Герберт Уэллс - Mr Britling pääsee selvyyteen II

"Ja", virkkoi mr Britling – jotenkin samalla äänensävyllä kuin saarnamies, joka lausuu sanankuulijoilleen, 'Lopuksi, hyvät kuulijat' – "juuri tätä pohjoismaista kehityssuuntaa tulee maailmansota edesauttamaan. Tämä sota vyöryy halki Euroopan, hajoittaa koteja, erottaa ja sekoittaa koteja, saa madame Van der Pantin ottamaan osaa hockey-peliin ja Andrén kiipeämään puihin minun huimapäitteni keralla; se surmaa miljoonia nuoria miehiä, muuttaa sukupuolten väliset suhteet miespolven ajaksi, ajaa naisia liikkeisiin, konttoreihin ja teollisuuslaitoksiin, hävittää sen kootun varallisuuden, joka on pitänyt niin monia hienostuneessa joutilaisuudessa, upottaa maailman outoihin epäilyksiin ja uusiin aatteihin…"

Mutta niissä tapoja ja käyttäytymistä koskevissa ristiriidoissa, joita ranskalaisten ja belgialaisten pakolaisten Englannin kyliin tulvimisesta aiheutui, eivät tulokkaat aina olleet katolilaisia eikä isäntäväki "uus-eurooppalaista". Kun mr Dimple tulee puheeksi, on asia aivan päinvastoin. Hän tapasi mr Britlingin Claveringsin puistossa ja kertoi hänelle huolensa…

"Tietysti", virkkoi hän, "on meidän tehtävä mitä vain suinkin voimme pienen urhean Belgian hyväksi. Minä olisin viimeinen valittamaan pieniä ikävyyksiä, joita siinä voi joutua kokemaan. Kuitenkin minun täytyy tunnustaa, että teillä ja rakastettavalla mrs Britlingillä on ollut harvinaisen hyvä onni belgialaisten ne saannissa. Minun vieraani – se on aika onnetonta – mies on jonkinlainen sanomalehtimies ja kerrassaan – kerrassaan liian ankara ateisti. Ihan ilmeinen jumalankieltäjä. Pelkästä rehellisestä epäilystä ei puhettakaan. Rehellistä epäilyä olen nykyään täysin valmis sietämään. Emmehän me, te ja minä, siitä asiasta kiistele. Mutta hän on aggressiivinen. Hän tekee ihmetöitä koskevia huomautuksia, täysin alentavia huomautuksia, eikä aina edes ranskaksi. Toisinaan hän puhuu melkein englantia. Ja sisareni läsnäollessa. Sitten hän sanoo lähtevänsä ulos pistäytyäkseen kahvilaan. Hän ei milloinkaan löydä kahvilaa, mutta varmaa on, että hän keksii jokaikisen kapakan monen peninkulman laajuisella alueella. Hän tulee takaisin ja haiskahtaa hirvittävässä määrin oluelta. Kun rohkenen tehdä pikku viittauksen, alkaa hän soimata olutta. Hän väittää, ettei oluemme ole hyvää – meidän hyvä essexiläinen oluemme! Hän ei ollenkaan ymmärrä meidän yksinkertaisia elämäntapojamme. Hän on pilalla. Seudun tytöt koristavat itseään Belgian lipuilla ja päästävät vähäiset ranskantaitonsa kuuluville. Ja hän käsittää tuon rohkaisuksi. Eilen viimeksi oli aika kohtaus. Hän lienee yrittänyt suudella Hicksonin tyttöä ravintolassa – Maudia… Entäs hänen eukkonsa! Iso, lihava, hidas akka – kaikin tavoin – laaja. On surkeata, että täytyy ajatellakaan kritikoimista, mutta minä todellakin toivoisin , ettei hän katsoisi sopivaksi istahtaa vanhaan poikamiespirttiini antamaan rintaa lapselleen – useinkin kaikkein sopimattomimpaan aikaan. Ja – missä laajuudessa…"

Mr Britling yritti lohduttaa.

"Mutta olipa miten hyvänsä", sanoi mr Dimple, "paremman osan minä sentään sain kuin kelpo mrs Bynne rukka. Hän otti kaksi ompelijatarta osalleen. Hän tahtoi välttämättä saada juuri ne. Ja heidän hameensa olivatkin aivan varmaan hienonmalliset – minunkin vanhat, elämän koreudesta piittaamattomat silmäni sen näkivät. Hän arveli, että pari ompelijatarta olisi hyvään tarpeeseen sellaisessa suuressa perheessä kuin hänellä on. Aivan varmaan he sanoivat olevansa ompelijattaria. Mutta näyttää siltä – en minä ymmärrä mihin me niiden kanssa joudumme… Parahin mr Britling, nuo nuoret naiset ovat kaikkea muuta kuin ompelijattaria – kaikkea muuta kuin ompelijattaria…"

Vieno huvin väike kajasti liiankin selvästi kelpo miehen kauhistuksen takaa.

