Герберт Уэллс - Mr Britling pääsee selvyyteen I

"Jospa tarttuisitte puolapuihin. Juuri niin… Yks', kaks', kolme!.. Ei! No, istutaanhan tässä, kunnes joku tulee meitä auttamaan. Aivan vannaan joku tulee. Ettekö nouse tänne takaisin?"

Hetkisen arveltuaan mr Direck palasi mr Britlingin viereen istumaan…

Herrat hymyilivät toisilleen vakuuttaakseen, ettei, mistään tyytymättömyydestä voinut olla kysymystäkään.

"Minun ajoni jättää toivomisen varaa", sanoi mr Britling puolueettoman avomielisin ilmein, "mutta minä olen saanut vasta äskettäin oman vaunun – käytettyäni muutaman vuoden vuokravaunua, sellaista laiskurinjärjestelmää, jonka mukaan saa määrätystä kuukausimaksusta vaunun, ohjaajan, paloöljyn, renkaat, vakuutuksen ja kaikki. Se rupesi kamalasti kyllästyttämään minua. En voi käsittää, kuinka saatoin sitä niin kauan sietää. Minulle lähetettiin toinen paksupäinen, hävytön nulikka toisensa jälkeen; ne ajoivat nopeasti, kun minun teki mieli liikkua hitaasti, ne ohjasivat joka kulmassa väärää puolta ja niin kovaa vauhtia kuin suinkin, ahdistelivat koiria ja kanoja huvikseen ja niin edespäin samaan tapaan. Ne eivät sallineet minun edes valita kulkuteitä. Minä olisin jo aikoja sitten hankkinut vaunun itselleni ja ohjannut sitä itse, ellei olisi ollut tuota hitonmoista kamminvääntämistä koneen seisahtuessa. Mutta tässä, nähkääs, tässä suhteellisen halvassa vaunussa on sähkösytyttäjä – amerikkalaista tekoa kaikki, sitä tuskin tarvitsee sanoakaan. Nyt ovat asiat kunnossa – saan ajaa niin nopeasti tai hitaasti kuin hyväksi näen."

Mr Direck katsahti pensasaitaan, jonka soma epäjärjestys heitä ympäröi, ja myönsi hymyillen että asiat olivat nyt todellakin paljon miellyttävämmin järjestetyt.

Ennenkuin hän oli ehtinyt sitä sanoa, oli mr Britling päässyt uudelleen puheenvauhtiin.

Hän puhui nopeasti ja ikäänkuin sysäyksittäin; hän tuntui laukaisevan ajatuksensa ilmi kohta kun se mieleen juolahti ja hänen päässään tuntui olevan runsaat ajatuspanokset. Hän puhui lähes kaksi kertaa nopeammin kuin mr Direck, nieleskeli sanojaan paljoa enemmän, käytti paljoa keskitetympää sanontaa ja jätti yleensä lauseen päättämättä, joten mr Direck jäi auttamattomasti jälkeen.

Englantilaisten ja amerikkalaisten välisissä keskusteluissa on tosiaankin verraten yleisenä vikana se, että englantilainen tekee äkillisiä hyökkäyksiä Merentakaisen miehen vasta kehitellessä voimiaan. Siitä johtuu monenlaisia väärinkäsityksiä. Kumpikin käsittää keskustelemisen omalla, perin erilaisella tavallaan. Englantilaisilla on paljoa vähemmän halua kuunnella kuin amerikkalaisilla; he eivät ymmärrä samassa määrin keskustelun molemminpuolisuutta ja taipuvat sentähden aluksi tekemään vieraistaan pelkkiä kuuntelijoita, jotka ihmetellen odottavat vuoroansa. Heidän vuoroansa ei tule milloinkaan. Mr Direck istui syvään vajonneena kaltevalla istuimellaan kasvot puolittain kääntyneinä kohti mainehikasta isäntää ja sanoi "yep" tai "sure" tai "tietysti" kuivan-matalalla äänellä, jota hän edellytti englantilaisen häneltä odottavan, ja onnistui yrityksessään yhä paremmin.

Ylistettyään sitä liikettä, jota hänen oli kiittäminen ajokuntoisen automobiilin hankkimisesta hänen ostettaviinsa mr Britling siirtyi jokaisen englantilaisen lempiaiheeseen, kaiken englantilaisen kirpeään kritikoimiseen. Hän huomautti, että jarru- ja välitysvipujen keskeinen asema hänen automobiilissaan teki, amerikkalaiselle tehtailijalle mitä helpoimmaksi asiaksi muodostaa siitä joko vasemman- tai oikeankäden vaunu ja siten soveltaa se joko mannermaan tai Englannin teitä varten. Englannissa ei valmistettu niin helposti muutettavaa vaunua. Meillä brittiläisillä on suurta hankaluutta erikoisesta tiejärjestyksestämme samoinkuin erikoisista mitoistamme ja painoistamme. Mutta me katselemme näitä puutoksiamme väärällä ylpeydellä. Amerikkalaisten automobiilien tulviminen Englantiin oli veres ilmiö, se oli uusi todistus amerikkalaisen älyn verrattomasta järjestelykyvystä. Automobiilien samoinkuin kellojen ja pyssyjen valmistus tapahtui siellä suunnattomin joukoin koneiden avulla, kun brittiläiset sitävastoin yhä valmistivat kappaleen kerrallaan. Ihmeellinen tosiasia tuo, että Englanti, teollisuusjärjestelmän alkuunpanija ja työnjaon ensimäinen kehittelijä, oli siinä määrin harhautunut järjestelmällisestä tuottamisesta. Hän katsoi sen suurelta osalta johtuvan Oxfordin ja valtiokirkon vaikutuksesta…

