Вальтер Скотт - Perth'in kaupungin kaunotar

Paitsi sitä tuli hänen sotaretkistänsä sangen pian loppu. Kerta, keskellä keihäspelin pauhua, potkaisi ritari Jaakko Douglas'in, Dalkeith'in herran hevonen nuorta Carrick'in kreiviä – se oli silloin kruununperillisen arvonimi. Siitä tuli hän ontuvaksi ijäkseen; tästä lähtein ei hän enää ollenkaan kyennyt sotaan eikä noihin sodan kuvana oleviin sotaisiin leikkeihin ja keihäspeleihin. Robert ei ollut koskaan näyttänyt suurta halua koviin ruumiinvoiman ponnistuksiin; hän ei siis luultavasti liioin surrut vaivaisuuttansa, joka vapautti hänet tämmöisistä liikkumista vaativista harjoituksista. Mutta vaivaisuutensa tai pikemmin sen seurausten kautta aleni hän arvossa väkivaltaisen aateliston sekä sotaisen kansan silmissä. Hänen täytyi pää-asiallisesti jättää asiansa yhden, milloin toisen sukunsa jäsenen haltuun, jotka aina saivat sijaiskuninkaan vallan, joskus myös sen nimenkin lisäksi. Isänrakkaudesta olisi hän mieluimmin käyttänyt apunansa vanhinta poikaansa, vilkasta, hyvälahjaista nuorukaista, jonka hän oli koroittanut Rohthsayn herttuaksi, siksi että sillä nyt olisi kuninkaallista lähin arvo. Mutta nuoren prinssin mieli oli liian häilyväinen, hänen kätensä liian heikko, että hän olisi sopivalla arvokkaisuudella voinut pitää hänelle uskottua valtikkaa kädessään. Vaikka hän myös valtaa halusi, harrasti kuitenkin prinssi kaikkein enimmin vaan huvitustansa. Yhä nousi häiriöitä hovissa ja suuttumusta kansassa niiden monilukuisten, vaihtelevaisten rakkaus-seikkojen sekä hurjain yöjalkalais-metelien kautta, joihin prinssi antautui, vaikka hänen olisi pitänyt olla siivon ja siveyden esikuvana koko valtakunnan nuorisolle.

Rothsayn herttuan irstas ja sopimaton käytös ansaitsi yleisön mielestä sitä enemmän moitetta, koska hän oli nainut mies. Muutamat ihmiset, jotka hänen nuoruuteensa, iloisuuteensa, sulavuutensa sekä hyväsävyisyyteensä olivat mieltyneet, kuitenkin väittivät että se avioliitto pikemmin oli sanottava puolustavaksi syyksi hänen irstaiseen elämäänsä. He muistuttivat että se naimiskauppa kokonaan oli ollut hänen setänsä, Albanyn herttuan tekoa; tämän herran neuvoilla oli silloin ollut suuri valta vaivaisen, heikon kuninkaan yli, ja yleisesti arveltiin hänen johtelevan veljeänsä ja hallitsijaansa päätöksiin, jotka olivat niin suureksi vahingoksi kuin suinkin mahdollista perintöprinssin eduille sekä toivoille. Albanyn herttuan vehkeitten kautta tuli perintö-prinssin käsi ikäänkuin julkisen huutokaupan alaiseksi; sillä yleiseen tiedettiin koko Skotlannissa, että se skotlantilainen aatelisherra, joka tahtoi antaa tyttärelleen suurimmat myötäjäiset, saattoi toivoa saavansa lapsensa koroitetuksi Rothsayn herttuan puolisoksi.

Nyt alkaneessa kilvoittelussa Yrjö, Dunbar'in ja March'in kreivi, jonka vallan alle, välittömästi tai vassalliensa välityksellä, koko itäinen rajamaa kuului, voitti kaikki muut kilpaveljensä. Hänen tyttärensä siis, molempien nuorten suostumuksella, kihlattiin Rothsayn herttuan kanssa.

Mutta eipä ollut siinä kaupassa kolmannen miehen neuvoa kysytty, ja se mies oli mahtava kreivi Archibald Douglas, peloittava yhtä paljon tilustensa avaruuteen, moniin tuomarivirkoihinsa ynnä muihin arvopaikkoihinsa nähden kuin myös oman viisautensa ja urhoutensa sekä niiden yhteydessä olevan hillitsemättömän ylpeytensä ja silloisellakin ajalla tavattoman kostonhimoisuutensa tähden. Kreivi oli myös likeisessä heimolaisuudessa kuningassuvun kanssa, sillä hänellä oli Robertin vanhin tytär puolisona.

