Bjørnstjerne Bjørnson - Absalomin tukka

Äiti kalpeni, jäykistyi, sopersi jotain, että tällä tavoin oli mukavampaa, ettei punainen tukka ole kaunis silloin kun se alkaa muuttaa väriään, – ja meni huoneeseensa.

Siellä hän otti esille Rafaelin hiuskiharat ja asetti omansa niiden viereen ja itki. "Äiti, mikä sinuun on tullut?" Hän saattoi vastata: "Rafael, mikä sinuun on tullut?" —

Hän kulki poikansa kera kaikkialla yltympäri. Kaksi kaunista, aistikkaasti puettua ihmistä saavat olla varmat siitä, että he herättävät huomiota Ranskassa, ja tästä hän piti. Kaikilla näillä retkeilyillä hän puhui ranskaa. Poika pyysi häntä hartaasti puhumaan niin että hänkin olisi ymmärtänyt, mutta siitäpä ei tullut kerrassaan mitään. Ja taas kuljetti äiti häntä tehtaasta toiseen. Ja niin pidättyväinen ja epäkäytännöllinen kuin hän olikin avatessaan höyrypannun uunia, oli hän samalla täynnänsä viekkautta ja keimailua. Ja niin, arka kuin hän oli puvustaan, niin tuli hän mielellään sekä nokeentuneena että öljyisenä ulos tehtaista, jos vain Rafael voi saada nähdä jotain uutta mekaniikan alalta. Hän karttoi huonoa ilmaa kuin koleraa, – mutta meni Rafaelin tähden mielellään rikkihappojen ja otsoonin katkuun. "Oma kokemus, Rafael, on elämää; muu on vain elämän varjoa." Tahi: "Oma kokemus, Rafael, on ruokaa ja juomaa, muu on kirjallisuutta."

Poika ei ollut aivan samaa mieltä. Hän huomasi että Notre-dame de Paris , jonka äärestä hän päivittäin sai tempautua irti, oli maittavin ateria, mitä hän koskaan oli vielä nauttinut, mutta firma Mazel & fils haisi raadolliselle. Hänen lukemisensa… äitihän itse oli hänet pannut lukemaan, kielen vuoksi, ja auttanut häntä… ja nyt tuli äiti mustasukkaiseksi kirjoille. Häntä ei voitu saada enää ostamaan pojalle uusia kirjoja.

Mutta hän sai niitä kuitenkin.

He olivat viipyneet Calais'ssa useita kuukausia. Rafaelilla oli opettaja, ja hän alkoi tuntea olevansa tolillaan, kun täysihoitolaan saapui eräs leski jostain siirtomaasta. Tällä oli mukanaan kolmetoistavuotias tyttärensä. Näitä he eivät ehtineet tavata ateriain aikoina kuin kahtena päivänä, kun jo nuoriherra alkoi hakkailla neitosta. Tähän kiinnittivät ensi hetkestä alkaen kaikki huomionsa. Pian sai koko täysihoitola hauskuutta kuunnellessaan kuinka Rafael koetti oppia lausumaan kieltä sujuvasti ja jopa toisinaan osasi valikoida sanansa loisteliaastikin.

Tyttö opetti hänelle kielen ilman hajuakaan kieliopista, vain miellyttämällä ja ilossa ja pikkukinastuksessa. Uskollinen silmäpari ja nuorekas ääni oli tarpeeksi. Ja tytöltä hän sai salaa romaanin toisensa jälkeen. Sillä salaa sen täytyi tapahtua. Salaa oli Lucie ne hankkinut, salaa toimitti hän ne pojalle, salaa ne luettiin ja salaa ne taas vietiin takaisin. Poika osoittautui hieman hajamieliseksi opintojensa suhteen, mutta mikään muu ei ilmaissut hänen kirjallisuushuvimatkojaan, eivätkähän ne niin erinomaisia olleetkaan. Rouva Kaas huomasi poikansa hakkailuhankkeet ja hymyili muiden keralla hänen edistykselleen ranskankielessä. Hänellä ei ollut läheskään niin paljon muistutettavaa tätä seurustelua kuin pojan lontoolaisia tovereita vastaan. Tässähän hän toki sai itsekin olla jossain määrin mukana, kun sensijaan tuo toinen seurapiiri sulki hänet kokonaan ulkopuolelleen. Hän kutsui yhä useammin äidin tyttärineen ulos pienille huvimatkoille, ja hän oli iloinen heidän seurastaan.

Текст предоставлен ООО «ЛитРес».

Прочитайте эту книгу целиком, купив полную легальную версию на ЛитРес.

Безопасно оплатить книгу можно банковской картой Visa, MasterCard, Maestro, со счета мобильного телефона, с платежного терминала, в салоне МТС или Связной, через PayPal, WebMoney, Яндекс.Деньги, QIWI Кошелек, бонусными картами или другим удобным Вам способом.