Eliel Aspelin-Haapkylä - Lauri Stenbäck

Здесь есть возможность читать онлайн «Eliel Aspelin-Haapkylä - Lauri Stenbäck» — ознакомительный отрывок электронной книги совершенно бесплатно, а после прочтения отрывка купить полную версию. В некоторых случаях можно слушать аудио, скачать через торрент в формате fb2 и присутствует краткое содержание. Жанр: foreign_antique, foreign_prose, на финском языке. Описание произведения, (предисловие) а так же отзывы посетителей доступны на портале библиотеки ЛибКат.

Lauri Stenbäck: краткое содержание, описание и аннотация

Предлагаем к чтению аннотацию, описание, краткое содержание или предисловие (зависит от того, что написал сам автор книги «Lauri Stenbäck»). Если вы не нашли необходимую информацию о книге — напишите в комментариях, мы постараемся отыскать её.

Lauri Stenbäck — читать онлайн ознакомительный отрывок

Ниже представлен текст книги, разбитый по страницам. Система сохранения места последней прочитанной страницы, позволяет с удобством читать онлайн бесплатно книгу «Lauri Stenbäck», без необходимости каждый раз заново искать на чём Вы остановились. Поставьте закладку, и сможете в любой момент перейти на страницу, на которой закончили чтение.

Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Ihminen tuntee aina povessaan tarpeen omistaa ystäviä, hänen sielunsa harhailee alati ympäri etsien heimolaista saadakseen hänen syliinsä vuodattaa sydämensä selittämättömät liekit, sanomattomat tunteet.

Ystävät rakastavat aina kestävämmin ja syvällisemmin kuin rakastajat.

Aina tahtoo mieluummin saada ystävän kuin rakastajattaren; ystävyyden pyhä liekki on ikäänkuin valmistus rakkauden hehkuvaan tuleen.

Ensimmäinen nuoruuden ystävyys jättää pysyvimmän jäljen sieluun.

Tulee aina tuntea oma arvonsa; siten tuntee myös, kuinka syvästi onnelliseksi voi tehdä sen, joka luottamuksella heittäytyy ystävänä syliimme ja antaa meille sydämensä.

Omituista on mikä tunne valtaa mielemme, kun meidän on eroaminen niistä, jotka ovat meille rakkaat. Emme luule koskaan enää voivamme olla iloisia; tunnemme itsemme yksinäisiksi koko maailmassa, ja sydän tulee niin tyhjäksi ja suruisaksi.

Rakkaus .

Mitä olisi maailma ilman rakkautta! Se on elonprinsiippi kaikessa.

Ken rakastaa vailla vastarakkautta, koettaa ylenkatseella rakastettuaan kohtaan tyydyttää ylpeyttään; ah, tämä ylpeys sulaisi kuitenkin ensimmäisestä ystävällisestä sanasta rakastetun huulilta.

Tunteelliselle on kaksin verroin tuskaisa tunne, ettei näe itseään niin paljon rakastetuksi kuin katsoo ansaitsevansa; hehkuva sielu rakastaa äärettömästi, mutta vaatii myös ääretöntä vastarakkautta.

Tunnemme jonkunmoista sukkamielisyyttä, kun näemme useiden rakastavan ja pitävän arvossa sitä, jota rakastamme saamatta hänen vastarakkauttaan.

Tunteelliselle sielulle on jo paljon olla lähellä sitä, jota rakastaa, vaikka rakastettu ei tunnekaan tunteitamme. Uskottelemme, että rakastettu toki toisinaan ajattelee meitä, kun olemme hänen silmiensä edessä, ja toistensa ajatteleminenhan on niin hurmaavaa rakkaudelle.

Tuskallisinta on nähdä, että ne, joita rakastamme, eivät meitä ymmärrä.

Jonkunmoinen sääli sekaantuu halveksitun rakkauden synnyttämään ylenkatseeseen; tunnemme, että ei kukaan voisi niin hyvin silmätä rakastetun sydämeen kuin me, ja ettei kenelläkään olisi niin monta riemua tarjottavana kuin meillä.

