Генрик Сенкевич - Erämaan halki

Mitä Medinet-el-Fajumiin tulee, hän oli peloissaan vielä toisestakin syystä. Koko Egyptissä ei puhuttu mistään muusta kuin Mahdin kapinasta ja dervishien julmuuksista. Rouva Olivier ei tiennyt tarkoin, missä Medinet sijaitsi ja tuli levottomaksi ajatellessaan, että se ehkä oli lähellä mahdilaisten maata, ja alkoi vihdoin tiedustella asiaa Rawlisonilta.

Mutta tämä hymähti ja sanoi:

– Mahdi ahdistaa paraikaa Khartumia, jossa kenraali Gordon puolustautuu. Tiedättekö, kuinka kaukana Khartum on Medinetistä?

– Minulla ei ole siitä minkäänlaista käsitystä.

– Suunnilleen yhtä kaukana kuin Sisilia on meistä, selitti Tarkowski.

– Ainakin, vahvisti Stas. – Khartum on Valkoisen ja Sinisen Niilin yhtymäkohdassa. Laaja Egypti ja koko Nubia erottavat sen meistä.

Vanhemmat alkoivat puhua Mahdista ja kapinasta, se kun oli vakava asia Egyptille. Uutiset Khartumin seuduilta olivat ikäviä. Villien joukot olivat jo puoli kuukautta piirittäneet kaupunkia; Egyptin ja Englannin hallitukset toimivat hitaasti. Apujoukkoja oli vastikään lähetetty, ja kaikki pelkäsivät, että kenraali Gordonin urheudesta huolimatta tämä tärkeä kaupunki joutuisi barbaarien haltuun. Päivällisen päättyessä Stas rupesi utelemaan, miksi Egyptin hallitus oli ottanut haltuunsa kaikki maat Nubiasta etelään, nimittäin Kordofanin, Darfurin ja Sudanin aina Albert-Nyanzaan asti, ja riistänyt näiden maiden asukkailta vapauden. Rawlison selitti hänelle, että Egyptin hallitus toimi Englannin määräysten mukaan, sillä yliherruus kuului Englannille; itse asiassa se hallitsi maata mielensä mukaan.

– Egyptin hallitus ei ole riistänyt keneltäkään vapautta, hän sanoi, – vaan antanut sen sadoille tuhansille, ehkä miljoonille. Kordofanissa, Darfurissa ja Sudanissa ei ole viime aikoina ollut ainoatakaan riippumatonta valtakuntaa. Milloin mikin pikkuruhtinas on esittänyt oikeuksiaan tiettyihin maihin ja sitten hallinnut niitä väkivalloin vastoin asukkaiden tahtoa. Maitten asujaimiston muodostavat pääasiassa riippumattomat arabineekerisuvut, siis ihmiset, joissa on näiden molempien rotujen verta. Nämä rodut olivat aina sotajalalla toisiaan vastaan, hyökkäilivät toistensa kimppuun ja anastivat etupäässä orjia, mutta myös karjaa ja kameleja. Kaikenlaisia julmuuksia harjoitettiin. Mutta pahimpia olivat kauppiaat, jotka ryöstivät norsunluuta ja orjia. He muodostivat ikään kuin erityisen luokan, johon kuuluivat sukujen päämiehet ja rikkaat kauppiaat. He tekivät aseellisia retkiä Afrikan sydänmaille ryöstäen norsunluuta kaikkialla ja vieden orjuuteen tuhansia ihmisiä. Sudanin, Darfurin ja Kordofanin eteläiset seudut sekä Niilin yläjuoksun ympäristö aina järveen saakka autioituivat. Englanti on kuten tiedät ahdistanut orjakauppiaita kaikkialla ja suostunut siihen, että Egyptin hallitus valtaa Kordofanin, Darfurin ja Sudanin, sillä tämä oli ainoa keino saada nuo rosvot luopumaan inhottavasta kaupasta ja pakottaa heidät alamaisuuteen. Onnettomille neekereille koitti parempi aika, kahakat ja ryöstöt lakkasivat ja ihmiset alkoivat elää jonkinlaisia lakeja noudattaen. Mutta oli luonnollista, ettei tällainen asiantila ollut kauppamiesten mieleen, ja kun Mohammed-Ahmed, nykyään tunnettu nimellä Mahdi, ilmaantui heidän keskuuteensa julistaen pyhää sotaa sillä tekosyyllä, että Egyptistä muka häviää oikea Muhamedin-usko, nousivat kaikki yhtenä miehenä aseisiin. Näin syttyi se kauhea sota, joka ainakin tähän mennessä on ollut egyptiläisille onneton. Mahdi on lyönyt hallituksen joukot kaikissa taisteluissa ja vallannut Kordofanin, Darfurin ja Sudanin; hänen joukkonsa piirittävät paraikaa Khartumia ja kulkevat pohjoista kohti läheten Nubian rajaa.

