Уильям Шекспир - Macbeth

Muut kaikki ma luonani kannan.
Joka sataman ja sopen,
Kaikki ilmansuunnat lopen
Kiertäen ne kaartavat.
Heinäks hänet kuivatan,
Öin ja päivin karkoitan
Unen hänen silmistänsä,
Noidun hänen elämänsä.
Yhdeksästi yhdeksän
Raskaan viikon karsinnan
Hivuen saa kestää hän.
Vaikk' en laivaa hukkaan saiskaan,
Myrskyn piestäväks sen paiskaan.
Kas, mikä mulla!

Näytä, näytä!

Laivurin peukalo, näätkös vaan,
Hän hukkui kotimatkallaan.

Haa, rummut soi!
Se on Macbeth, oi!
Kaikki. Velhosiskot käsikkäin
Maat ja meret kiitää näin
Hyörin pyörin piirisillä:
Kolme sulle ja kolme mulle
Ja kolme vielä, siit' yheksän tullee.
Seis! – Nyt taika on kohdallaan.

Näin julman kaunist' en ole päivää nähnyt.

Etäälläkö on Fores? – Keitä nuo
Noin kuihtuneet ja pukimeltaan jylhät?
Maan asukkailt' ei näytä he ja sentään
Maan päällä käyvät. Eloss' olettenko,
Ja olennoita, joilta vastuun saapi?
Mua ymmärtävän näytte: kaikin viette
Rosoille huulillenne kurtun sormen.
Näytätten naisilta, mut partanne
Mua kieltää teitä siksi päättämästä.

Jos voitte, puhukaa! Keit' oletten?

Oi, terve, Macbeth! Terve, Glamis-thani!

Oi, terve, Macbeth! Terve, Cawdor-thani!

Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran.

No, mitä tuijotatte? Säikyttenkö
Noin sulosointuisia uutisia? —
Nimessä totuuden, keit' oletten te?
Kuvitelmia vai tosi-olennoita!
Jalolle kumppanillen' ennustatte
Olevan onnen lisäks 4 4 Olevan onnen li säks. Macbeth oli jo isänsä, Sinelin, jälkeen tullut Glamis-thaniksi. suurta valtaa
Ja kruunun toiveita, ett' oikein siitä
Hän hurmaantuu; vaan mulle ette haasta.
Jos ajan kylvön tiedätten ja näette,
Mik' itu nousevi ja mik' ei nouse,
Niin vastatkaa! En kerjää enkä pelkää
En armoanne enkä vihaanne.

Terve!

Terve!

Terve!

Vähempi kuin Macbeth, ja suurempi.

Vähemmän onnekas, tok' onnekkaampi.

Et kuninkaaksi saa, mut niitä siität.
Macbeth ja Banquo, terve kumpikin!

Kumpikin terve, Banquo ja Macbeth!

Seis, hämärät ennustajat! Selvän tahdon.
Kun Sinel kuoli, tulin Glamis-thaniks;
Vaan miten Cawdoriks? Viel' elää Cawdor,
Mies parhaillaan; ja kuninkaaksi pääsö
On luultavaa ja varmaa yhtä vähän
Kuin tulo Cawdoriksi. Mistä saitte
Tuon kumman tiedon? Miks täss' auhdoll' aholl'
Eteemme käytte, moista ennustellen
Profeettain lailla? – Puhukaa, ma vaadin!

Poreita maall' on niinkuin vesilläkin;
Nuo oli niitä. – Mihin hävisivät?

Pois ilmaan! Minkä ruumiiks luulit, haihtui
Kuin henki tuuleen. – Voi, kun eivät jääneet!

Tosi-olennoistako nyt haastelemme,
Vai olemmeko syöneet hulluheinää,
Mi mielen viepi?

Lapsistanne tulee
Kuninkaita.

Ja teistä kuningas.

Ja Cawdor-thani myöskin, eikö niin?

Niin aivan sanat kuuluivat. – Ken tuossa?

Kuningas onnellisen tiedon saanut
On voitoistas, Macbeth; ja kuullen, kuinka
Kapinan liekiss' alttiiks panit henkes,
Hänessä ihmetys ja kehu kilvan
Sinusta kiistää. Tuosta vaienneena,
Ja päivätyötäs silmäten, hän huomaa
Sun pöyhkäin norjalaisten riviss' aivan
Kamoksumatta surman hirmukuvaa,
Jonk' itse loit. Kuin rakeet taajaan seuras
Sanoma sanomaa, jokainen tuoden
Sun ylistystäs kruunun puoltajana
Ja hänen eteensä sen kaatain.
ANGUS. Meillä
Kuningas sulle laittaa kiitoksensa;
Eteensä sua saattamaan vaan käskee,
Ei sua palkitsemaan.

Ja vielä korkeamman arvon merkiks
Sua käskee tervehtiä Cawdor-thaniks.
Siis, terve, jalo thani! Se sun arvos.

Haa! Puhuvatko perkeleetkin totta?

Viel' elää Cawdor; miksi lainapukuun
Puette mun?

Hänestä hylky elää;
Mut raskas tuomio painaa hänen päätään,
Jok' on jo surman oma. Norjan kanssa
Pitikö yhtä hän, vai salaa auttoi
Kapinamiestä, vaiko molempiin
Hän maansa turmaks yhtyi, sit' en tiedä;
Maanpetos selvä vaan ja tunnustettu
Kukisti hänet.

Glamis ja Cawdor-thani!
Vaan suurin puuttuu. —

Kiitos vaivastanne!
No, ettekö nyt usko lapsistanne
Tulevan kuninkaita, kun ne, jotka
Tekivät minut Cawdor-thaniksi.
Moist' ennustivat?

Luottakaa vaan siihen,
Niin halu teissä pian kruunuun syttyy,
Ohitse Cawdor-arvon. Kummallista!
Useinpa, meitä tuhoon vietelläkseen,
Puhuvat hornan henget meille totta;
Rehellisiä pikku-seikoiss' ovat,
Pettääkseen suuremmissa. – Serkut, kuulkaas!

Kaks tosi ennustusta! Oiva johto
Komeaan kuninkuuden näytelmään! —
Tuhansin kiitoksia, hyvät herrat! —

Se olla voi, ei hyväkään: – jos paha,
Miks onnen esimaun mulle soi se,
Aloittain totuudella? Cawdor olen.
Jos hyvä, miks siis valtaa mieltän' aatos,
Min hirmukuva nostaa hiukset pystyyn
Ja, vastoin luonnon tapaa, kylkiluihin
Sydäntän' jäykkää lyöttää? Tosi kauhu
On mielen hirmuluomain suhteen tyhjää.
Ja pelkkä murhan kuvitus jo jäytää
Olentoani niin, ett' elon kaiken
Tukeuttaa houre tuo, ja mitään muuta
Ei ole, pait se, mikä viel' ei ole. 5 5 Mitään muuta Ei ole, pait se, mikä viel' ei ole. Macbethille tulevaisuudessa luvattu kruunu oli ainoa, mikä hänelle oli sillä hetkellä olemassa.