"Sireenejä, hyvä mr Britling. Sireenejä. Ammatiltaan…"

Lokakuu vaihtui marraskuuksi, ja päivä päivältä oli mr Britlingin omaksuttava yhä uusia asenteita sotaan nähden, hänen täytyi miettiä miettimästä päästyäänkin, nähdä ensimäisten tulostensa kokeessa pettävän, vääntyvän ja muuttuvan toisiksi. Hänen ajatuksensa liikkuivat laajalla alueella ja syventyivät – kunnes kaikki, mitä hän oli aikaisemmin kirjoittanut, näytti hänestä kiusallisen pintapuoliselta, itsestään selviltä selityksiltä, joita yllättävän sodan inhoittava vaikutus oli aivan automaattisesti aiheuttanut. Mitä hienommiksi ja syvällisemmiksi hänen aatteensa tulivat, sitä hankalampi oli niitä ilmaista: hän kävi harvapuheisemmaksi, hajamieliseksi ja ärtyisäksi pöydässä. Varsinkin kahdelle henkilölle tuntui mr Britlingin olevan mahdotonta ilmaista varsinaisia aatteitaan, nimittäin mr Direckille ja mr Van der Pantille.

Molemmissa mainituissa herroissa ilmeni joko salaista tai julkituotua arvostelunhalua Englantia kohtaan. Oli oikein ja kohtuullista, että mr Britling itse arvosteli Englantia; sehän on englantilaisen erikoisoikeus. Mutta kuulla mr Van der Pantin asettavan englantilaisten kyvykkäisyyttä kysymyksenalaiseksi tai epäillä, että mr Direck vain vaivoin salasi uskonsa amerikkalaisten etevämmyyteen, mitä sotaan tulee, oli pahempaa kuin kuulla mrs Harrowdeanin puhuvan vihamielisesti Edithistä. Se herätti sitäkin voimakkaamman tunteenomaisen reaktion.

Mitä mr Van der Pantiin tulee mutkistui asia vielä kielivaikeuksien vuoksi, joista johtui, että kaikki muu paitsi mitä yksinkertaisimmat väitteet joutui arvaamattomain väärinkäsitysten alaiseksi.

Mr Van der Pant ei ollut niin äärimäisen tahdikas kuin hänen tyypillisesti katolinen vaimonsa. Hän osoitti liiankin selvästi pitävänsä brittiläistä posti- ja sähkösanomalaitosta hitaana ja huolimattomana ja Great Eastern Railway Companyn haararatoja kannattamattomina ja kelvottomina. Hän väitti pelloilla ja aseman läheisyydessä olevilla rakennuksilla työskenteleväin miesten toimivan hitaammin ja haluttomammin kuin mitä hän milloinkaan oli nähnyt. Hän ihmetteli, että mr Britling käytti asetyleeniä eikä sähkövaloa. Hänen mielestään tuoreet munat olivat järjettömän kalliita ja se käsitys, jonka hän oli saanut Matching's Easyssä harjoitetusta sianhoidosta, oli sangen vähän imarteleva. Tiet, sanoi hän, eivät näyttäneet olevan sitä varten, että pääsisi paikasta toiseen, vaan olivat un dédale ; sormellaan hän piirusteli pöytäliinaan ivallisia karttoja Matching's Easyn ympäristössä olevista teistä. Hän oli ihmeissään siitä, ettei Matching's Easyssä ollut yhtään kahvilaa, ja selitti ettei se ravintola, johon hän oli suurin toivein suunnannut askeleensa, ollutkaan mikään ravintola, vaan hämäräperäinen paikka, jossa juotiin olutta… Kaikki nuo muistutukset olisi mr Britling itse voinut tehdä, mutta kun hän kuuli ne belgialaisen pakolaisen suusta, niin ne tuntuivat hänestä sietämättömiltä.

Hän ryhtyi selittämään mr Van der Pantille ensinnäkin ettei noilla seikoilla ollut vähintäkään merkitystä, koska kansallinen mielenkiinto oli kokonaan toisella suunnalla, ja toiseksi että ne itse asiassa ja suurin piirtein katsottuna olivat oikeastaan etuja, kuten hiukankin läheisempi asioihin perehtyminen saattoi todistaa. Hän esitti huvittavan teorian, jonka mukaan Englanti todellisuudessa ei olekaan englantilaisen työmaa, vaan hänen synnyinpaikkansa, se paikka, jossa hän kokoo voimia, siis ei mikään toiminnan, vaan hyvän tuulen näyttämö. Jos mr Van der Pant ottaisi asiaa tutkiakseen, niin hän huomaisi, että Matching's Easyssä oli tuskin ainoatakaan kotia, josta ei olisi lähetetty ulkomaille jotakin maailman-englantilaiseksi muuttuvaa tarmokasta edustajaa. Englannissa englantilainen tarmo tuli kaikkein huonoimmin näkyviin. Nuo pensasaidat, nuo hyvää aikaa vaativat tiet olivat muistoja täynnä. Oli esimerkiksi olemassa tie, joka Market Saffronin läheisyydessä teki kaarteen päästäkseen Turk'in metsän ohi; metsä oli saanut tuon nimen 1300-luvulla erään Turk-nimisen miehen mukaan. Näiden koukertelevain teiden puolustukseksi mr Britling lainasi Chestertonin onnistuneet säkeet: