Джейн Остин - Ylpeys ja ennakkoluulo

Hra Wickham oli se onnellinen mies, johon kaikkien naisten silmät oitis iskivät, ja Elizabeth oli se onnellinen nainen, jonka viereen hän oitis suvaitsi istuutua; ja hänen sulava puhetapansa – vaikka aiheena olikin vain sateinen ilta ja todennäköisesti odotettava kolkko talvikausi – sai Elizabethin tuntemaan, että mitä joutavin ja tyhjänpäiväisinkin puheenaihe voi niin taitavan kertojan käsittelemänä antaa aihetta viehättävään keskusteluun.

Sellaisten kilpailijain rinnalla hra Collins parka vaipui mitättömyyteen; kukaan nuorista neitosista ei joutunut enää välittämään hänestä; ainoastaan rva Philips kuunteli pikapäästä hänen tarinoimistaan sekä piti huolta, että hänellä oli taukoamatta kahvia ja leivoksia edessään.

Kun kahvi oli juotu, kannettiin pelipöydät esiin. Hra Wickham ei sanonut välittävänsä kortinlyönnistä, vaan istuutui toiseen pöytään, jossa pelattiin arpajaispeliä ja jossa Elizabeth ja Lydia valmistivat hänelle tilan välissään. Aluksi oli Lydia miltein yksistään äänessä, sillä hän oli väsymätön juttelija; mutta vähitellen kiinnitti peli ja sen voitonmahdollisuudet yhä enemmän hänen huomiotansa. Vaikka ottikin osaa peliin, oli hra Wickhamilla kuitenkin tilaisuutta puhella Elizabethin kanssa, joka mielellään kuunteli häntä, vaikka ei voinut toivoakaan, että puheeksi tulisi se aihe, josta hän olisi halunnut kaikkein mieluimmin kuulla – eilispäiväisestä välikohtauksesta. Hän ei rohjennut edes mainita hra Darcyn nimeä. Mutta aivan odottamatta tuli hänen uteliaisuutensa tyydytetyksi. Hra Wickham otti itse asian puheeksi. Hän tiedusti, kuinka kaukana Netherfield oli Merytonista; ja saatuaan sen selville hän kysyi hiukan epäröiden, kuinka kauan hra Darcy oli oleskellut siellä.

"Lähes kuukauden päivät", vastasi Elizabeth; ja sitten hän haluten jatkaa puheenaihetta lisäsi: "Olen kuullut, että hän on suuri tilanomistaja Derbyshiren puolella."

"Niin on", sanoi Wickham, "hänellä on tosiaankin komea tila. Vuosituloja ainakin kymmenentuhatta puntaa. Ette olisi voinutkaan tavata parempaa asiantuntijaa tässä kysymyksessä – sillä minä olen tavallani kuulunut hänen perheeseensä aina lapsuudestani lähtien."

Elizabeth ei voinut salata hämmästystään.

"En ihmettele teidän hämmästystänne, neiti Bennet, kuultuanne tämän tiedon ja nähtyänne, millä tapaa eilen kohtasimme toisemme. Oletteko hyväkin tuttu herra Darcyn kanssa?"

"Niin hyvä, etten paremmaksi halua tulla", huudahti Elizabeth kiivaasti. "Olen viettänyt neljä päivää tuossa talossa hänen kanssaan ja tullut huomaamaan, että hän on hyvin epämiellyttävä ihminen."

"Minä en ole oikeutettu lausumaan hänestä omaa mielipidettäni", sanoi Wickham. "Olen tuntenut hänet liian kauan ja liian hyvin voidakseni olla puolueeton arvostelija. Mutta minä uskon, että teidän mielipiteenne hänestä herättäisi yleistä ällistystä – ja ehkäpä te ette lausuisikaan sitä niin jyrkästi missään muualla. Täällähän te olette omaistenne keskuudessa."

"Uskokaa minua kun sanon, että samat sanat sanoisin hänestä missä talossa hyvänsä täälläpäin, Netherfieldiä tietysti lukuunottamatta. Hänestä ei pidetä ollenkaan täällä Hertfordshiressä. Jokainen on loukkaantunut hänen ylpeästä käytöksestään. Sen suosiollisempaa arvostelua ette kuule hänestä missään."

"En lainkaan ihmettele", virkkoi Wickham hetken vaiti oltuaan, "ettei hän tai kuka ihminen hyvänsä tapaisi kotipiirinsä ulkopuolella samaa arvonantoa kuin siellä, missä hänet läpeensä tunnetaan; mutta mitä nimenomaan häneen tulee, niin luulisin, ettei näin hänelle tapahtuisi. Maailma on niin suuresti hänen rikkautensa ja arvoasemansa sokaisema tahi hänen mahtavan käyttäytymistapansa lumoissa, että se näkee hänet ainoastaan siinä valossa, missä hän itse suvaitsee näyttäytyä."

"Mutta minä, vaikka tunnenkin häntä niin vähän, olen valmis pitämään häntä tuittupäisenä ja pitkävihaisena ärripurrina!" huudahti Elizabeth. Wickham pudisteli vain päätään.

Kun pelinmeno soi jälleen puheenvuoroa, sanoi hän: "Ihmettelen, onko hänen aikomuksensa viipyä tällä seudulla kauemminkin."

