Émile Zola - Kivihiilenkaivajat

Здесь есть возможность читать онлайн «Émile Zola - Kivihiilenkaivajat» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: literature_19, foreign_antique, foreign_prose, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.

Kivihiilenkaivajat: краткое содержание, описание и аннотация

Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Kivihiilenkaivajat»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.

Kivihiilenkaivajat — читать онлайн ознакомительный отрывок

Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Kivihiilenkaivajat», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.

Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

– Enkö sanonut, että he eivät välitä ihmiselämän hukasta! – huusi insinööri. Ja mitä pirua tekin katsotte?

– Katsonhan minä… sopersi kaivos vouti. – Mutta väsyyhän aina toistamasta samaa.

– Maheu! Maheu! – huusi Negrel vihaisesti.

Kaikki hiilenkaivajat laskeutuivat käyttävään.

– No katsokaahan tuota! – puhui hän. – Kestääkö tuo mielestänne? Kaikki on tehty hutiloimalla… Katsokaa kuinka poikkipuu on pistetty, ei ole edes sovitettu liitteisiin… Nyt ymmärrän, miksi korjaustyöt meille maksavat niin paljon. Teille se on samantekevää, kumpa kestäisi niin kauan kuin te siitä vastaatte! Mutta yhtiön täytyy hankkia koko armeijakunta toimittaakseen korjaustyöt…

Chaval aikoi vastata, mutta hän ei sallinut.

– Vait, minä tiedän mitä te tahdotte sanoa. Että teille maksettaisiin enemmän, eikö niin? Mutta minä varoitan teitä, että te voitte saavuttaa vain sitä, että vähennetään palkkionne hiilirattaista, jos teille tullaan maksamaan parruista. Niin saamme nähdä mitä te siitä hyödytte.. Mutta nyt korjatkaa heti kaikki tuo. Huomenna tulen katsomaan.

Hän poistui, mutta työmiehet jäivät täydelliseen hämmästykseen uudesta uhkauksesta. Dansaert, joka insinöörin edessä oli osottanut sellaista nöyryyttä, jäi hänestä jälelle, hyökätäkseen työmiesten kimppuun.

– Senkin laiskurit, teidän tähtenne saan minä moitteita! – huusi hän työmiehille. – Katsokaa! Älkää luulko, että pääsette ainoastaan kolmella frankilla!

Kun hän oli mennyt, niin ei Maheukaan enää voinut hillitä itseään:

– Kaikkea sitä pitää tapahtua! Minä tahdon pysyä tyynenä, sillä muuten ei voi sopia mistään. Mutta tässä on jo liikaa, tästä voi kuka tahansa raivostua. Onko se järkeä, alentaa maksumme rattaista ja maksaa kannatinparruista erikseen! Se on taas uusi keksintö, että meille maksettaisiin vähemmän. Kirotut saakelit!

Hän etsi keneen hän voisi purkaa vihansa ja huomattuaan Katarinan ja Etiennen seisovan toimettomina syrjässä, ärjähti:

– Tuokaa minulle parruja, perhanat! Ettekö osaa tehdä mitään, vai mitä kuhnailette. Kun annan teille aimo löylyn, niin saatte nähdä!!

Etienne meni hakemaan parruja. Tuo raakuus ei häntä lainkaan loukannut. Hänessä kuohui päällikköjä vastaan, niin että työmiehet tuntuivat hänestä liian hiljaisilta.

Levaque ja Chaval purkivat vihansa kirouksiin. Mutta ryhtyivät kaikki, Sakariaskin, työhön. Puolentunnin ajan kuului ainoastaan puun ryskettä ja vasaran kumeita iskuja. Kaikki olivat vaiti purkaen vihansa vuoreen, jonka he olisivat siirtäneet olkapäillään, jos olisivat voineet.

– Nyt saa riittää! – huusi vihdoin Maheu, uupuneena väsymyksestä ja vihasta. – Puoli kaksi. Sattuipa helkkarin päivä! Emme ansainneet viittäkäänkymmentä sous'ta… Minä menen, en jaksa enää.

Vaikka oli vielä puoli tuntia työaikaa, pukeutui hän. Toiset seurasivat hänen esimerkkiään. He eivät voineet rauhallisesti katsoa murtopaikkaansa. Katarina aikoi lykätä rattaita, mutta he kutsuivat hänet pois, tytön ahkeruus ärsytti nyt heitä. Ja kaikki kuusi raatajaa lähti taas samaa tietä nostokoneen luo, työkalut kainalossa.

Tien risteyksessä Katarina ja Etienne jäivät toisista jälelle. He tapasivat pikku Lydian, joka kertoi mitä heillä oli tapahtunut. Mouquette oli äkkiä saanut nenävuodon ja juoksi jonnekin hakemaan vettä. He jatkoivat matkaa, mutta Lydia jatkoi taas väsyneenä kädet ojossa ja hajareisin lykätä rattaita. Hän muistutti laihaa mustaa muurahaista, joka kantoi ylivoimaisen kuorman. Katarina ja Etienne lähtivät juoksemaan, kumartuneina, jotteivät iskisi kattoon. Toisinaan pysähtyivät he, jottei selkä syttyisi, sanoivat he nauraen, sillä heidän oli lämmin.

