Уильям Шекспир - Iloiset Windsorin rouvat

(Paaso palajaa.)

PAASO. Tulkaa pois, rakas herra Laihanen; odotamme teitä.

LAIHANEN. Minä en voi einettäkään syödä; kiitoksia vain, hyvä herra.

PAASO. Tuhat tulimmaista, teidän täytyy; tulkaa pois.

LAIHANEN. No, olkaa hyvä, näyttäkää tietä.

PAASO. No, tulkaa siis, herra.

LAIHANEN. Neiti Anna, olkaa hyvä, menkää edellä.

ANNA. Enhän toki, herraseni. Olkaa hyvä!

LAIHANEN. Totisesti, ensimmäisenä en mene, en, totisesti! Enhän voi teitä niin loukata.

ANNA. Olkaa hyvä, herra.

LAIHANEN. Tahdon siis ennemmin olla epäkohtelias kuin vastukseksi; te näin itse loukkaatte itseänne, totta totisesti.

(Menevät.)

Sama paikka.

(Pastori Evans ja Simppeli tulevat.)

EVANS. Men ny ja kysy tohtor Cajukse asuntto, mist tie käy sinn; ja siel asu yks frou Wilkas, joka tavallas on häne elättäjäs, tai hoitajas, tai köksäs, tai pyykkäris, tai pesuakkas ja kurikoittias.

SIMPPELI. Hyvä.

EVANS. Älästäs, tule viel paremppa. – Ann hänel tämä kirj, sill se frou on läheisis väleis neitty Anna Paason kans; ja täs kirjas on anomus ja rukkous, ett hän tahdoisis edeskantta snuun herras mieltevoi neitty Anna Paasol. Kas nii, men ny korjast. Mnää käy lopettama mnuun syömisen; siel on viel omenoi ja juusto.

(Menevät.)

Huone Sukkanauha-ravintolassa.

(Falstaff, ravintolan isäntä, Bardolph,

Nym, Pistooli ja Roopetti tulevat.)

FALSTAFF. Hyvä Sukkanauhan isäntä!

ISÄNTÄ. Mitä sanoo se meidän julkupukari? Puhu oppineesti ja viisaasti.

FALSTAFF. Totisesti, hyvä isäntä, minun täytyy erottaa muutamia miehistäni.

ISÄNTÄ. Pane viralta, pukari Herkules, anna matkapassit! Anna mennä aika hölkkää! Hei, hei!

FALSTAFF. Se maksaa minulle kymmenen puntaa viikossa.

ISÄNTÄ. Sinä olet imperaattori, Caesari, keisari, peitsari. Minä otan Bardolphin; hän saa tappia käyttää ja sarkkoja täyttää. Puhunko oikein, pukari Hektor?

FALSTAFF. Oikein, hyvä isäntä.

ISÄNTÄ. Sanottu ja tehty! Minä otan hänet. – Annappas nähdä, miten saat oluet ja viinit vaahtoamaan ja porehtimaan! Sanasta miestä; tule pois!

FALSTAFF. Bardolph, mene mukaan. Viinurin virka on hyvä ammatti; vanhasta vaipasta tulee uusi takki, rypistyneestä passarista siloinen viinuri. Mene, hyvästi!

BARDOLPH. Sitä elämää olenkin halunnut; siinä tulen viihtymään.

(Menee.)

PISTOOLI. Nyt tappiako heilutat, sa kurja nälkäkurki?

NYM. Hän on juovuspäissä siitetty, se on sen humöörin lysti. Ei ole hänessä sankarin sydäntä, siinä sen asian humööri.

FALSTAFF. Hauskaa että pääsin tuosta vanhasta taularasiasta; hänen varkautensa oli liian julkista ja hänen näpistelynsä kehnon laulajan tapaista: hän ei pysynyt tahdissa.

NYM. Oikeata humööriä on varastaa paussien aikana.

PISTOOLI. "Haalia", sanoo oppineet. Hyi! "Varastaa!" Sanasta tuosta sulle nokkapiuvi!

FALSTAFF. Niin, hyvät herrat; minä alan pian olla kaltevalla kannalla.

PISTOOLI. No, anna luistaa sitte.

FALSTAFF. Siitä ei apua; täytyy veijata, täytyy peijata.

PISTOOLI. Niin, korpinpojat ruokaa huutavat.

FALSTAFF. Kuka teistä tuntee erään Virta nimisen miehen tässä kaupungissa?

PISTOOLI. Ma tunnen jolpin; tiivistä on sorttia.

FALSTAFF. Te, kunnon pojat, tietäkääs mitä minulla on edessäni.

PISTOOLI. Kaks kyynärää ja vähän päälle.

FALSTAFF. Ei nyt mitään pistosanoja, Pistooli! Tosin on runtoni vyöltä kaksi kyynärää; mutta nyt ei ole puhetta runnon vyöstä, vaan kunnon työstä. Lyhyesti: aion hieroa lemmenkauppaa Virran vaimon kanssa; toivon myötätuntoa siltä taholta; hän juttelee, antaa salaisia suosion-osotuksia, heittää himartavia kutunsilmäyksiä; osaan selittää hänen tuttavallisen puhesävynsä viitat ja merkit, ja hänen käytöksensä vaikein sävel, selvälle puhekielelle käännettynä, kuuluu: "minä olen sir John Falstaffin oma".

