John Bunyan - Kristityn vaellus

Vaeltaissani tämän maailman erämaita, jouduin kerran erääsen paikkaan, missä oli luola [Vankihuone]. Siihen laskeusin makaamaan ja maatessani näin unen. Ja katso, minä olin unessa näkevinäni ryysyihin puetun miehen seisovan seljin kotitaloansa kohti, kirja kädessä ja suuri taakka seljässä. Minä katsoin ja näin hänen avaavan kirjansa ja lukevan sitä, ja luettuansa hän rupesi itkemään ja vapisemaan ja kun hän ei enää sen kauemmin voinut itseänsä pidättää, puhkesi hän vaikeroivaan huutoon, sanoen: "Mitä minun pitää tekemän?" [Jes. 64: 6. Ps. 38: 4, Luk. 14: 33, Ap. 2: 37, 16: 30]

Tällaisessa tilassa hän meni kotiansa ja koetti niin kauan kuin suinkin estää vaimonsa ja lastensa havaitsemasta hänen hätäänsä. Kauan hän ei kumminkaan voinut vaieta, sillä hänen levottomuutensa kasvi kasvamistaan. Niinpä hän vihdoin avasi sydämensä vaimolleen ja lapsilleen ja puhui heille näin:

"Oi rakas vaimoni ja te lapset, sydämelleni kalliit! Minä, teidän paras ystävänne, olen hukassa, sillä raskas taakka painaa minua, ja, mikä enämpi on, minä olen saanut varman tiedon siitä, että taivaan tuli on polttava tämän meidän kaupungin, ja sen hirmuisessa hävityksessä meidätkin surkea surma saavuttaa, minut ja sinut, minun vaimoni ja teidät, te suloiset pienokaiseni, ellei mitäkään pelastuksen tietä löydy, jolla turmion voisimme välttää, mutta sellaista en suinkaan tiedä."

Nämä hänen puheensa herättivät heissä tuskallista hämmästystä, ei siitä syystä, että he olisivat hänen sanojansa todeksi uskoneet, vaan sentähden, että he luulivat mielenhoureita hänen päähänsä nousseen. Koska nyt yö jo läheni, toivoivat he unen häntä rauhoittavan ja saattoivat hänet kiiruimmiten vuoteesen. Mutta levoton oli hänen yönsä, niinkuin päiväkin oli ollut; unta hän ei silmäänsä saanut, vaan huokauksissa ja kyynelissä häneltä yö kului. Kun he sitten, aamun tullen, tiedustivat häneltä, kuinka hän jaksaa, vastasi hän: "yhä huonommin vaan". Sitten rupesi hän jälleen puhumaan heille, mutta he eivät ottaneet hänen sanojansa kuuleviin korviinsakaan. He luulivat niinikään saavansa hänen mielensä raivon karkoitetuksi tylyllä ja jyrkällä kohtelemisella. Ja niinpä he välistä pilkkasivat, toisin vuoroin nuhtelivat häntä, toisin ottein taas eivät hänestä vähääkään välittäneet. Siitäpä syystä hän vähitellen vetäytyi omaan kammioonsa, ja siellä hän rukoili heidän puolestansa, surkutteli heidän tilaansa ja valitteli omaakin viheliäisyyttänsä. Välistä hän käyskenteli kedoilla, vuoroin lukien, vuoroin rukoillen. Ja näin kului häneltä muutamia päiviä.

Kerran taas, kun hän oli lähtenyt kedolle, näin minä hänen lukevan kirjaansa tapansa mukaan ja olevan hyvin suuressa ahdistuksessa. Ja kesken lukuansa hän huudahti jälleen, kuten ennenkin: "Mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?" [Ap. 16: 30]

Minä näin hänen sitten katselevan milloin tuota tietä pitkin, milloin tätä, ikäänkuin mielisi lähteä juoksemaan, mutta paikallaan hän sittenkin pysyi, sillä, niinkuin minä huomasin, hän ei tiennyt, minne päin mennä. Minä tarkastelin vielä ja, katso, muuan mies, nimeltä Evankelista tuli hänen tykönsä ja kysyi: "Miksis huudat?"

Hän vastasi: "Herra, minä näen tästä kirjasta, joka minulla on kädessäni, että minun Hebr. 9: 27. pitää kuoleman sekä senjälkeen tuomiolle tuleman, mutta minä tunnen samalla, ett'en halaja kuolla enkä tuomiollekaan tulla." [Hebr. 9: 27, Job. 16: 21, Hesek. 22: 14]

Silloin sanoi Evankelista: "Mitenkä? Etkö halaja kuolla, vaikka tämä elämä on niin täynnä tuskaa ja vaivaa?"

