Вальтер Скотт: Kuninkaan mies

Tasapuoliselta tuntuu myös Kaarlo II: n kuvailu, – miehen, jota varmasti on liiaksi mustattu toiselta taholta kuten hänen suurta vastustajaansa toiselta. Hänen kevytmielisyyteensä on tosin kohdistettu paljon huomiota romaanissakin, mutta monet muut piirteet vaikuttavat sovittavasti ja ovat todenmukaisia. Erästä "kavalierien" eli kuningaspuoluelaisten ryhmää edustaa Wildrake niinikään kaunistelemattomasti, joskin hän muutoin tuntuu paikotellen liioitellulta, pastori Holdenough on oiva presbyteriläinen hengenmies, j.n.e. Mennyttä aikaa esittää vanha ritari Lee, jotta lukijalle selviää, mitä yhteiskunnallisia muutoksia maassa oli tapahtunut Elisabetin kaudesta kansalaissotaan asti. Hän tuntuu kuitenkin saaneen liian suuren sijan ympäristöönsä verraten, monista mielenkiintoisista piirteistään huolimatta – varsinkin kun Scottin rakastavainen pari tavallisuuden mukaan on jokseenkin merkityksetön. Tekijä itse katsoo hänet päähenkilökseen, kuten näkyy romaanin toisesta nimestä: "Kuninkaan mies"; mutta tämän kuten monen muun hänen romaaninsa rakenteessa on sekin vika, että teos lopultakin jää ilman varsinaista kokoavaa päähenkilöä ja useat esiintyjät yhtaikaa tunkevat siihen asemaan, syrjäisimmistäkin alkaen. Näin ollen ei vanhan ritarin osuus tunnu sopusuhtaiselta, kun hän verrattain vähän vaikuttaa toiminnan kulkuun. Aivan oikeaan osattu muuten on hänen kiintymyksensä Shakespeareen, joka maan sivistyneen säädyn jumaloimana oltuaan joutui varjoon seuraavan sukupolven mullistuksissa, kunnes hänet S.T. Coleridge jälleen nosti esiin 1700-luvun lopussa. Kieltämätöntä on, että erityisten edustajien sovittaminen kullekin yhteiskuntaryhmälle ja aatevirtaukselle häiritsee teoksen luontevuutta ja saa sen näyttämäänkin hieman haaveelliselta; mutta historiallinen merkitys siitä kyllä saa lisää tehoa.

"Woodstock" otettiin ilmestyessään vastaan suurella suosiolla, ja sen suomentamisella on tähän sarjaan saatu eheäksi se käsittely, jonka Scott on kolmessa romaanissa omistanut mitä tärkeimmälle Englannin historian vuosisatajaksolle. Likeisimmin liittyy hänen tuotannossaan "Woodstockiin" sitte muuan varhaisempi romaani, "Hautapatsaiden parantaja" (Old Mortality); v: sta 1679 alkaen se kuvailee Skotlannin puritanien onnetonta kapinaa sitä uskonnollista vainoa vastaan, jonka johdosta Stuartit ainiaaksi menettivät kuninkuutensa. Tekijän elämänvaiheista ja – työstä on mainittu muutamin sanoin "Kenilworth" – suomennoksen alkulauseessa.

Suomentaja .

Woodstockin kauppalassa on sievä pitäjänkirkko. Niin olen ainakin kuullut, sillä minä en ole sitä koskaan nähnyt. Paikkakunnalla käydessäni oli minulla nimittäin hädin aikaa silmäillä Blenheimin 1 1 "Woodstockin kruununpuisto on paljon muuttunut niistä ajoista, jolloin se oli kauniin Rosamondin asuntona ja Henrikki II: n salaisten ja luvattomien armastelujen näyttämönä. Nykyaikana siellä kohoaa voitokkaan Marlboroughien muistona Blenheimin linna, joka on samalla muistomerkkinä arkkitehtinsä Vanbrughin nerosta" ("Kenilworth" s. 100). uhkeutta, sen maalattuja suojamia ja seinäverhoisia kammioita, määrähetkellä ehtiäkseni käräjätaloon päivälliselle, syväoppisen tuomari-ystäväni vieraana; sellaisissa tilanteissa tuottaa itselleen suurta haittaa, jos antaa uteliaisuutensa häiritä täsmällisyyttään. Toimitin kirkon kyllä kuvatuksi itselleni tarkoin, tätä teosta ajatellen; mutta minulla on jonkun verran syytä epäillä, tokko avustajanikaan oli koskaan omin silmin nähnyt sen sisäpuolta. Tyydyn senvuoksi sanomaan, että se on nyt sievä rakennus, enimmältä osaltaan uusittu neljä- tai viisikymmentä vuotta takaperin, vaikka siinä on vielä säilynyt muutamia vanhan messukappelin holvikaaria, jonka väitetään olleen Juhana-kuninkaan rakennuttama. Tätä vanhempaa osaa koskee kertomukseni.