Sen perästä vasta kun Rothsayn herttuan kihlajaiset March'in kreivin tyttären kanssa oli vietetty, ilmautui hän kilpatanterelle, tämän liiton rikkomista vaatien. Näkyi aivankuin olisi hän tahtonut tähän asti olla asiaan osaa ottamatta, näyttääkseen, ettei semmoista liittoa saisi solmia kenenkään muun kuin hänen perheensä kanssa. Hän tarjosi Margareta-tyttärensä suurempain myötäjäisten kanssa kuin mitä March'in kreivi oli luvannut; ja Albanyn herttua, johon ahneus sekä Douglas'in pelko vaikuttivat, ahdisteli pelkurimaista kuningasta koko voimallansa, siksi kun Robert taipui rikkomaan kihlauksen ja naittamaan poikansa Margareta Douglas'ille, jota Rothsayn herttuan oli mahdoton rakastaa. March'in kreiville ei annettu mitään tätä menetystä puolustavaa selitystä, paitsi että kihlaus prinssin ja kreivin tyttären Elisabetin välillä ei ollut vielä saanut parlamentin vahvistusta, jota ennen semmoista sovintoa aina oli lupa jälleen purkaa. Kreivin sydämeen koski tämä hänelle sekä hänen tyttärelleen tehty häväistys kipeästi, ja yleiseen tietty oli että hän mietiskeli kostoa, johon hänen suuri voimansa juuri Englannin rajalla saattoikin hänelle antaa hyvää tilaisuutta.

Sillä välin rupesi Rothsayn herttua, suuttuneena siitä että hänen kätensä sekä sydämensä oli uhrattu valtiollisen juonen tähden, näyttämään vihastustaan omalla tavallansa, sillä että oli huolimatta puolisostaan, ylenkatseella kohteli mahtavaa, vaarallista appeansa, sangen vähän totteli itse kuninkaankin käskyjä, eikä vähääkään setänsä moitteita – tätä hän näet katsoi ilmivihollisekseen.

Keskellä näitä sukunsa keskinäisiä riitoja, jotka myös kaikkiin valtakuntaa koskeviin neuvonpitoihin ja toimiin ulottuivat, tuoden jokapaikkaan kanssansa häilyväisyyden ja eripuraisuuden turmiolliset vaikutukset, oli heikolla Robert kuninkaalla joku aika ollut tukea puolisonsa Annabellan neuvoista. Tällä, joka kuului jaloon Drummond'in sukuun, oli syvä viisaus sekä luja luonne, jolla hän johonkin määrään sai poikansa kevytmielisyyden hillityksi – sillä Rothsayn herttua kunnioitti äitiänsä – ja samoin monessa tilaisuudessa kuninkaallisen puolisonsa häilyväiset päätökset vakautetuiksi. Mutta Annabellan kuoltua oli tää heikko hallitsija aivan kuin ankkureistaan irtipäässyt laiva, joka ajelee sinne, tänne, keskellä vastakkaisia virtoja. Ylimalkaan katsoen voi sanoa, että Robert kuningas hemmitteleväisesti rakasti poikaansa – kunnioitti sekä pelkäsi veljeänsä Albanyn herttuaa, jonka luonne oli niin paljon lujempi hänen omaansa – melkein vaistontapaisella vapistuksella katseli kreivi Douglas'ia – ja epäili uljaan, vaan häilyväisen March'in kreivin uskollisuutta. Mutta hänen tunteensa kaikkia näitä henkilöitä vastaan olivat niin sekanaista ja monimutkaista laatua, että ne aika ajoin näyttivät aivan toisilta kuin mitä todella olivat. Aina sitä myöten, kuka viimeksi oli hänen pehmeään mieleensä vaikuttanut, saattoi kuningas joskus liian hellästä isästä muuttua ankaraksi, jopa tylyksikin – luottavaisesta veljestä epäileväiseksi – hyvänsävyisestä, arvollisesta kuninkaasta ahneeksi ja väkivaltaiseksi. Kameleonin lailla hänen heikko tahtonsa yhä muutteli väriänsä sen lujemman tahdon väriä myöten, jolta hän juuri sillä hetkellä otti neuvoa ja tukea. Ja jos hän tästä neuvon-antajan paikasta luovutti yhden sukulaisistaan, kääntyen toisen puoleen, niin nähtiin sangen usein perinjuurinen muutos kaikissa toimissa, joka asia oli yhtä alentavainen kuninkaan omalle arvolle kuin valtakunnan rauhalle.

Luonnollinen seuraus oli, että katolisen kirkon papisto suuresti sai vaikuttaa tähän mieheen, jonka tarkoitukset olivat niin erin-omaisen hyvät, mutta päätökset niin heiluvaiset. Robertin sydäntä yhä ahdisteli luonnollinen omantunnon vaiva niiden hairahdusten tähden, joihin hän todentodella oli syypää, vieläpä lisäksi tuo kalvavainen pelko kaikellaisten mitättömäin asiain vuoksi, joka on umpi-uskoisen, pelkurimaisen mielen kiusana. Tuskinpa siis on tarvis mainitakaan, että kaikellaiset pappismiehet sangen paljon vaikuttivat tähän heikkoon hallitsijaan, jossa suhteessa kuitenkin myös tulee huomata, että heidän vaikutuksestansa harva mies, jos kukaan, siihen aikaan saattoi pitää itsensä vapaana, vaikka olisi muuten maallisissa asioissa ollut kuinka luja ja vankka. – Me nyt palajamme takaisin tarinaamme tältä pitkältä kierrokselta, jota paitsi tässä nyt kerrottavia tapauksia ei saattaisi selvästi käsittää.