Герберт Уэллс - Kun nukkuja herää

Viheriäpukuinen mies kumarsi, lähestyi ja istahti vuoteelle Grahamin viereen. Hän esiintyi hyvin rauhallisesti mutta silmistään vilkkui tavaton uteliaisuus.

"Te tulette huomaamaan, että muodit ovat kovasti muuttuneet, sire", sanoi hän. Hän vilkaisi silmäkulmiensa alta lihavaan mieheen.

Hän avasi nopeasti käärönsä ja levitti polvilleen näytekokoelman häikäiseviä kankaita. "Te elitte sire, aikakautena, jolloin ympyrämuoto oli määräävä. Hatuissa tuli joskus esiin puoliympyrän muoto. Kaikkialla esiintyi pyöreitä kulmia. Mutta nyt – " Hän otti esiin pienen esineen, joka muistutti taskukelloa, hän painoi nappulaa, ja äkkiä ilmestyi taululle, kuten kinematograafissa, pieni valkoiseen puetun olennon kuva, joka kävi edes ja takaisin. Hän otti esiin kappaleen hieman sinertävää valkoista silkkiä. "Minä ehdoitan teitä pukeutumaan tällä tavoin", sanoi hän.

Lihava mies lähestyi ja tuli aivan Grahamin viereen.

"Meillä on kiire", sanoi hän.

"Luottakaa vaan minuun", sanoi räätäli. "Koneeni tuodaan kohta tänne.

Mitä sanotte tästä?"

"Mitä tämä on?" kysyi Graham.

"Teidän aikananne näytettiin teille muotikuvia", sanoi räätäli, "mutta tämä on tulos nykyajan kehityksestä. Katsokaahan". Pieni olento alkoi taas liikkua, mutta nyt aivan toisissa pukimissa. "Tai tämä", kuului pieni napsahdus ja uusi olento puettuna avarampaan pukuun ilmestyi taululle. Räätäli oli nopea liikkeissään ja vilkaisi puhellessaan hissiin päin.

Kuului heikko kohahdus ja hissistä astui esiin lyhyttukkainen, kalpea, kiinalaisen näköinen, vaaleansiniseen pukuun puettu nuorukainen. Hän lykkäsi pyörillä kulkevan monimutkaisen koneen huoneesen. Heti räätäli pysäytti näytekoneensa ja pyysi Grahamia asettumaan koneen eteen. Räätäli antoi muutamia määräyksiä lyhyttukkaiselle miehelle, joka vastasi kurkkuäänellä. Graham ei ymmärtänyt hänen sanojaan. Nuori mies meni sitten huoneen nurkassa olevien koneiden luo puhellen niihin, ja räätäli veti koneesta esiin joukon pieneen pyöreään levyyn päättyviä haarukoita, painaen ne Grahamin ruumista vasten, yhden kummallekin olkapäälle, kyynärpäihin, yhden niskaan ja niin edespäin, niin että lopulta oli Grahamin ruumiin päällä yli neljäkymmentä tuollaista levyä. Samassa saapui useita henkilöitä hissillä huoneesen. Räätäli pani liikkeesen erään koneiston, joka synnytti rytmillisen rätisevän liikkeen, sitten hän yhdellä liikkeellä siirsi levyt Grahamin päältä pois ja päästi hänet vapaaksi. Räätäli auttoi hänen ylleen jälleen mustan viitan ja vaaleapartainen mies tarjosi hänelle lasillisen virkistävää juomaa. Graham näki juodessaan erään kalpeakasvoisen nuorukaisen kummallisen terävästi katsovan häneen.

Lihava mies käveli tällä välin levottomana salissa. Sitten meni hän portaita alas käytävän kautta parvekkeelle, josta kuului etäistä katkonaista hälinää. Lyhyttukkainen nuorukainen antoi räätälille kappaleen sinertävää silkkiä, jonka he yhdessä kiinnittivät koneesen tavalla, joka muistutti paperin kiinnittämistä yhdeksännentoista vuosisadan kirjapainokoneesen. Sitten he lykkäsivät pyörien päällä seisovan koneen huoneen nurkkaan, josta useita johtolankoja tuli seinästä esiin. He yhdistivät johtolangat koneesen, joka heti alkoi nopeasti liikkua.

"Mitä he nyt tekevät?" kysyi Graham osottaen tyhjällä lasillaan puuhaavia räätäleitä ja koettaen olla huomaamatta viimeistä tulijaa, joka yhä katsoi terävästi häneen. "Käyttääkö sitäkin voima – joka tulee johtolangoista?"

"Käyttää", sanoi vaaleapartainen mies.

"Kuka tuo on?" Hän osoitti taakseen käytävään päin.

Purppurapukuinen mies epäröi, siveli partaansa ja vastasi puolikovaa: "Hän on Howard, teidän ylin vartijanne. Katsokaahan, sir – sitä on hiukan vaikea selittää. Neuvosto valitsee ylimmän vartijan ja hänen apulaisensa. Tämä sali on, muutamia rajoituksia lukuunottamatta, yleinen, jotta kansa voi käydä täällä milloin tahtoo. Ensi kertaa me olemme sulkeneet ovet. Mutta minä luulen – että on parasta antaa hänen itse selittää se teille".

