Томас Карлейль - Tee työtä eläkä joudu epätoivoon!

I. *Ajattele eläväsi*. Niin, ajattele, että elät! Elämäsi – vaikka olisit tomun lapsista halvin – ei ole turha unelma, vaan ylevä tosiasia. Se on omaisuuttasi; se on kaikki, mitä sinulla on, jotta sen keralla voit astua ijäisyyteen. Työskentele siis, kuten tähti taivaalla, "lepäämättä, mutta kiirehtimättä."

II. On ylevä, juhlallinen, melkein peloittava ajatus jokaiselle ihmiselle, tuo, ettei hänen elämäntyönsä, joka kerran on ollut, ikinä ole katoava; oli ihminen miten vähäpätöinen tahansa: hänen työnsä vaikutus jatkuu ijankaikkisesti, vuosisadasta vuosisataan. Mikä kerran tapahtuu, on tapahtunut ja yhtynyt rajattomaan, ikuisesti elävään, ikuisesti vaikuttavaan maailmaan, ja jatkaa täällä vaikutustaan hyvään tahi pahaan, julkisesti tahi salaa, ijäisesti, aikakaudesta aikakauteen.

Ihmiselämätä voisi verrata virran lähteeseen; sen vähäpätöisen alkulähteen voi jokainen nähdä, mutta sen loppujuoksua ja päämäärää, kun se vuosikausia lepäämättä jatkaa vaellustaan outojen tienoitten kautta, ei kukaan tunne, paitse kaikkivaltias yksin. Onko se yhdistyvä lisäämään naapurivirtojen voimaa, vai päinvastoin sulattava toiset virrat omaan uomaansa? Pysyykö se ijäti vähäpätöisenä, nimettömänä purona, jonka hiljaiset aallot huomiota herättämättä miljoonien toisten purojen ja virtojen keralla ovat lopulta valuva suuren valtajoen uomaan? Tahi koituuko siitä ihana Rhein, tahi valtava Tonava, jonka uoma muodostaa ikuisen rajalinjan maapallolla, kokonaisten kuningaskuntien ja maanosien rajan ja kulkuväylän? Me emme sitä tiedä; tiedämme vain, että sen juoksu päättyy valtamereen; sen vedet, vaikkapa niitä olisi vain kourallinen, *ovat olemassa* eikä niitä mikään voima maailmassa kykene hävittämään eikä pysäyttämään niiden juoksua.

III. Sinulle on annettu *yksi ainoa koetusaika*; toista ei sinulle koskaan suoda. Ijäisyydet ovat vierivä, vaihtuva uusiin, mutta et voi saada toista koetusaikaa elääksesi.

IV. Jokainen, jolla on silmät, voi nähdä taivaalla kiintotähtiä ja ikuisia aurinkoja. Tänäpänä – samaten kun joka ainoa päivä – puhuu jumalten ääni ihmisessä ja ihmiselle – puhuu kaikille …. vaikka tuskin kukaan sitä tottelee – puhuu selvästi: "Nouse ylös, herää, Aatamin poika, aikasi poika; koeta kehittää, saada jumalalliseksi tätä, tuota ja – etupäässä itseäsi. Tee työtä, elä uinaile; sillä on tuleva yö, jolloin ei kukaan voi työskennellä." – Kenellä on korvat ja tahtoo kuulla, voi kuulla nämä sanat vielä tänäkin päivänä.

V. Työ on alati jalostavaa, niin, siinä on jotakin pyhää. Vaikka ihminen olisikin peräti unhoittanut korkean kutsumuksensa, niin kauvan kun hän todella ja vakavasti tekee työtä, voi hänestä toivoa jotakin hyvää – ainoastaan jouten olossa, laiskottelussa piilee ikuinen epätoivo. Työ on alati, oli se miten halpaa, miten itsekästä tahansa, sopusoinnussa luonnon kanssa. Jo työnhalukin johtaa yhä enemmän totuuteen ja seuraamaan luonnon lakeja ja vaatimuksia, jotka ovat itse totuus.

Maailmamme viimeinen evankeliumi on: Tunne työsi ja tee sitä. "Tunne itsesi," – tarpeeksi kauvan on tuo onneton "itsesi" vaivannut sinua, ja luulen, ettet ikinä sitä opikaan tuntemaan. Elä siis pyri siihen, että opit tuntemaan itsesi, sillä sinä olet olemus, jota et koskaan opi täysin tuntemaan. Parempi on oppia tuntemaan elämäntyösi, oikean työsi, ja työskentele siinä kuten Herkules! Tämä on kaikitenkin parempi elämän ohje.

On kirjotettu: "Työllä on suunnaton merkitys"; – ihminen kehittyy täydellisemmäksi työn kautta. Karut metsämaat raivataan, rikkaruohot kitketään pois, niiden sijalle syntyy viljavia vainioita ja upeita kaupunkeja, ja samalla lakkaa ihminen itsekin olemasta rikkaruohoja kasvava pelto tahi hedelmätön, karu erämaa. Tiedämmehän että halpa-arvoisinkin työ saattaa ihmisen sielun, heti kun hän todenteolla ryhtyy siihen, niin sanoaksemme todelliseen sopusointuun. Epäilykset, epäluulot, himot, katumus, suru, suuttumus, jopa epätoivokin – kaikki nämä väijyvät hornanhenkien tavoin sekä halvan päiväpalkkalaisen että jokaisen muun ihmisen sielua. Mutta jos hän urheasti ja innolla ryhtyy työhön, vaikenevat pahat henget ja matelevat tyytymättöminä takaisin pimeisiin tyyssijoihinsa. Ihmisestä tulee täten *ihminen*. Työn pyhä, hehkuva innostus on kuten puhdistava tuli, joka haihduttaa kaikki myrkylliset ainekset, ja jonka sakeimmastakin savupyörteestä leimahtaa esiin kirkas, pyhä liekki!

Kohtalolla ei itse asiassa olekaan muita keinoja meidän kehittämiseksi. Muodoton sekasorto, kaaos, tulee, niinpian kun se joutuu pyörivään liikkeeseen, yhä enemmän pyöreäksi ja sen ainekset lajittuvat painovoiman vaikutuksesta pallomaisiin kerroksiin. Se ei enää ole kaaos, vaan pyöreä, tasapainossa pysyvä maailma. Mitäpä tulisi maapallostamme, jos se äkkiä lakkaisi pyörimästä? Niin kauvan kun vanha maapallomme pyörii, tasoittavat säännöttömyydet toisensa, erisuuret pysyvät tasapainossa – säännöttömyydet tulevat toisin sanoen säännöiksi.

Oletko koskaan nähnyt savenvalajan kaavailupyörää – tämä laitos on kunnioitusta herättävä, sillä semmoista käytettiin jo profeetta Hesekielin aikoina, kenties paljoa aikaisemminkin? Miten ihmeteltävästi muodostuvat jykeät savimöhkäleet ainoastaan nopean pyörimisen vaikutuksesta siroiksi, säännöllisen pyöreiksi kulhoiksi ja vadeiksi. Ja ajatelkaamme nyt, että uutteran, taitavan savenvalajan täytyisi työskennellä ilman kaavapyörää, että hänen täytyisi muovailla astiansa – eli oikeammin niiden rumat jälennökset – paljain käsin savea sotkemalla! Me voisimme verrata tämmöistä savenvalajaa kohtaloon, joka turhaan koettaa muovailla velttoa, ja työhön halutonta ihmissielua. Laiskasta, työhaluttomasta ihmisestä ei suopeinkaan kohtalo – samaten kuin taitavinkaan savenvalaja ilman pyöräänsä – voi muovailla muuta kuin epäonnistuneen teoksen. Tuhlattakoon siihen miten paljon kallista väriä ja kultausta tahansa, se on ja pysyy alati epäonnistuneena. Siitä ei synny kunnollista astiaa, vaan kehno, vino, muodoton tekele – jonka vikoja ja kelpaamattomuutta maalaus ja kultaus turhaan koettavat peittää! Muistakoon laiska ihminen tämän.

Siunattu on hän, joka on löytänyt työnsä; hänen ei tarvitse pyytää muuta siunausta. Hänellä on siunaus ja se on häntä seuraava. Samoinkuin vapaana virtaava, ihmiselämän tympäsevän nevan kautta ylevin voimin kaivettu kanava, samoinkuin yhä syvemmäksi, valtavammaksi kasvava joki huuhtoo se ummehtuneet, saastaiset vedet vähitellen etäisimpienkin ruohonkorsien juurilta ja muuttaa tauteja synnyttävän, myrkyllisen nevan viheriöiväksi, hedelmälliseksi laitumeksi, jonka läpi virtaa kirkasvesinen joki. Oli virta suuri tahi pieni, se on kuitenkin yhtä *arvokas* laitumelle, jonka hyväntekijä se on.

Työ on elämätä. Työmiehen sisimmässä sydämessä on tuo jumalallinen voima, tuo pyhä, taivaallinen elämänneste, jonka Jumala itse on häneen puhaltanut. Hänen sydämensä sisällinen pyrkimys saa hänen ylevät tunteensa hereille – johtaa hänet tietoon, "itsensätuntemiseen" sekä muihin hyveisiin, niinpian kun työ todella alkaa. Tietoonko? Niin, omista itsellesi tiedot, jotka itse työnteko sinulle tarjoo, sillä luonto itse vahvistaa ja hyväksyy nämä tiedot. Oikeastaan ei sinulla muita tietoja olekaan, kuin mitä työssä olet saavuttanut; kaikki muu on ainoastaan edellytystä, oletettuja tietoja; asioita, joista eri koulut väittelevät, jotka liitelevät pilvien tasalla ja aiheuttavat loppumattomia tieteellisiä keskusteluja, kunnes ne työssä toteutamme ja saamme selville. "Epäilykset, olivat ne sitten mitä laatua tahansa, voidaan ainoastaan toiminnan avulla tyydyttävästi ratkaista."