Tahdon edelleen rakastaa niin palavasti, niin lakkaamattomasti, että vihdoin joku samansävelinen sydän avautuu minun hehkuvalle, pyhälle rakkaudelleni. Tämä syvä, hehkuva rakkaus on aina oleva minun sieluni perusaine, kunnes se näkee kaipauksensa tyydytetyksi ja aavistuksensa toteutetuksi. Sillä en koskaan usko, että taivassyntyinen kaipaus jää täyttymättä.

Maallinen rakkaus ei ole koskaan alhainen ja halveksittava; se on kuva taivaallisesta ja ylimaailmaisesta. Sen vuoksi säilytä suloisen, rikasaavisteisen rakkauden tunne syvällä sielusi sisimmässä, jos maan jäinen käsi tahtoo sammuttaa sen säkenen.

Sillä vaikeinta, mutta myös vihdoin suloisinta ja voitollisinta on voida säilyttää sielunsa hennot ja aavistavat tunteet, tähteet enkelien maailmasta, puhtaina maan matalasta ja arkipäiväisestä saastasta.

Runous .

Lyijykahlein olemme sidotut elämään, joka meitä ympäröi. Jos voisimme kohota siihen ihanteelliseen elämään, joka joskus kuvastuu sieluumme, avautuisi meille uusi maailma.

Mielikuvitus on se voima, joka kohottaa meitä maata korkeammalle. Mielikuvitukseton ihminen on puoli-ihminen; ihminen, jolla on kylmä järki, vaan ei mielikuvitusta, on mies, joka voi käydä, mutta ei juosta.

Se joka luulee, että runoilijan sydän ei sisällä enemmän kuin mitä hän laulaa, ei käsitä neron syvyyttä.

Runoilijan jokainen ajatus, jokainen tunne on runoutta – koko hänen elämänsä on eepos.

Täytyy olla runoilija oikein käsittääkseen runoilijaa.

On äärettömän suloista lukea kaunista runoelmaa, mutta äärettömän paljon kauniimpaa se on runoilijalle, joka sen on sepittänyt. Se joka luulee, että runoilija voi laulaa kylmäverisesti ja kylmällä harkinnalla, ei tiedä mitä runous on.

Tosi runoilija ei sepitä koskaan; hän laulaa ilmoille mitä hän tuntee sydämensä kyllyydessä, hänen sielunsa on kohonnut ylös maasta, hänen olentonsa väräjää, ja silloin hän tuntee mitä hänen tulee laulaa ja ihmettelee itse jäljestäpäin tunteitaan.

Runous on inspiratsionia, hengen purkautumista ilmoille; siitä sen ihmeellinen, sen korkea merkitys ja sen taivaallinen voima.

Minun on mahdoton käsittää, miten runoilija voi olla uskonnoton.

Uskonto on taiteen A ja O, sen sisin elämänprinsiippi. Ei kukaan tosi taiteilija ole saanut aikaan mitään suurta ilman uskontoa. Siitä lähtevät hänen sielunsa hiljaiset, autuaat aavistukset, ja se on päämäärä, jonka tähtitarhaiseen kotimaahan hän pyrkii.

Itse runouden olemukselle on ominaista kohottaa meitä lähemmäksi Jumalaa, jopa on runous uskonnon synnyttäjiä, niinkuin Novalis sanoo: jumaluuden ilmestys, joka soinnuttaa sielua hyvyyteen.

Kukapa voisikaan kuunnella oikeaa runoelmaa tuntematta itseään kohotetuksi maallisuudesta ylemmäksi, rohkeuden innostamaksi ja tuntematta kulkevansa kohti pyhää, aavistettua päämäärää.

Mitä on kaunis maan päällä, jollei meidän aavistuksiamme, meidän mielikuvitusleikkejämme? Todellisuus ei voi tarjota meille mitään, joka voisi tyydyttää sielua.

Runoilijaa ei tule missään tuomita tavallisen ihmisen mitalla. Hän on ilmiö, taivaasta tullut profeetta. Virheissäänkin hän on suuri ja kaunis – kaunis samoinkuin tulivuoret ovat kauniit; ne peloittavat ja kiehtovat sielua puoleensa samalla kertaa, ja niiden sisässä riehuva tuli syytää ilmoille liekkejä ja säkeniä, mutta ei koskaan voida käsittää sen syvyyksien hehkuvaa kuohua.

Ihanimmat hetket, joita ihminen nauttii, ovat, rukousta lukuunottamatta, ne, jolloin mielikuvitus vapaasti saa lyödä leikkiään, mutta nämä hetket ovat liian kalliita ja liian korkeita ihmiselle – siksi niitä on niin harvoin.