"Sitä en tiedä lainkaan, mutta Netherfieldissä ollessani en kuullut sanaakaan hänen pois lähdöstään. Toivon, ettei teidän rykmenttiin liittymisenne kohtaa vaikeuksia hänen täälläolostaan."

"Ah, ei – minun asiani ei ole väistyä herra Darcyn tieltä. Jos hän haluaa vältellä minua, täytyy hänen väistyä täältä. Me emme elä hyvissä väleissä toistemme kanssa, ja minua tuskastuttaa tavata häntä, mutta minulla ei ole mitään syytä vältellä häntä. Minkä vuoksi hän on minulle vastenmielinen, sen voin kyllä suoraan julistaa vaikka koko maailmalle – olen kärsinyt paljon vääryyttä hänen puoleltaan ja valitan avoimesti hänen sietämätöntä luonnettaan. Hänen isänsä, neiti Bennet, oli oivallisimpia ihmisiä, mitä koskaan on elänyt maan päällä, ja minun totisin ystäväni; ja kohdatessani hänen poikansa repivät tuhannet hellät muistot isästä minun sydäntäni. Hänen käyttäytymisensä minua kohtaan on ollut julkean häpeämätöntä, mutta uskon, että voisin unhottaa ja antaa hänelle anteeksi kaikki muut viat paitsi sen, että hän on rikkonut isänsä tahtoa vastaan ja solvaissut tämän muistoa."

Elizabeth kuunteli polttavin poskin ja sykyttävin sydämin ja olisi tahtonut kuulla pitemmältäkin tuosta mielenkiintoisesta puheenaiheesta, mutta hienotunteisuus esti häntä kyselemästä enempää.

Hra Wickham siirtyi puhelemaan yleisemmistä aiheista, Merytonista, sen ympäristöstä ja seurapiireistä, ja tuntui olevan hyvin tyytyväinen kaikkeen näkemäänsä ja nimenomaan kohteluun, joka oli tullut hänen osakseen täkäläisten seurapiirien puolelta.

"Pääsyynä liittymiseeni täkäläiseen rykmenttiin", lisäsi hän, "oli päästä elämään kunnon ihmisten ja hyvien ystävien parissa. Tiesin ennestään, että rykmentin upseeristo oli perin hauskaa ja arvossapidettyä väkeä; ja ystäväni Denny houkutteli minua nimenomaan kutomalla kaunokuvauksia heidän nykyisestä majoituspaikastaan ja Merytonin kelpo ihmisistä. Seuraelämä on minulle välttämätön elinehto, sen tunnustan. Nuoruudessani olen kärsinyt pahoja pettymyksiä, ja henkeni ei sietäisi erakkomaista yksinoloa. Minulla täytyy olla tointa ja seuraa. Sotilasura ei tosin alkuaan ollut se ala, jolle minun oli määrä antautua, mutta olosuhteet viskasivat minut sille. Pappisurasta piti tulla minun elämäntehtäväni – minut kasvatettiin alusta pitäen kirkon mieheksi ja nykyisin olisin jo kelpo seurakunnan hyvinvoiva kirkkoherra, jos se olisi ollut sen herrasmiehen mieleen, josta äsken puhelimme."

"Niinkö todellakin?"

"Niin – vanhempi herra Darcy-vainaja määräsi minulle jälkisäädöksessään parhaan kirkkoherranpaikan koko patronaattipiirissään. Hän oli minun risti-isäni ja oli erinomaisesti kiintynyt minuun. Hänen minulle osoittamaa hyvyyttä en voi kyllin kiitellä. Hän tahtoi mitä runsaskätisimmin turvata koko tulevaisuuteni, ja hän luuli sen todella tehneensäkin; mutta kun kyseenäoleva virka joutui avoimeksi, nimitettiin siihen toinen mies."

"Hyvä isä taivaassa!" huudahti Elizabeth intoutuen, "mutta kuinka tuo saattoi olla mahdollista? Kuinka voitiin toimia vastoin hänen testamenttimääräystään? Miksi te ette turvautunut lain apuun?"

"Testamenttimääräyksessä oli jokin pieni muodollinen virhe, joka kaikessa vähäpätöisyydessään kuitenkin teki lakiin turvautumisen toivottomaksi. Kunnianmies ei olisi missään tapauksessa käynyt epäilemäänkään testamentintekijän selvää aikomusta, mutta nuorempi herra Darcy suvaitsi epäillä – tahi ainakin hän suvaitsi selittää kyseenä olevan kohdan ainoastaan ehdolliseksi toivomukseksi sekä väittää, että minä typeryydelläni, epävakaisuudellani ja kaikella muulla mahdollisella ja mahdottomalla kehnoudellani muka olin menettänyt kaiken oikeuteni. Varma tosiasia vain on, että puheenaoleva virka joutui avoimeksi kaksi vuotta sitten, juuri kun minä olin tullut lailliseen ikään ja siten olisin ollut kelvollinen ottamaan sen vastaan, ja että se annettiin toiselle miehelle. Yhtä varmaa on, etten minä omasta kohdastani voi syyttää itseäni mistään kehnosta teosta, jolla olisin tehnyt itseni arvottomaksi toimeen. Minulla on tosin tulinen ja suora luonne, joka kenties on saanut minut avoimesti lausumaan julki mielipiteeni hänestä ja hänelle itselleenkin. Sen pahempaa en tiedä tehneeni. Mutta tosiasia on, että meidän luonteemme ovat hyvin vastakkaiset, ja että hän vihaa minua."