ЛибКат » Книги » Наука и образование » Философия

Фридрих Ницше: Dionysos

Здесь есть возможность читать онлайн «Фридрих Ницше: Dionysos» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях присутствует краткое содержание. категория: Философия / literature_19 / foreign_antique / foreign_prose / на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале. Библиотека «Либ Кат» — LibCat.ru создана для любителей полистать хорошую книжку и предлагает широкий выбор жанров:

любовные романы фантастика и фэнтези приключения детективы и триллеры эротика документальные научные юмористические анекдоты о бизнесе проза детские сказки о религиии новинки православные старинные про компьютеры программирование на английском домоводство поэзия

Выбрав категорию по душе Вы сможете найти действительно стоящие книги и насладиться погружением в мир воображения, прочувствовать переживания героев или узнать для себя что-то новое, совершить внутреннее открытие. Подробная информация для ознакомления по текущему запросу представлена ниже:

Название:
Dionysos
Автор:
Фридрих Вильгельм Ницше
Жанр:
Философия / literature_19 / foreign_antique / foreign_prose / на финском языке
Язык:
Финский
Рейтинг книги:
5 / 5
Избранное:
Добавить книгу в избранное
Ваша оценка:
- 100
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5

Описание
Другие книги автора
Правообладателям
Похожие книги

Dionysos: краткое содержание, описание и аннотация

Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Dionysos»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.

Фридрих Ницше: другие книги автора

Кто написал Dionysos? Узнайте фамилию, как зовут автора книги и список всех его произведений по сериям.

Уважаемые правообладатели!

Эта книга опубликована на нашем сайте на правах партнёрской программы ЛитРес (litres.ru) и содержит только ознакомительный отрывок. Если Вы против её размещения, пожалуйста, направьте Вашу жалобу на info@libcat.ru или заполните форму обратной связи.

Dionysos — читать онлайн ознакомительный отрывок

Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Dionysos», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.

Тёмная тема

Шрифт:

↓

↑

Сбросить

Интервал:

↓

↑

Закладка:

Сделать

Friedrich Nietzsche

Dionysos / Valikoima runoja

DIONYSOS

ECCE HOMO

Sukuni ma tiedän juuren! Lailla leimuliekin suuren hehkun, tuhoon itseni. Mihin tartun, syttyy valo, minkä jätän, hiiltyy palo: liekki olen varmasti!

TÄHTI-MORAALIA

Määrätty tähtiradoillen,
mit' yöstä, tummuudesta sen?

Pyhänä käy kautt' ajan tään!
Sen saastaa kuin et näkiskään!

Maan kaukaisimman valos on:
Suursynti säälis olkohon!

Yks käsky vain: oo tahraton!

YSTÄVYYDELLE

Terve, ystävyys! Ens aamurusko mun toiveheni korkeimman! Oi usein tuntui kuin loputon ois tie ja yö, ja elo inha, vailla maalia! Kaks kertaa elää tahdon, kun silmässäsi voiton ja huomenhohteen näin, sa rakkain jumalatar!

VUORIJÄÄTIKÖLLÄ

Paahteessa keskipäivän,
enskerran kesä kun vuorille nousee,
poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu:
hän haastaa silloin myös,
toki näemme sanansa vain.
Hänen hengityksensä huokuu kuin sairaan
hengitys huokuu kuumeyönä.
Jäävuori ja lähde ja petäjä hälle
vastaa myös,
toki näemme vastauksen vain.
Nopeammin kuin muulloin jyrkänteeltä
puro kuiluihin syöksyy kuin tervehtäin
ja hetkeksi, valkean pilarin lailla,
jää kaipuusta värjyen seisomaan.
Ja tummemmin, uskollisemmin kuin muutoin
petäjä katselee,
ja keskellä jäätä ja harmaan kuollutta vuorta
valo äkkiä välkähtää —
Valon sellaisen näin: minä tajuan sen. —

Myös silmä miehen, manalle menneen, kai kerran vielä vaikenee, kun tuskassa lapsensa suutelee häntä, kätensä ympäri syleillen kiertää; valon liekki kai kerran vielä puhkee, silmä sammunut hehkuen lausuu: "Lapsi! ah lapseni, tiedäthän että sinua rakastan!" —

Ja hehkuen lausuu kaikki – puro,
petäjä, vuorikin jäinen —
sanan katseilla täällä saman:
"me rakastamme sua!
ah lapsi, sa tiedät, sua kaikki me rakastamme!"
Ja hän,
poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu,
hän tuskassa suutelee heitä,
yhä kiihkeämmin,
ei lähteä tahdo;
kuin hienona harsona sanansa puhuu
hän suustansa,
pahanilkisen sanan:
"Mun tervehdykseni hyvästiä on,
mun tuloni lähtöä,
ma nuorena kuolen."

Ylt' ympäri kaikki kuuntelee, ei henkäystäkään käy: ei lintu laula. Kuin välkäys käy yli vuorien kauhun kaamea tunto. Ylt'ympäri mietteihin kaikki vaipuu – ja kuuntelee – Paahteessa keskipäivän, jolloin kesä enskerran vuorille nousee, poika, min uupuneet silmät kuumetta hehkuu.

SYKSY

Tää syksy on: se vielä särkee sydämesi
Sa pois pakene! —
Päivä hiipii vuorten taa,
se nousemistansa nousee
ja lepää askeleen astuttuaan.