Tultuaan alas, jäivät he yksin. Heidän ilonsa hävisi samassa. He menivät eteenpäin väsynein askelin, tyttö edellä, mies perästä. Lyhdyt savusivat niin, että Etienne tuskin näki Katarinaa, joka kulki ikäänkuin sumussa.

Häntä vaivasi omituinen tunne, ajatellessaan, että Katarina oli tyttö, ja oli tyhmää hänen puoleltaan olla syleilemättä häntä, mutta muisto siitä toisesta pidätti hänet. Tietysti oli hän valehdellut, tuo toinen oli kyllä hänen rakastajansa, se on varmaa. Ja Etienne tunsi vihaa häntä kohtaan, ikäänkuin tyttö olisi pettänyt hänet. Mutta Katarina sillä välin kääntyi joka askeleella hänen puoleensa, varotti tien epätasaisuuksista, ikäänkuin kehottaen olemaan kohtelias. Oltiinhan siinä aivan yksin, voisi jutella vähän ja olla ystäviä! Vihdoin he tulivat kuletuskäytävään. Etienne tunsi helpotuksen, tyttö taas viimeisen kerran katsahti häneen kaiholla, – heille ei enää tarjoutuisi tällaista onnellista tilaisuutta.

Ympärillä jyrisi maanalainen elämä, yhäti häärivät kaivosvoudit, rattaitten jonot kolisivat. Heidän täytyi painautua seinää vastaan, antaen tietä ihmisille ja hevosille, jotka hengittivät suoraan päin kasvoja.

Jeanlin huusi heille jonkin haukkumisen, mutta he eivät pyörien rätinältä kuulleet sitä. He kulkivat yhä eteenpäin. Katarinakin oli vaiennut. Etienne ei tuntenut tietä ja ajatteli että tyttö tahallaan vie hänet eksyksiin maanalaisia risteileviä käytäviä myöten. Eniten kärsi hän kylmästä, joka yhä kiihtyi sitä myöten kun he lähestyivät kaivosaukkoa. Hän oli jo kadottanut kaiken toivon päästä ulos täältä, kun äkkiä he saapuivat kaivoshalliin.

Chaval katsoi epäilevästi heihin. Toiset olivat myöskin siinä, hikisinä kylmässä tuulessa; he olivat vaiti, koettaen painaa vihansa alas. He olivat tulleet liian aikaiseen, eikä heitä tahdottu nostaa, sitä suuremmalla syyllä, koska juuri aijottiin kaikella varovaisuudella laskea hevonen alas. Täytyi odottaa puolen tuntia. Lastaajat työnsivät rattaita häkkiin, niin että rautaketjut jyrisivät ja nostokone kiiti ylös rankkasateessa, joka valui aukon ammottavasta reijästä. Alhaalla kaikki tuo vesi juoksi kymmenen metrin syvyiseen laskukaivoon, josta levisi kosteutta ympärille.

Kolmen suuren lyhdyn punertava liekki ja suuret liikkuvat varjot seinillä antoivat tälle maanalaiselle huoneelle synkän näön, muistuttaen jotakin ryöväriluolaa lähellä kohisevaa virtaa.

Maheu yritti viimeisen kerran. Hän lähestyi Pierronia, joka oli alkanut työnsä kello kuusi.

– Etkö sinä voisi nostaa meidät?

Mutta lastaaja, kaunis nuorukainen leppeine kasvonilmeineen, kieltäytyi pelästyneenä:

– Se on mahdotonta. Kysy voutia… Minua sakotetaan.

Työmiehet murisivat. Katarina lähestyi Etienneä ja kuiskasi hänelle:

– Tule, minä näytän sinulle tallin. Siellä on niin herttaista!

He pujahtivat salaa, sillä pääsö talliin oli kielletty. Talli sijaitsi vasemmalla, lyhyehkön käytävän päässä. Se oli hakattu kallioon, tiilisine holvineen, 25 metriä leveä ja neljä korkea; sinne mahtui kaksikymmentä hevosta. Tallissa oli todellakin herttaista, tuoreet oljet tuoksuivat ja eläimistä huokui lämpöä. Yksi ainoa lyhty valaisi himmeästi. Hevoset käänsivät päänsä veltosti, katsahtaen suurin lapsellisin silmin ja jatkoivat taas syödä kaurojaan hitaasti, kuin terveet ja kylläiset työläiset, joita kaikki vaalivat.

Katarina luki ääneen hevosten nimet sinkkilaatoista, kun äkkiä hän huudahti. Hänen eteensä nousi jokin olento. Mouquette nousi oljilta. missä hän oli maannut. Maanantaisin oli hän erittäin väsynyt sunnuntaitapausten jälkeen ja silloin löi hän nyrkillään nenään ja juoksi pois työstä sillä tekosyyllä, että hänen täytyy hakea vettä. – Hän saapui tavallisesti tänne ja nukkui pehmeällä alustalla. Hänen isänsä hemmotteli häntä eikä kieltänyt häneltä mitään, vaikka itse oli vaarassa saada harmia tyttärensä tähden.

Читать дальше
Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Похожие книги на «Kivihiilenkaivajat»

Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Kivihiilenkaivajat» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.


Отзывы о книге «Kivihiilenkaivajat»

Обсуждение, отзывы о книге «Kivihiilenkaivajat» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.

x