotilassa, niin olisipa metsäläis-luontoni juurtunut niin syvään, ettei sitä ikipäivinä olisi saanut lähtemään.

Oleskellessani Englannissa, saapui minulle Natal'ista kummia uutisia kasvatusäidistäni, Landela'sta. Että hän oli erään mahtavan Tsululais-päällikön leski, jota Panda tiranni oli väärin syyttänyt noituudesta ja julmasti surmannut, sen olin kuullut lapsuudessani, mutta sillä ijällä olin sitä asiaa aivan vähän tullut ajatelleeksi. ^olijojani nyt saattoi tietooni kirjeessään, että nykyinen hallitsija, Cetewayo, oli peruuttanut pannajulistuksen, jonka alaiseksi imettäjäni oli joutunut, kutsunut takaisin sekä hänen että kasvinveljeni Ula'n kraaliinsa 3 3 Kraal = neekerikylä; katso edempänä. ja luvannut asettaa viimeksimainitun oikeuksiinsa heimokunnan ylimysten seassa, niin pian kuin tämä olisi päässyt täyteen miehen ikään. "Tää seikka", lausui holhojani edespäin, "on oleva suureksi eduksi sinulle palatessasi siirtokuntaan. Huhu tietää, että entinen kumppalisi on kuninkaan suuressa suosiossa, ja luultavasti hänen avullaan ynnä perinpohjaisen taitosi kautta Tsulujen kielessä, saat tilaisuuden, myytyäsi nykyisen tilasi, asettua johonkin paikkaan siinä ihanassa niittymaassa, joka rajoittuu Transvaal'iin ja jota Boer'itkin, katsoen sen läheisyyteen sotaisten Tsulujen kanssa, pikemmin kammovat. Ula'n vaikutusvoima takaa sinulle suosiollisen vastaanoton kuninkaallisessa kraal'issa".

Kolme vuotta ennen sitä päivää, jona tämä kertomus alkaa, kun jo olin saanut täys'ikäiseksi ja astuin laillisesti omistamaan usean tuhannen acren suuruista perintötilaani – paperilla kyllä valtava maa-ala, mutta vuotisten tulojensa suhteen sangen pieni – niin purjehdin taas Natal'iin, ja tavattuani maanmiehen, joka suostui ostamaan tilukseni, suistuin iloiten hänen ehtoihinsa, ja sittenkuin oli kauppa tehty, nousin lähteäkseni tervehtimään kasvinveljeäni, joka silloin oleskeli Cetewayo'n pääkaupungissa, niin kutsutussa Suuressa Kraal'issa. Matkan yksityisseikkoja en lähde kertomaan, sillä myöhemmin tulemme usein kohtaamaan Tsululais-valtiaan, eikä tarpeeton kierteleminen minua suinkaan huvita. Kylliksi olkoon, kun mainitsen, että niin Landela kuin hänen poikansa ottivat minut vastaan hartaimmalla innolla. Jälkimäinen oli kasvanut jalonnäköiseksi soturiksi, vaikka hän ei vielä ollut saavuttanut sitä arvonmerkkiä, joka Tsulujen maassa eroittaa "miehet" pojista, hän ei vielä saanut pitää päätään ajettuna kehänmuotoon laen ympärillä. Cetewayo niinikään suvaitsi kohdella minua armollisesti, vakuuttaen, ett'ei minun tulisi peljätä mitään häiritsemistä, vaikkapa asettuisinkin tuolle riidan-alaiselle alueelle Pongola-virran pohjoispuolelle. Myös antoi hän Ula'lle luvan seurata minua etsiessäni mukavia karja- ja viljelysmaita.