Miks maailma kuihtui niin!
Kielissä uupuneen soittimen
soi tuulen laulu.
Pois paennut toive on —
sitä kaipaa se vaikertain.

Tää syksy on: se – vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! Oi hedelmä puun, sa vapiset, lankeat maahan? Salatiedon minkä sulle yö opetti, kun jäätävä kauhu sun poskes, sun purppuraposkesi peittää? —

Sa vaiti oot, et vastaa?
Ken puhuu vielä? —

Tää syksy on: se – vielä särkee sydämes! Sa pois pakene! – "En kaunis oo" – niin puhuu syksyn kukkanen – , "toki lemmin ma ihmisiä ja lohdutan ihmisiä – he vielä kukkia saavat nähdä, ja puoleeni kumartua ah! ja minut murtaa ja muisto jälleen leimahtaa silmässä ihmisten, – muisto minua kauniimmasta : – ma näen sen – ja kuolen niin!" —

Tää syksy on: se – vielä särkee sydämes!
Sa pois pakene!

CAMPO SANTO DI STAGLIENO

Oi laps, mi suorit hennon
karitsan untuvaa,
kuin valo tähden-lennon
silmistäs tuikahtaa,
sa armain leikkikalu
lähellä, kaukana,
niin puhdas syämmes halu,

Amorosissima!

Miks katkes kahle varhain?
ken syäntäs haavoitti?
Jos lemmit, lempi parhain
ei sitä korvaisi. —
Et vastaa – kaste hieno
katsettas sumentaa: —
ol' kuolos kaipuu vieno,

Amorosissima

VENEZIA

Yössä tummassa sillalla seisoin ma. Laulu kaukaa soi: kumpusi kultana pois yli värjyväin vetten vyön. Valot, soitto ja gondolit – hämyn helmahan kaikki ui juopuen pois…

Kädet oudot sieluni soittimeen kävi silloin, gondolilaulun ma salaperäisen lauloin ja vapisin hämykirjavaa autuutta. – Mua kuuliko kenkään, oi?..

"MUN ONNENI!"

San Marcon kyyhkyt näen jälleen: helle
puol'päivän torillani värisee.
Teen jouten lauluja, ne siniselle
taivaalle niinkuin kyyhkyt leijailee —
ja palaa luokseni,
viel' yhden soinnun solmin lentimelle
– oi onneni!

Oi taivaankansi, sinisilkki-pielin
mi kaarrat kaupunkia kirjavaa,
sua rakastan ja pelkään kademielin …
sun sieluas mun sieluin janoaa!
En siitä luopuisi
kai koskaan? – Ei, siit' emme haasta kielin!
– oi onneni!

Sa torni tuima, jalopeura-innoin
mi nouset, sota syntysi on syy!
Soi laulus torin yllä malmirinnoin – :
sen herra olet, sen accent aigu .
Jos jäisin luoksesi,
mun piirittäisit hennoin pilvilinnoin…
– oi onneni!

Ei lankee varjot vielä, soitto poista,
siks kunnes saapuu tumma, lauha yö!
Ei sävelet oo päivän, viel' ei loista
korujen kulta-purppurainen vyö,
on aikaa kylliksi
viel' laulaa yksinäisyys-unelmoista
– oi onneni!

PINJA JA SALAMA

Ma nousin mereen ilmojen;
jos puhun – niin ei vastaa ken.

Ma yksinäiseks ylenin —
ma varron: mitä vartoisin?

Ken pilviin saakka kohoaa, —
hän vartoo ensi salamaa.

KERRAN – ARMON VUONNA ENSIMÄISENÄ KAI —

Kerran – armon vuonna ensimäisenä kai —
Sibylla, viinittä juopuin, sanoiksi sai:
"Nyt käy nurin päin!
Ei matalassa viel' ollut maailma näin!
Voi, Rooma suur' on nyt naurava porttolan nainen,
ja Caesar elukka, jumala – juutalainen!"

JUOPUNUT LAULU

Inehmo, oi! Yön kellot mitä sulle soi? "Unt' untelon ma nukuin – , väistyi uni pois: Syv' elo on, mitata päivän miel' ei vois. Syv' itku sen – , syvempi vielä ilon-syys: Huol' itkee: kestä en! Vaan ilon miel' on iäisyys – , – on syvä, syvä iäisyys!"

MISTRALILLE

Tanssilaulu

Mistral-tuuli, pilven turma, mustan murheen kirkas surma pauhaava, sua lemmin ma! Esikoiset saman sylin oomme, kohtalomme ylin yks on ikuisuuksista.

Silopintaa kallioiden vastaas riennän karkeloiden tahtiin viiman kanteleen: kun sa purjehitta ennät, vapahista vapain lennät yli kesyttömän veen.

Huutos ilman halki viilsi, rantaan juoksin, jossa kiilsi vuorenseinä kellervä. Kallioilta voiton-innoin syöksyit jalokivi-pinnoin silloin kosken ryöppynä.

Taivaan aavaa kenttää kiiti orhisi ja vaunus liiti niinkuin tuli pitkäisen, salamana ruoskas siima orhiin iski, niinkuin viima lensit rataas myrskyten, —

Alas syöksyit vaunuistasi, lyhentyen lennossasi viuhuvaksi nuoleksi syöksyit suoraan syvyyksihin, niinkuin rusko-uutimihin aamun säteet syöksyvi.