Eräänä aamuna syyskuun lopulla tai lokakuun alussa vuonna 1651 keräytyi melkoinen kuulijakunta vanhaan messukappeliin; päivä oli omistettu juhlalliseen kiitosjumalanpalvelukseen Worcesterin ratkaisevan voiton johdosta. 2 2 "Kavalierien" eli aatelisten johtamain kuningasmielisten suuri tappio. Suom. Sekä kirkon tila että sanankuulijain laatu kuvastivat kansalaissodan riehuntaa ja ajan erikoista henkeä. Pyhässä rakennuksessa näkyi monia rapistumisen merkkejä. Polttamalla kirjaillut ikkunaruudut oli kuvainpalvelukseen kuuluvina survottu sirpaleiksi peitsillä ja musketeilla. Saarnastuolin puuleikkauksia oli viileskelty ja kaksi kauneilla veistoksilla koristeltua tammiseinuketta tärvelty samasta ytimekkäästä ja vääjäämättömästä syystä. Korkea alttari oli siirretty muuanne ja sitä ympäröinyt kullattu aidake murrettu pois. Useita hautakuvia oli kolhittuina siroiteltu pitkin kirkkoa.

pois temmattuina seinäkomeroistaan: se palkka urhon, viisaan, ansioistaan!

Syystuuli vihelteli tyhjissä kuorikäytävissä, joissa järeästi nyrhityt saitat ja lavat samoin kuin hajalliset suuteetkin ja poljetut pahnat näyttivät osoittavan, että temppeliä oli jossakin äskeisessä hätätilassa käytetty ratsujoukon majoitukseen.