Tässä kohden mr Direckin mieleen johtui eräs kuvaava esimerkki. "Toiminnan järjestelmöimisen välttämättömyyttä, josta puhuitte, mr Britling, valaisee pieni tapaus, joka sattui eräälle ystävälleni Toledossa. Siellä ollaan aikeissa perustaa suuri tehdasyhtiö, jonka tarkoituksena on vallata kaikki Amerikan ja Euroopan markkinat tuhannen dollarin vaunuilla – "

"Sellaisia pikku seikkoja sattuu alinomaa", sanoi mr Britling, katkaisten toisen puheen ilman mitään erikoisempaa ponnistusta. "Nähkääs, meillä on tekemisemme puolella jos toisellakin. Meidän tehtailijaluokkamme oli tietysti aluksi kapinallinen luokka. Sen muodosti joukko paisuneita käsityöläisiä, jotka olivat luonnostaan yritteliäitä ja yltiöpäisiä kuten käsityöläiset ainakin. Kohta kun ne pääsivät elpymään ja lähettivät poikansa Oxfordiin, olivat ne samalla mennyttä kalua. Meidän tehtailijaluokkamme suli aivan kohta vanhoillisiin luokkiin, joiden kasvatuksessa on aina ollut kiinalaista sävyä – mahdollisimman vähän kasvatusta ja mahdollisimman vanhaa ja valikoitua. Amerikassa teillä ei ole toistaiseksi ollut mitään varsinaista vanhoillisluokkaa. Onnellinen maanosa! Te hylkäsitte vanhoillisuuden, joten teille jäi vain vapaamielisyys ja radikalismi. Meidän erikoisena onnettomuutenamme on, että olemme saaneet erään lajin kumouksellisia, jotka nekin ovat vanhoillisia kiinalaisia samalla kertaa. Ruskin ja Morris esimerkiksi olivat yhtä taantumuksellisia ja tieteelle vihamielisiä kuin herttuat ja piispamme konsanaan. Koneitten vihaajia. Tieteen vihaajia. Kaavaihmisiä aina ydintä myöten. Sama on yleensä sosialistiemme laita. He ovat istuttaneet tähän maahan sen ajatuksen, että kunnollisia automobiileja voi syntyä ainoastaan silloin, kun niitä valmistavat tottuneet työmiehet käsin, aivan yksitellen, taotusta kuparista, parhaasta raudasta ja teräksestä ja hienoimmasta tammesta. Kaikkia näitä minun koneessani olevia laitteita, sähkösytyttäjää ja sähkövalaistusta, englantilainen mieli suorastaan kammoo… Ei pidä luulla, että me olemme vain takapajulla näissä asioissa; me olemme kerrassaan vastustavalla kannalla. Brittiläinen mieli ei ole koskaan todella suvainnut sähköä; ei ainakaan sitä lajia, joka liikkuu lankoja pitkin. Se on hänestä liian liukasta. Se muistuttaa hänelle italialaisia ja liukkautta ylipäänsä Voltaa, Galvania, Marconia ja niin edespäin. Brittiläiselle soveltuvat paremmin vanhan lasilevykoneen valmistamat pitkät ja perin hyödyttömät sähkökipinät, se, mitä kitkasähköksi nimitetään. Me säilytämme sitä Leydenin pulloissa… Tänne Claveringsiin eivät ole vieläkään suvainneet hankkia sähkökelloja. Syntyi aika meteli, kun Salomonson, jolla se oli vuokralla yhteen aikaan, yritti ryhtyä johtoja ajattelemaan…"

Mr Direck oli seurannut tätä huomautusryöppyä kärsivällisesti hymyillen ja hitaasti päätään nyökytellen. "Kertomanne seikat muodostavat tosiaankin jyrkän vastakohdan Amerikan oloille. Tuo ystäväni, jonka äsken mainitsin, hän, joka oli osakkaana eräässä toledolaisessa automobiilitehtaassa – "

"Tietysti", puhkesi mr Britling taas puhumaan, "vanhoillisuuskaan ei ole mitään lopullista. Viime kädessä me olemme sittenkin samaa lihaa ja verta kuin teidän yritteliäs toledolainen ystävänne. Vanhoillisuus, tarkoitan, ei ole mikään rotupiirre. Ja meidän aikaisempi tarmomme osoittaa, ettei se voi piillä saartemme ilmassa eikä maaperässä. Englanti on muuttunut saamattomaksi ja kömpelöksi siitä syystä, että Englanti on menestynyt ja voinut hyvin…"