Уильям Шекспир - Julius Caesar

Tuletko huomenna päivälliselle luokseni?

Tulen, jos elän ja sanassasi pysyt ja ruokasi kelpaa syötäväksi.

Hyvä, odotan sua siis.

Tee se. Hyvästi jääkää kumpikin.

Voi, mikä jörö hänestä on tullut!
Hän koulupoikan' oli tulta täynnä.

Niin on hän vieläkin, kun joku jalo
Ja uljas yritys on hankkehessa,
Vaikk' innottomaks teeskelee hän. Höystett'
On vaan tuo raakuus hänen älyllensä,
Se mielihalua vaan kiihoittaapi
Sulattamahan hänen lauseitaan.

Niin onkin. Nyt sun jätän täksi kertaa.
Huomenna jos mua puhutella tahdot,
Käyn luonasi, tai, jos sua haluttaa
Mun kotihini tulla, niin sua varron.

Sen teen. – Siks ajattele maailmaa. —

Niin, jalo olet, Brutus; mutta huomaan
Ett' oiva luontos vieraantua saattaa
Pois tarkoituksestaan. On senvuoks tarpeen
Ett' etsii jalo henki vertaistansa.
Niin luja ken, jot' ei vois vietellä?
Mua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;
Jos hän ois Cassius nyt, ja minä Brutus,
Mun mielt' ei hän muuttaa vois. Tän' yönä
Sisähän Bruton ikkunasta viskaan
Ma kirjeit', eri käsi-alaa kaikki,
Kuin eri kansalaisilt' ois ne tulleet,
Jotk' osoittavat kuinka suuri Roomall'
On luulo hänen nimestään, ja joiss' on
Caesarin vallanhimoon hieno viittaus.
Ja sitten, Caesar, varo sitten vaan:
Sun survomme, tai meidät survotaan.

Kolmas kohtaus.
Katu.

Hyv' iltaa. Caesarinko kotiin saatoit?
Miks huohotat ja tuijottelet noin?

Sua eikö hirvitä, kun vankka maakin
Kuin heikko ruoko horjuu? Cicero!
Säit' olen nähnyt, joissa pahkatammen
Toraiset tuulet silponeet on; nähnyt
Kuink' ylväs meri paisuu, vaahtoo
Halusta nousta uhkaavihin pilviin.
Mut tätä ennen, ennen tätä yötä
En ole liekkisateen halki käynyt.
Sisäinen joko sota taivahass' on
Tai mailma, ynseänä jumalille,
Heit' yllyttännä turmaa tuomaan meille.

No, näitkö vielä muuta ihmeellistä?

Vasenta kättään: liekiten se leimus,
Kuin kymmenittäin soihtuja, ja sentään
Tulelle tunnotonna ehjäks jäi.

Näin Capitolin luona jalopeuran,
Mua mulkoili se, ärjyin ohi kulki,
Vaan vahingoittamatta. Ryhmäss' aivan
Siin' oli satakunta jylhää naista,
Pelosta muuttunutta, jotka vannoi
Nähneensä tuli-ihmisiä aivan
Katuja pitkin liikkuvan. Yön lintu
Torilla eilen keskipäivän' istui
Huhuillen, huutaen. Kun nämä ihmeet
Näin yhteen sattuvat, on turhaa väittää:
"Se ja se syyn' on: kaikk' on luonnollista."
Min' uskon, että turmaa ennustaa ne
Juur niille maille, missä ilmestyvät.

Niin, kumma kyll' on aika; oinaan tapaans'
Selittää ihminen tok' esineitä
Päin vastoin esineiden omaa mieltä.
Huomenna Capitoliin käykö Caesar?

Käy: Antonion hän käski laittaa sanan
Sinulle, että huomenn' on hän siellä.

Hyv' yötä, Casca, siis! Täss' ilmain melskees'
Ei ole hauska olla.

Hyvästi!

Ken siellä?

Rooman mies.

Haa! Cascan ääni.

On tarkka korvas. Cassius, mikä yö!

Yö sangen hauska kunnon ihmisille.

Ken taivast' on näin uhkaavana nähnyt?

Se, jok' on maan näin syyllisenä nähnyt.
Katuja pitkin minä olen käynyt,
Yön hirmuloille itsen' alttiiks pannen.
Näin vyöttämättä, kuin mun näet, Casca,
Poveni ukon vaajalle ma riisuin!
Kun käärmeilevä sinileimaus näytti
Avaavan taivaan rinnan, asetuin ma
Sen tielle ja sen nuolen pilkaks aivan.

Mut noin miks taivasta sa kiusasit?
Vavista tulee ihmisen ja peljätä,
Kun suuret jumalat noin jylhät airuut
Lähettää varoituksen merkiks meille.

Sin' olet tylsä, Casca; hengen hehku,
Tuo roomalainen ele, sulta puuttuu,
Tai sit' et käytä. Kalvas olet, pelkäät,
Ja tuijottelet, ihmetyksiin vaivut,
Kun näät näin oudon kiihkeänä taivaan.
Vaan tosisyytä mietipäs, mit' ovat
Nuo tulet, harhaavat nuo haamut kaikki,
Miks poikkee pedot, linnut luonnostaan,
Miks ennustaapi vanhus, laps ja narri;
Nuo kaikki miksi tavastaan ne muuttuu,
Päämäärästään ja alku-olennostaan
Noin luonnottomiks, – mieti vaan, niin huomaa!
Ett' on tuon hengen heihin taivas pannut
Varoitukseks ja pelvoks heitä käyttäin,
Kun luonnoton on jokin olokanta.
Nimittää sulle miehen voisin, Casca,
Kuin tämä yö niin jylhän, miehen, joka
Tult' iskee, pauhaa, hautoj' aukoo, karjuu
Kuin Capitolin jalopeura; miehen,
Ei ruumiilt' etevämmän meitä kumpaa,
Mut kauhistavaan määrään paisuneen
Ja hirmuisen kuin nämä kummat ilmeet.

Tarkoitat Caesaria? Niinkö, Cassius?

Niin, ketä hyvänänsä: roomalaisill'
On suonet niinkuin isillään ja raajat;
Mut kuollut on, voi meitä! isäin henki,
Ja äitiemme mieli meitä johtaa;
Ikeemme sietämys on akkamaista.

Senaatti huomenn' aikoo, niin maar kuuluu.
Julistaa kuninkaaks Caesarin;
Merillä, mailla, kaikkialla saa hän,
Pait Italiassa, kruunuansa käyttää.

Ma tiedän miss' on silloin puukon paikka:
Cassion päästää orjuudesta Cassius.
Jumalat, näin te heikon vahvaks teette!
Jumalat, näin tyrannit kukistatte!
Ei kivilinnat, takovaski-tornit,
Ei tunkat tyrmät, vahvat rautakahleet
Voi hengen valtaa estää; elämällä,
Kun tähän mailman ikeesen se suuttuu,
On aina voima päästä valloillensa.
Kun tiedän sen, niin tietköön kaikki mailma,
Ett' itse, milloin tahdon, pois voin heittää
Sen sorron, jota kärsin.

Samoin minä.
Omassa kädessänsä joka orjall'
On voima murtaa rikki kahlehensa.