Ihmisten välinpitämättömyys on vahingollisinta taiteilijalle; hän tahtoo, että ihmiset kuuntelisivat hänen säveliään, ja hän ikävöi, että joku samantunteinen rinta antaisi vastakaiun hänen tunteilleen. Veltostuneena ja arkipäiväisenä, turmeltuneena aikana voi tuskin mitään taiteilijaa syntyä.

Nero .

Vaaditaan neroa neron arvostelemiseen. Kuinka harvat ihmiset tuntevat sen hengen, joka johtaa neron toimia, ja kuitenkin kaikki luulevat pystyvänsä niitä arvostelemaan. Siksi juuri nerot ovat niin usein onnettomia, siksi he niin harvoin voivat tulla hyvin toimeen ulkonaisessa maailmassa, joka ei ole heitä varten. Nero tuntee usein tuskaa vain siksi, että hän on nero, ja kuitenkaan hän ei tahtoisi vaihtaa osaansa mihinkään maailmassa.

On kummallista, jollei tulisi umpimieliseksi, kun aina on arkipäiväisten ihmisten seurassa; se on syynä niin monen neron onnettomuuteen, ja siitä heidän valituksensa maisen elämän mataluudesta.

Jos minun olisi nerolle annettava neuvoja, neuvoisin ensiksi yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä nerot tarvitsevat ennen kaikkea järjestääkseen kuviensa ja aatteittensa rikkauden.

Sukkeluus .

Tosi sukkeluus ei synnytä koskaan naurua; se seestyttää mielen ja vaikuttaa, että otsan rypyt katoavat sisäisen hymyn heleässä valossa.

Ainoastaan hullunkurinen sukkeluus pakottaa nauramaan.

Voi nauraa myöskin typeryydelle, siksipä onkin niin vähän eroa hullunkurisen sukkeluuden ja tyhmyyden välillä.

Ei mikään ole niin harvinaista kuin oikea sukkeluus, vaikka tuskin on sitä ihmistä, joka luulee olevansa sitä vailla.

Uskonto .

Kristillisyys on tyhjentymätön; mitä pitemmälle siihen tunkeudumme, sitä enemmän näemme sen äärettömyyden.

En tiedä, kuinka ne ihmiset voivat tulla aikaan, joilla ei ole mitään uskontoa lohduttajaksi tuskassaan.

Читать дальше
Тёмная тема
Сбросить

Интервал:

Закладка:

Сделать

Похожие книги на «Lauri Stenbäck»

Представляем Вашему вниманию похожие книги на «Lauri Stenbäck» списком для выбора. Мы отобрали схожую по названию и смыслу литературу в надежде предоставить читателям больше вариантов отыскать новые, интересные, ещё непрочитанные произведения.


Lauri Robinson - Inheriting A Bride
Lauri Robinson
Lauri Robinson - What A Cowboy Wants
Lauri Robinson
Lauri Robinson - Her Midnight Cowboy
Lauri Robinson
Eliel Aspelin-Haapkylä - Suomalaisen teatterin historia IV
Eliel Aspelin-Haapkylä
Eliel Aspelin-Haapkylä - Suomalaisen teatterin historia II
Eliel Aspelin-Haapkylä
Eliel Aspelin-Haapkylä - Suomalaisen teatterin historia III
Eliel Aspelin-Haapkylä
Eliel Aspelin-Haapkylä - Muoto- ja muistikuvia I
Eliel Aspelin-Haapkylä
Eliel Aspelin-Haapkylä - Muoto- ja muistikuvia II
Eliel Aspelin-Haapkylä
Eliel Aspelin-Haapkylä - Alfred Kihlman II (of 2)
Eliel Aspelin-Haapkylä
Eliel Aspelin-Haapkylä - Alfred Kihlman I (of 2)
Eliel Aspelin-Haapkylä
Отзывы о книге «Lauri Stenbäck»

Обсуждение, отзывы о книге «Lauri Stenbäck» и просто собственные мнения читателей. Оставьте ваши комментарии, напишите, что Вы думаете о произведении, его смысле или главных героях. Укажите что конкретно понравилось, а что нет, и почему Вы так считаете.

x