"Kummallista!" sanoi Graham. "Vartija? Neuvosto?" Sitten kääntäen selkänsä viimeksi tulleesen päin kysyi hän puolikovaa. "Kuka tuo mies on, joka töllistelee minuun? Onko hän magnetiseeraaja?"

"Magnetiseeraajako! Hän on kapitollomisti".

"Kapitollomisti!"

"Niin – etevin heistä. Hänen tulonsa nousevat kuuteen tusinaan leijonaan".

Nämät viimeiset sanat olivat Grahamin mielestä kerrassaan järjettömiä. Hän koetti käsittää viimeisen lauseen tarkoituksen. "Kuusi tusinaa leijonaa?" sanoi hän.

"Teidän aikananne ei kai ollut leijonia? Ei luullakseni. Te käytitte vanhaa puntaa. Leijonat ovat nyt rahayksikkönä kaikkialla".

"Mutta mitä merkitsee tuo – kuusi tusinaa?"

"Niin, kuusi tusinaa, sir. Olojen muuttuessa nämätkin pikkuasiat ovat muuttuneet. Teidän aikananne käytettiin arabialaista kymmenjärjestelmää, satoja ja tuhansia. Meillä on nyt yksitoista eri numeroa. Meillä on yksinkertainen laskumerkki kymmenelle ja yhdelletoista, ja kaksi kahdelletoista, ja tusina tusinaa tekee grossin, joka on hiukan enemmän kuin sata teidän laskusanoissanne, tusina grossia on dozand ja dozand dozandia on myriaadi. Se on hyvin yksinkertaista?"

"Eiköhän", sanoi Graham. "Mutta tuo kap – miksi te häntä kutsuittekaan?"

Vaaleapartainen mies katsoi hänen olkapäänsä yli.

"Pukunne on valmis!" sanoi hän. Graham kääntyi äkkiä ja näki edessään hymyilevän räätälin, jolla oli aivan uusia vaatteita käsivarrellaan. Lyhyttukkainen nuorukainen lykkäsi yhdellä sormellaan tuon monimutkaisen koneen hissiin, josta hän oli tullut. Graham tuijotti valmiiseen pukuun. "Ettehän toki tarkoita, että – !"

"Ne valmistettiin juuri nyt", sanoi räätäli. Hän laski vaatteet Grahamin eteen, meni vuoteelle, jossa Graham vielä äsken oli levännyt, heitti läpikuultavan patjan syrjään ja veti peilin esiin. Hurja kellonsoitto kutsui lihavaa miestä nurkkaan. Vaaleapartainen riensi hänen luokseen ja juoksi sitten ulos käytävään.

Tällä välin auttoi räätäli Grahamin päälle tumman purppuraisen puvun, jossa oli yhdessä liivit ja housut. Lihava mies palasi nurkasta ja riensi käytävästä tulevaa vaaleapartaista miestä vastaan. He alkoivat nopeasti puhella puolikovaa, kaikesta huomasi heidän olevan tavattoman peloissaan. Purppuraisen aluspuvun päälle tuli hyvin erikoinen mutta siro vaaleansininen puku, ja Graham oli taas kerran puettuna muodin mukaan. Hän katseli kuvaansa peilissä, kalpeita kasvojaan, pitkää tukkaansa ja hoitamatonta partaansa. Hän ei ollut enää alasti, vaan päinvastoin esiintyi hän hienona miehenä.

"Minun täytyy ajella partani", sanoi hän katsellen kuvaansa peilissä.

"Heti paikalla", sanoi Howard.

Grahamiin tuijottava nuori mies astui esiin. Hän sulki silmänsä, avasi ne jälleen, ja laiha kätensä ojolla lähestyi hän Grahamia. Sitten pysähtyi hän tehden kädellään hitaita liikkeitä ja katsoen häneen.

"Tuoli", sanoi Howard kärsimättömänä, ja heti toi vaaleapartainen mies tuolin Grahamin taakse. "Olkaa niin hyvä ja istukaa", sanoi Howard.

Graham epäröi nähdessään teräväkatseisen miehen kädessä kiiltävän teräaseen.

"Ettekö ymmärrä, sire?" sanoi vaaleapartainen mies hätäilevän kohteliaasti. "Hän on tullut leikkaamaan tukkaanne".

"Oh!" huudahti Graham helpoituksesta. "Mutta tehän kutsuitte häntä – "

"Kapitollotomistiksi – juuri niin. Hän on yksi maailman hienoimpia taiteilijoita".

Graham istahti äkkiä tuoliin. Vaaleapartainen mies poistui. Kapitollotomisti lähestyi siroin liikkein. Hän tarkasti Grahamin korvia ja tutki hänen päätään, kosketti hänen takaraivoaan ja olisi jälleen ruvennut häntä katselemaan, jollei Howard olisi selvästi osottanut kärsimättömyyttään. Sukkelaan, tehden nopeita liikkeitä ja käytellen taitavasti erilaisia teräskaluja ajeli hän Grahamin leuvan, kähersi hänen viiksensä ja järjesti hänen tukkansa. Kaiken tämän teki hän sanomatta sanaakaan hurmaantuneena kuten innostunut runoilija. Heti kun hän oli lopettanut, tuotiin Grahamille jalkineet.