Leo Tolstoy - Kreuzer-sonaatti

"Mikä on kauheaa?"

"Se erehdysten lukinverkko, jossa me pyristelemme, ajatellessammenaista ja suhdettamme häneen. En voi puhua siitä rauhallisesti, eisiksi, että minulle sattui tuo välikohtaus , kuten hän sanoi, vaansiksi, että vasta sen jälkeen silmäni avautuivat ja näin kaikenuudessa valaistuksessa, kaikki ylösalaisin!"

Hän sytytti savukkeen ja nojaten kyynärpäitään polviinsa alkoi puhua.

Pimeän tähden en voinut nähdä hänen kasvojaan, kuulin vaunun tärinänläpi vain hänen miellyttävän äänensä, joka teki minuun syvän vaikutuksen.

"Niin, vasta kärsittyäni, mitä olen kärsinyt, vasta sen vaikutuksestatajusin, missä kaiken juuri on, käsitin, kuinka täytyy olla, ja näinolevaisen koko kauheuden.

"Kuulkaahan siis, kuinka ja koska alkoi se, mikä johti minullesattuneeseen välikohtaukseen. Se alkoi silloin kuin en vielä olluttäyttänyt kuudettatoista ikävuottani. Olin silloin vielä lukiossa,ja vanhin veljeni oli ensimäisen vuosiluokan ylioppilas. En vielätuntenut naisia, mutta, kuten kaikki säätymme onnettomat lapset,en enää ollut viaton poika; nainen, ei henkilö, vaan nainen, naisen alastomuus oli kiusannut jo minua. Yksinäiset hetket olivatepäpuhtaita. Minua vaivasi sama tuska kuin 99 prosenttia pojistamme.Minä kauhistuin, kärsin, rukoilin ja aina lankesin. Minä olin joturmeltunut ajatuksissa ja teoissa, mutta viimeistä askelta envielä ollut ottanut. Minä turmelluin yksin, satuttamatta kättänitoiseen ihmisolentoon. Mutta kerran veljeni toveri, ylioppilas, aikailoveikko, n.k. kunnon poika, t.s. pahin heittiö, joka oli opettanutmeidät juomaan ja pelaamaan korttia, ehdotti juomingin jälkeen, ettämenisimme sinne. Me lähdimme. Veljenikin oli silloin vielä puhdas jalankesi samana yönä. Ja minä, viidentoistavuotias poika saastutinitseni ja olin mukana naisen saastuttamisessa, lainkaan käsittämättä,mitä tein. Enhän ollut keneltäkään vanhemmalta ihmiseltä kuullut, että se, mitä tein, oli pahaa. Eikä kukaan sitä nytkään saa kuulla.Tosinhan se on käskyissä, mutta käskythän luetaan vain sitävarten, että voitaisiin tutkinnossa vastata papille, eikä niitäpidetä kovinkaan tärkeinä, ei läheskään niin tärkeinä kuin sääntöä ut -sanan käyttämisestä ehtolauseissa.

"En siis ollut kuullut niiltä vanhemmilta ihmisiltä, joidenmielipiteitä kunnioitin, ainoaltakaan, että tekoni olisi ollutpaha. Päinvastoin, kuulin henkilöiltä, joita pidin arvossa, ettäse oli hyvä. Kuulin, että taisteluni ja kärsimykseni tyyntyvätsen jälkeen, kuulin sen ja luin, kuulin vanhemmilta, että se oliterveydelle edullista; tovereiltani taas kuulin, että siinä olijotakin ansiokasta, miehekästä. Siitä ei siis ollut odotettavissamuuta kuin hyvää. Sairastumisen vaara? Mutta sitäkään ei tarvitsepelätä. Isällinen hallitus pitää siitä huolen. Se valvoo porttolaintoiminnan säännönmukaisuutta ja tekee epäsiveellisyyden lukiolaisilleturvalliseksi. Myöskin lääkärit valvovat sitä, saaden siitä palkkaa.Niinhän heidän täytyykin. He vakuuttavat, että siveettömyyson hyödyksi terveydelle ja niin he järjestävät säännöstellyn,säännöllisen siveettömyyden. Tunnen äitejä, jotka huolehtivat siinämielessä poikiensa terveydestä. Ja tiede lähettää nämä porttoloihin".

"Miksi tiede?" kysyin minä.

"Mitäpä lääkärit ovat, elleivät tieteen palvelijoita? Kuka turmeleenuorukaiset vakuuttamalla, että siveettömyys on tarpeellinenterveyden pysyttämiseksi? He juuri. Ja sitten he suunnattomantärkeinä parantavat kuppatautia."

"Miksikä he eivät sitä parantaisi?"