PISTOOLI. Hän on tarkoin häntä tutkinut ja hyvin hänet kääntänyt, siveyden kielestä englanniksi.

NYM. Ankkuri on syvässä; tokko se humööri pitää paikkansa?

FALSTAFF. No niin, huhu kertoo, että hän kokonaan hallitsee miehensä kukkaroa; hänellä on legionittain enkeleitä. 5 5 Legionittain enkeleitä . Viittaa englantilaiseen rahaan, joka sai nimensä siitä, että siihen oli leimattu enkelin kuva.

PISTOOLI. Pestaa sinä yhtä monta perkelettä, ja "päälle, poika!" sanon minä.

NYM. Humööri nousee; hyvä vain; humöörää tänne ne enkelit.

FALSTAFF. Tässä olen kirjoittanut hänelle kirjeen; ja tässä on toinen rouva Paasolle, joka hänkin vast'ikään heitti minuun helliä vilkauksia ja tarkasteli ruumiini vartta tarkimmalla asiantuntijan silmäyksellä; väliin hänen katseensa säde kultaili jalkaani, väliin taas muhkeata vatsaani.

PISTOOLI. Siis tunkiolle paistoi aurinko.

NYM. Kiitos sinulle siitä humööristä.

FALSTAFF. Oo, hän silmäili koko ulkopintaani niin ahnaalla tarkkaavaisuudella, että hänen silmäinsä hehku oli minut kärventää niinkuin aurinkolasi. Tässä tämä toinen kirje on hänelle; hän hallitsee kukkaroa, hänkin; hän on oikea Guyananmaa, pelkkää kultaa ja yltäkylläisyyttä. Minä tulen olemaan heidän kumpaisenkin varainhoitaja, ja he minun vara-aittani; he ovat minun Itä- ja Länsi-Intiani, ja minä käyn kauppaa kummassakin. Mene sinä ja vie tuo kirje rouva Paasolle, ja sinä tuo rouva Virralle. Nyt sitä eletään, pojat, nyt sitä eletään!

PISTOOLI.

Minäkö oisin Trojan Pandarus, 6 6 Trojan Pandarus . Pandarus esiintyy keskiaikaisissa Troja-saduissa parittajana.

Mies miekkavyö? Ei, Lucifer sun vieköön!

NYM. Minä en tuollaisesta roskahumööristä piittaa; tuossa on, ota pois humöörikirjeesi; minä tahdon pitää hyvän ja siveän nimeni.

FALSTAFF (Roopetille.)

Hoi, poika! Vie nuo kirjeet sukkelaan;

Kuin pursi kiidä kultarannikolle. —

Pois, konnat, hiiteen! Huvetkaa kuin rakeet!

Madelkaa, orjailkaa ja raastakaa!

Pois, roistot! Poikineni tahdon näyttää,

Kuin Falstaff Ranskan muotitapaa käyttää.

(Falstaff Ja Roopetti menevät.)

PISTOOLI.

Sun suoles korpit syökööt! Rahanheitto

Ja rahveli ja väärä noppapeli.

Niin rikkahan ja köyhän pettävät.

Ropoja mull' on, kun on sulla matti,

Katala phrygiläinen turkki!

NYM.

Minulla on sotajuonia, ja niiden humöörinä on kostaa.

PISTOOLI.

Vai kostaa?

NYM.

Kautta taivaan kiiluvaisten!

PISTOOLI.

Älyä aijotko vai rautaa käyttää?

NYM.

Kumpaakin humööriä. Paasolle

Ma kerron tämän rakkaus-humöörin.

PISTOOLI.

Ja minä kerron Virrallen,

Kuin Falstaff, rietas henki,

Vie rahat hältä, kyyhkysen,

Ja tärvää vuotehenki.

NYM. Minun humöörini se ei jäähdy: kiihotan Virtaa käyttämään myrkkyä; panen keltataudin häntä riivaamaan, sillä kasvojen kapina on vaarallista; se on minun oikea humöörini.

PISTOOLI. Sinä olet kaikkien tyytymättömien Mars; minä säistän sinua. Mars matkaan!

(Menevät.)

Huone tohtori Cajuksen talossa.

(Rouva Reipas, Simppeli ja Rugby tulevat.)

R. REIPAS. John Rugby, kuule: menehän tuonne ikkunaan ja katso, joko herrani, herra tohtori Cajus, tulee. Totisesti, jos hän tulee ja tapaa jonkun talossaan, niin pitelee hän surkean pahasti Jumalan kärsivällisyyttä ja kuninkaan äidinkieltä.

RUGBY. Kyllä pidän vaaria.

R. REIPAS. Hyvä; ja sitten me valmistamme tässä vähän olutkeittoa yöksi, ennenkuin kivihiilivalkea sammuu. (Rugby menee.) Se on rehellinen, nöyrä ja kiltti poika, ettei parempaa voi toivoa palvelijaa, eikä mikään kielikontti eikä tora-pussi, sen voin vakuuttaa. Hänen pahin vikansa on, että on rukouksiin himostunut; hän on siinä kohden vähän lapsellinen, mutta jokaisella on vikansa. Mutta mitä siitä. – Pietari Simppeli, niinkö se oli nimenne?

Читать дальше