Коллектив авторов - Мир Калевалы

Arvi Perttu

Ihanan lämmin elokuun ilta hämärtyi tarumaisen Vienan yllä kullaten vaarojen laet ja maalaten vastarannan metsän tummansiniseksi. I. K. Inha ei ollut tuolloin vielä syntynyt, ja niinpä meidän on uskottava muinaisen matkamiehen sanallisia kuvauksia.

Illan suussa saapui mainittu matkalainen Uhtuan suureen kylään. Talot olivat vauraita, ja vaikka vilja olikin jo leikattu vainioilta, näkyi varakkuus ulospäin siellä täällä kuljeskelevien lehmien ja lampaiden muodossa.

Kirkolle saavuttuaan näki matkamies keskellä kylän toria monumentaalisen petäjän, jonka tyveen oli kiinnitetty pronssinen laatta. Laatassa olevan tekstin luettuaan mies punastui häveliäästi. Hätäisesti hän alkoi vilkuilla ympärilleen ja pian huomasikin etsimänsä lähimmän halkopinon vieressä. Siinä valtavan koivun suojaisessa katveessa lepäilivät pölkkyjä kirves sulassa sovussa päivällisen kamppailunsa jälkeen.

Lukija odottaa jo kärsimättömänä arvoituksen ratkaisua ja sankarin nimen paljastamista, mutta jännityksen ylläpitämiseksi emme voi heti alkuun paljastaa kaikkia salaisuuksia. Voimme vain viitata kirjoituksemme otsikkoon, joka antaa tarvittavia vihjeitä tarkkaavaiselle ja ajatelevalle lukijalle.

Kyseinen henkilö oli tunnettu karjalaisen runoperinteen kerääjä ja Kalevalan kirjoittaja, joka ihmisenä oli hyvin vaatimaton eikä elinaikanaan olisi varmasti suostunut oman kuvansa painattamiseen seteleihin.

Suurmiehen juhlavuonna vääryys oli vihdoinkin korjattu, jokaisen suomalaisen kohtuudentajua loukkaavat setelit oli poistettu käytöstä, ja meillä on nyt mahdollisuus kertoa totuus sankarimme verrattomasta vaatimattomuudesta.

Nuoruusvuodet

Sammatin vaatimattoman räätälin poika Elias oli jo lapsena kiinnostunut suomalaisten muinaisjumalasta Väinämöisestä. Nuorukaiseksi vartuttuaan Elias olikin valmistumassa Turun yliopistosta maisteriksi, mutta yliopisto paloi. Nuori Lönnrot, tämä maamme kansallisen kirjallisuuden tuleva alullepanija ja tukipilari, ei jäänyt suremaan vaan luki lääkäriksi Helsingissä ja muutti urheasti pääkaupunkiseudulta poron-hoitorajan pohjoispuolelle Kajaaniin.

Kohtuuden ystävä

Huolimatta kiinnostuksestaan kansansa pakanallisia perinteitä kohtaan Lönnrot oli kunnon luterilainen. Hurskaana miehenä Lönnrot oli etevä virsirunoilija ja perusti Kohtuuden Ystävien Seuran, joka ei suinkaan pyrkinyt absoluuttiseen raittiuteen, mikä olisi ollut varsin turhamaista. Seuran säännöt olivat vaatimattomia kuten niiden laatijakin.

Eräs vastuuntuntoinen tutkijakollegamme kuvailee sääntöjä seuraavasti: "Jäsenet saivat nauttia kolme ruokaryyppyä ynnä yhden ryypyn kalan kanssa. Aamulla sai ottaa yhden ryypyn, samoin kello n ja 18. Toteja sai nauttia kaksi illassa, ynnä vielä yhden sokeripalan kanssa. Oluen ja viinin käyttöä ei rajoitettu”.

Nykyisinä ravintola-annoksina mitattuna oli siis jäsenille sallittu määrä yhteensä 0,4 litraa väkeviä päivässä. On kuitenkin muistettava että niinä tarunhohtoisina aikoina ei nykyisen mittaisia ryyppyjä tunnettu, eli määrä lienee ollut kaksinkertainen.

Sellaiset säännöt keksinyt mies ei tietenkään voinut käyttäytyä ylimielisesti kanssaihmisiään kohtaan. Lönnrotin vaatimattomuudesta kerrotaankin lukuisia uskomattomia tarinoita. Niinpä kerran hän lauantaiaamuna otti kiitollisena vastaan naapurinsa tarjoaman pontikkapänikän, vaikka olikin kulttuurilehti Mehiläisen päätoimittaja.

Hänen kotiolonsa ja elämäntapansa olivat yksinkertaisia, vaatteet koruttomia ja suhtautuminen ihmisiin tasa-arvoinen. Hän esimerkiksi joi tavallisesta tuohiropeesta, pukeutui sarkaan ja veisasi virsiä yhdessä kyläläisten kanssa.

Lönnrot oli myös vaatimaton aviomies ja perheenisä. Hän ei liioin vaimoaan aviollisilla velvollisuuksilla kiusannut. Heti kun vakuuttui rouvansa kantavan kunniallisen avioliiton uutta hedelmää, lähti hän kiertämään Karjalan kyliä. Niin rouva sai olla kaikessa rauhassa ja lapsetkin kasvoivat hiljaisessa kodissaan tasapainoisina ja onnellisina.

Vaarallinen harrastus

Lääketiede tuntui suurmiehestä liian tavalliselta ja tylsältä alalta, joten Lönnrot ryhtyi keräämään rahvaan rakastamia pakanallisia runoja. Hän kävi keruumatkoilla Karjalassa, julkaisi runoja ja toi ukoille palkaksi viinaa, jota sitten yhdessä nautittiin hiljaisina kesäiltoina. Niin Lönnrot tuli hyvin suosituksi Vienassa.

Seesteisten iltojen hämärässä näyttäytyi Lönnrotille ihmeellisiä kuvia. Hän kirjoitti näkemänsä muistiin, mutta laittoi tarinat ovelasti lukutaidottomien talonpoikien laskuun. Niin oli helpompi selittää runojen pimeitä kohtia sekä juonen epäloogisia ja ristiriitaisia käänteitä. Lönnrot innostui näyistään niin paljon että kirjoitti suomalaisten ikioman eepoksen, kun he sivistymättöminä maajusseina eivät tajunneet sitä itse luoda.

Lönnrotin mänty

“Kolmannelle matkalleen Lönnrot lähti kahden toverinsa kanssa 13. heinäkuuta 1832. Tampereella pistäydyttiin kaupassa ja ostettiin matkaevästä. Elokuun puolivälissä kaverukset olivat jo Kuopiossa. Valitettavasti siinä vaiheessa toisen toverin jalat olivat lakanneet tottelemasta, ja hän kellahteli ojaan koko ajan Lönnrotin tuesta huolimatta. Sillä välin kolmas kaveri jatkoi matkaa hevosella. Mutta hänkin putosi rattailta – onneksi talon kohdalla, jonne hänet kannettiin nukkumaan”, tarkkaavainen tutkijakollegamme toteaa.