Loistoansa oli menettänyt kirkkoväkikin. Rauhallisina aikoina vakiintuneista vanhoista sanankuulijoista ei nyt näkynyt ainoatakaan veistosreunaisilla parvekkeillaan kädet otsalla tyynnyttämässä mieltänsä rukoukseen siinä, missä heidän isänsä olivat rukoilleet samanlaiseen hartaudenharjoitukseen tulleina. Perintötilallisen ja pienviljelijän katseet etsivät turhaan Ditchleyn vanhan herran Henry Leen kookasta vartta, nähdäkseen hänen astelevan pitkin kuorikäytäviä nauhakoristeiseen levättänsä verhoutuneena, parta ja viikset huolellisesti tasailtuina, saattolaisenaan uskollinen kahlekoira, joka oli aikomaan pelastanut isäntänsä valppaudellaan ja säännöllisesti seurasi häntä kirkkoon. Bevisiin tosiaan soveltui sananlasku, jonka mukaan "se on hyvä koira, joka käy kirkossa"; joskus se vain joutui kiusaukseen luritella sävelten sekaan, mutta käyttäysi muutoin yhtä säädyllisesti kuin yksikään seurakunnan jäsen ja palasi kotiin kenties yhtä suurta mielenylennystä saaneena kuin useimmat kuulijat. Turhaanpa myös Woodstockin naisväki vaani nähdäkseen jalosukuisten nuorten cavalierien ruusukkeisia viittoja, kiliseviä kannuksia, viillesaappaita ja korkeita töyhtöjä, niinkuin olivat tottuneet näkemään näiden teikarien liikkuessa kaduilla ja kirkkomaalla huolettoman rentoina ryhdiltään – jollainen esiintyminen kenties oikeastaan ilmaisee liiallista itseluottamusta, mutta kuitenkin näyttää sorealta, kun siihen yhtyy hyväntuulisuutta ja kohteliaisuutta. Ja entä vanhat kunnon rouvat valkoisissa hipeissään ja mustissa samettihameissaan, ja heidän tyttärensä, "lähisilmäin polttopisteet" – missä olivat nyt he kaikki, jotka kirkkoon astuessaan käänsivät puoleensa miesten ajatuksia taivaallisista asioista? "Mutta, voi, Alice Lee – niin suloinen, niin säveä, niin alentuvainen viehkeydessäsi", jatkaa muuan ajan muisteloiden piirtäjä, jonka käsikirjoituksesta olemme ottaneet selon, – "miksi pitääkin kertomukseni kääntyä sinun vastoinkäymisiisi? ja miksei mieluummin niihin päiviin, jolloin sinä vain heposikin selästä laskeutuessasi kiinnitit katseita kuin olisi enkeli tullut alas ja herätit siunauksia niinkuin olisi taivaan lähetti tuonut hyviä sanomia? Et ollut sinä mikään joutilaan haaveksijan mielikuva – mikään ristiriitaisilla täydellisyyksillä somisteltu luomus; ansiosi saivat minut rakastamaan sinua suuresti – ja mitä vikoihisi tulee, niin ne esiintyivät hyvien ominaisuuksiesi ohella niin sopivasti, että ne luullakseni saivat minut rakastamaan sinua sitä enemmän."' Leen perhekunnan mukana oli Juhana-kuninkaan messukappelista haipunut toisiakin jalosyntyisiä ja suvultansa suuria – Freemantlet, Winklecombet, Drycottit ja monet muut, sillä Oxfordin tornien 3 3 Oxfordin yliopistokaupunki ei ole kaukanakaan Woodstockista. Suom. yli puhaltava tuuli oli epäsuotuisa puritanisuuden kasvulle, joka menestyi yleisemmin naapuri-kreivikunnissa. Sanankuulijain joukossa oli kuitenkin muutamia, jotka vaateparreltaan ja esiintymiseltään näyttivät huomattavilta maalaisherrasmiehiltä, ja myöskin oli saapuvilla moniaita Woodstockin kauppalan arvohenkilöitä, etupäässä aseseppiä ja hansikkaantekijöitä, jotka taitavasti muovaamalla terästä tai nahkaa olivat nousseet mukavaan toimeentuloon. Näillä merkkimiehillä oli yllään pitkä musta kauhtana, tiukasti punottu kiinni kaulasta, ja vyössään puukon tai säilän asemasta raamattu ja muistikirja, niinkuin rauhallisilla kansalaisilla ainakin. Tätä kunnioitettavaa, mutta vähälukuisinta kuulijakunnan ryhmää edustivat sellaiset säädylliset henkilöt, jotka olivat omaksuneet presbyterisen 4 4 Stuartien kuningassuku suosi katolilaisuutta, jota suuri osa aatelia tunnusti. Englannin valtiokirkko oli kuninkaan vallasta riippuvainen episkopalinen eli piispalliskirkko, jonka järjestyksessä säilytettiin kirkkoruhtinaiden erityinen arvoasema, samalla kun jumalanpalvelukseen jäi paljon katolilaisia tapoja. Skotlannista käsin levisi Englantiin presbyteriläinen opinkäsitys, Knoxin muodostelema Kalvinin opetusten pohjalle; sen kirkkojärjestyksessä ovat huomattavimpia piirteitä laaja seurakunnallinen itsehallinto ja jumalanpalveluksen yksinkertaisuus. Puritanit olivat jyrkempiä protestantteja, jotka lukuisiksi lahkoiksi hajautuen vaativat Englannin valtiokirkon puhdistamista paavilaisten hapatuksesta, hyväksymättä kalvinilaisen opin erityisiä kohtia. Heihin liittyvä independenttien lahko tahtoi olla kokonaan erillään sekä valtiosta että kaikesta kirkollishallinnosta; tähän kuului Cromwell. opinkäsityksen, luopuen Englannin kirkonmenoista ja pappisvallasta, ollakseen kunnianarvoisan Nehemia Holdenoughin ohjattavina, joka oli kuuluisa saarnalahjojensa ehtymättömyydestä ja voimakkuudesta. Näiden vakavien kauppalanvanhimpain seurassa istuivat heidän kelpo emäntänsä vanuttamattomassa verassa ja poimukauluksissa niinkuin muotokuvat, joilla maalausluetteloissa on nimityksenä "Pormestarin vaimo", ja heidän sievät tyttärensä, joiden harrastus Chaucerin lääkärin 5 5 Chaucerin "Canterburyn tarinoissa" kuvattu tietomies, josta lausutaan: "Vain hiukan harrasti hän raamattua". tavoin ei aina kohdistunut raamattuun, sillä milloin vilkaisukin vältti arvoisan äidin valppauden olivat he itse tarkkaamattomia ja muille tarkkaamattomuuden aiheena. Mutta paitsi tätä vallasväkeä oli kirkossa suuri joukko alempisäätyisiä, toiset uteliaisuuttaan tulleina, mutta monetkin siistiytymättömiä käsityöläisiä, jotka sen ajan jumaluusopillisten väittelyjen sekaannuttamina kuuluivat niin moneen eri lahkoon kuin sateenkaaressa on värejä. Kun näiden oppineiden teebalaisten 6 6 Viittaus Shakespearen "Kesäyön unelmassa" esiintyviin teebalaisiin käsityöläisiin, jotka typerässä suuriluuloisuudessaan arvelevat olevansa erinomaisia seuranäyttelijöitä. Suom. itsekylläisyys tarkoin vastasi heidän tietämättömyyttänsä, oli jälkimäinen täydellinen ja edellinen rajaton. Heidän käyttäytymisensä kirkossa oli kaikkea muuta kuin kunnioittavaa tai ylentävää. Useimmat heistä tekeysivät raakamaisen ylenkatseellisiksi kaikkea kohtaan, mitä vain pidettiin pyhänä ihmiskäsityksen mukaan – kirkko oli näille ihmisille pelkkä tornitalo, pappi tavallinen mies, säädetyt menot kuivaa silppua ja vesivelliä, jollaisesta ei ollut pyhäin henkevystyneeseen suuhun pantavaksi, ja rukous taivaan puhuttelua, johon kukin yhtyi tai oli yhtymättä, miten katsoi peräti arvosteluhaluisen harkintansa mukaan soveliaaksi.