"Siksi, että jos sadas osa niistä ponnistuksista, jotka onuhrattu kuppataudin parantamiseen, olisi käytetty siveettömyydenhävittämiseen, ei kuppataudista enää moniin aikoihin olisi tarvinnutpuhuakaan. Mutta ponnistuksia ei ole uhrattu siveettömyydenpoistamiseen, vaan sen edistämiseen, siveettömyyden tekemiseenvaarattomaksi. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä,että minun, samoinkuin yhdeksän kymmenesosan, ellei vieläuseammankin, ei ainoastaan meidän säätymme poikien, vaan kaikkien, talonpoikaistenkin, on käynyt niin kauheasti, että lankeamiseniei johtunut jonkun naisen sulojen luonnollisesta lumosta, – ei, minua ei vietellyt kukaan nainen, vaan minä lankesin siksi, että ympäristöni näki siinä, mihin lankesin, toiset – täysinluvallisen ja terveydelle hyödyllisen toimituksen, toiset – aivanluonnollisen, ei ainoastaan anteeksiannettavan, vaan kerrassaanviattoman huvituksen nuorelle miehelle. Minä en ymmärtänytkään sitämiksikään lankeemukseksi, antauduin yksinkertaisesti vain niihinnautintoihin ja niiden tarpeiden tyydyttämiseen, jotka, kuten minulleoli opetettu, olivat ominaisia määrätyssä iässä oleville, antauduinsiveettömyyteen, samoin kuin olin alkanut juoda ja tupakoida. Muttatässä ensimäisessä lankeemuksessa oli kuitenkin jotakin erikoista jaliikuttavaa.

"Heti senjälkeen, ennenkuin vielä olin poistunut huoneestakaan, tulimieleni alakuloiseksi, niin surulliseksi, että olisin tahtonut itkeä.Itkeä viattomuuteni kadottamista, iäksi turmeltua suhdettani naiseen.Luonnollinen, yksinkertainen suhde naiseen oli iäksi turmeltu.Sen jälkeen en ole ollut enkä ole voinut olla puhtaassa suhteessanaisen kanssa. Minusta oli tullut irstailija . Ja irstailijantila on samankaltainen, fyysillinen kuin morfinistin, juomarin, tupakoitsijan. Samoinkuin morfinisti, juomari ja tupakoitsijajo on epänormaali, niin on sellainenkin mies, joka on etsinytnautintoa useammista naisista, epänormaali, iäksi turmeltunutihminen – irstailija. Samoinkuin juomarin ja morfinistin voi hetituntea kasvoista, eleistä, aivan samoin voi tuntea irstailijankin.Irstailija voi pidättäytyä, taistella; mutta hän ei voi enäämilloinkaan olla yksinkertaisessa, selvässä, puhtaassa suhteessanaiseen. Irstailijan voi heti tuntea tavasta, jolla hän katsahtaanuoreen naiseen ja silmäilee häntä. Minusta tuli irstailija ja pysyinsellaisena, ja se minut tuhosi."

"No, niin. Sitten menin yhä pidemmälle, yhä useammin poikkeilinoikealta tieltä. Hyvä Jumala! Kun muistelen kaikkia rivouksiani, niin aivan kauhistun! Muistelen, kuinka toverit minua pilkkasivatmuka viattomuuteni tähden! Ja mitä kaikkea kuulimme 'kultaisestanuorisosta', upseereista, pariisilaisista! Ja kaikki nuo herrat, minäkin, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat, joilla olitunnollamme satoja mitä erilaatuisimpia rikoksia naista vastaan, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat astumme puhtaiksi pestyinä,posket silkoisina, hajuvesillä tuoksuvina, valkeissa paidoissamme,hännystakissa tahi virkapuvussa vierassuojaan tahi tanssisaliin, – kas siinä puhtauden tunnuskuva, ihastuttava näky!

"Sillä ajatelkaahan, kuinka pitäisi olla ja kuinka on. Pitäisi ollaniin, että kun tuollainen herrasmies seurassa astuu sisareni, tyttäreni luo, minä tuntiessani hänen elämäntapansa menisin hänenluokseen, kutsuisin hänet syrjään ja hiljaa sanoisin: 'ystäväiseni, tiedänhän minä, kuinka sinä elät, kuinka ja keiden seurassa vietätyösi. Täällä ei ole sinun paikkasi. Täällä on puhtaita, viattomianuoria tyttöjä. Poistu täältä!' Näin pitäisi olla; mutta sensijaanon niin, että kun sellainen herra tulee ja tanssittaa sisartani, tytärtäni, syleillen häntä, niin me iloitsemme, jos hän on rikas jahänellä on vaikutusvaltaisia tuttavuuksia, vaikkapa taudinkin jälkiä, – vähät siitä, parantaminen käy nykyään helposti. Tiedän, kuinkamonet ylhäisimpiin piireihin kuuluvat vanhemmat ovat naittaneettyttäriään miehille, jotka potevat erästä tiettyä tautia. Oi…iljettävää! Mutta on tuleva aika, jolloin kaikki tuo saastaisuus javalhe paljastetaan!"

Hän äännähti jonkun kerran ominaisella tavallaan ja kävi juomaanteetä. Tee oli tavattoman väkevää, eikä ollut vettä, jolla laimentaasitä. Minä tunsin kiihoittuneeni niistä kahdesta lasillisesta, jotka olin juonut. Häneenkin varmaan vaikutti tee, sillä hänkiihoittui kiihoittumistaan. Hänen äänensä kävi yhä laulavammaksija kuvailevammaksi. Hän muutti lakkaamatta asentoaan, milloin ottilakin päästään, milloin pani sen taas päähänsä ja hänen piirteensämuuttuivat omituisesti ympäröivässä puolipimeässä.