Mies vastasi: "Minä pelkään tämän taakan minun seljässäni painavan minut hautaakin alemmas, ja minä vajoan kuoppaan. Herra, ellen minä ole valmis vankeuteen menemään, niin en ole valmis tuomiolle enkä rangaistavaksikaan. Tällaisia asioita ajatellessani minun täytyy huutaa." [Jes. 30: 33]

Evankelista sanoi silloin: "Jos niin on laitasi, niin miksikäs vielä asemillasi olet?"

Hän vastasi: "Siksi, ett'en tiedä, kuhunka mennä."

Silloin antoi Evankelista hänelle pergamenttikäärön, johon oli kirjoitettu: "Paetkaat tulevaista vihaa." [Mat. 3: 7]

Mies luki kirjoituksen, katsahti hyvin huolestuneena Evankelistaan ja sanoi: "Kuhunkas minun pitää pakeneman?"

Evankelista viittasi sormellansa kaukaista ketoa kohti ja sanoi:

"Näetkös tuota ahdasta porttia tuolla?" [Mat. 7: 13]

"En", virkkoi mies.

"Näetkös valon välkyntää tuolla?" kysyi toinen. [Ps. 119: 105, 2

Piet. 1: 19]

"Luulenpa näkeväni", vastasi mies.

Silloin sanoi Evankelista: "Pidä nyt tuota valoa yhä näkyvissäsi ja kulje suoraan sitä kohti, niin näet portin. Kun sitä sitten kolkutat, niin sinulle sanotaan, mitä sinun tekemän pitää."

Nyt minä näin unessani miehen lähtevän juoksemaan. Mutta ei hän ollut kauaksikaan ennättänyt oman kotiovensa ohitse, niin jo huomasivat hänet hänen vaimonsa ja lapsensa ja alkoivat huutaa häntä palajamaan, mutta mies pisti sormet korviinsa ja juoksi juoksemistaan, huutien: "Elämä, elämä, iankaikkinen elämä!" Eikä hän taaksensa katsonut, vaan kiiruhti halki kedon. [Luuk. 14: 26, 1 Mos. 19: 17]

Naapuritkin astuivat ulos huoneistansa katsomaan hänen juoksuaan. Muutamat rupesivat pilkkaamaan häntä, toiset uhkailemaan, jotkut huusivat häntä palajamaan. Näiden joukossa oli myös kaksi miestä, jotka päättivät noutaa hänet väkivallalla takaisin. Toinen oli nimeltänsä Itsepäinen , toinen Taipuvainen . Sillä välin oli mies ennättänyt hyvän matkaa heistä edelle, mutta sittenkin he päättivät lähteä hänen jälkeensä, eikä aikaakaan, niin he jo saavuttivatkin hänet. [Jer. 20: 10]

Mies sanoi heille silloin: "Mitäs läksitte, naapurit?"

He vastasivat: "Me tahdomme kehoittaa sinua palajamaan meidän kanssamme."

Mutta hän sanoi: "Se on mahdotonta. Te asutte Turmion kaupungissa, missä minäkin olen syntynyt. Niin on asianlaita, sen kyllä näen. Ja jos te siellä ennemmin tai myöhemmin kuolette, niin vaivutte te hautaakin alemmas siihen paikkaan, joka tulessa ja tulikivessä palaa. Malttakaat mielenne, hyvät naapurit, ja lähtekäät minun kerallani."

"Mitenkä?" sanoi Itsepäinen. "Hyljätäkö ystävät ja kaikki kotoiset ilot?"

"Niin juuri", sanoi Kristitty , – se näet oli miehen nimi – "sillä tuota kaikkea ei sovi verrata pieneenkään osaan sitä nautintoa, jota minä olen lähtenyt etsimään. Ja jos mielitte minun kanssani käydä, niin saavutatte saman kuin minäkin, sillä siellä, minne minä menen, on runsaasti ja yltäkyllä. Tulkaat, niin saatte nähdä, olenko totta puhunut." [2 Kor. 4: 18, Luk. 15: 17]

Itsepäinen : Mitäs kaikkea sinä etsit, koskapa sen tähden hyljäät koko maailman?

Kristitty : Minä etsin katoamatonta ja turmelematonta ja saastuttamatonta perintöä. Se on taivaassa tallelle pantu ja aikanansa niille annetaan, jotka ahkerasti sen perään pyrkivät. Niin sanoo tässä kirjassa; lukekaat, jos tahdotte. [1 Piet. 1: 4, Hebr. 11: 16]