– Voivatko he tulla Egyptiin saakka? kysyi Stas.

– Eivät, Rawlison vastasi. – Mahdi väittää kyllä valloittavansa koko maailman, mutta hän on villi ihminen, joka ei käsitä mitään. Hän ei ikinä voisi valloittaa Egyptiä, koska Englanti ei sitä suvaitsisi.

Keskustelun katkaisi neekeripalvelija, joka tuli ilmoittamaan, että

Fatma Smain pyysi päästä puheille.

Itämailla naiset toimivat vain kotiaskareissa ja poistuvat harvoin haaremeista. Ainoastaan köyhät käyvät torilla tai työskentelevät pelloilla, kuten esim. fellahien, egyptiläisten maanviljelijäin vaimot. Mutta hekin peittävät silloin kasvonsa. Vaikka Sudanissa, josta Fatma oli kotoisin, ei ollut sellaista tapaa ja vaikka hän jo aikaisemmin oli käynyt Rawlisonin konttorissa, hämmästytti hänen tulonsa yksityiseen asuntoon näin myöhään kaikkia. – Nyt saamme kuulla jotain uutta Smainista, virkkoi Tarkowski.

Hetkisen kuluttua astui solakka, nuori sudanitar sisään kasvot peittämättä. Hänen ihonsa väri oli tumma, ja kauniissa, villissä silmissä oli surullinen ilme. Astuttuaan sisään hän lankesi kasvoilleen maahan, ja kun herra Rawlison käski häntä nousemaan, hän kohotti päänsä, mutta jäi polvilleen.

– Sidi, sanoi nainen, – siunatkoon Allah sinua, sukuasi, taloasi ja karjaasi!

– Mitä tahdot? kysyi insinööri.

– Armoa, pelastusta ja apua onnettomuudessa, herra! Olen vangittuna

Port Saidissa ja surma uhkaa minua ja lapsiani.

– Sanot olevasi vangittu ja kuitenkin olet voinut tulla tänne, vieläpä öiseen aikaan.

– Poliisit, jotka öin ja päivin vartioivat taloani, ovat saattaneet minut tänne, ja minä tiedän, että he ovat saaneet käskyn tappaa meidät.

– Puhu, kuten ymmärtäväisen naisen sopii, sanoi Rawlison olkapäitään kohauttaen. – Sinä et ole nyt Sudanissa, vaan Egyptissä, missä ilman tuomiota ketään ei mestata, ja voit olla varma, ettei yksikään hius ole putoava sinun eikä lastesi päästä.

Mutta nainen alkoi rukoilla, että Rawlison vielä kerran koettaisi anoa hallitukselta lupaa, että hän saisi matkustaa miehensä luo: – Englantilaiset, kuten sinäkin, herra, ovat mahtavia ja voivat tehdä kaikki. Hallitus Kairossa luulee, että Smain on pettänyt sen, mutta se ei ole totta! Minä tapasin eilen arabialaisia kauppamiehiä, jotka saapuivat Suakinista ja jotka sitä ennen olivat ostaneet guttaperkaa ja norsunluuta Sudanista, ja he kertoivat minulle, että Smain makaa sairaana El-Fasherissa ja pyytää minua ja lapsia tulemaan luokseen, jotta saisi antaa siunauksensa…

– Tuo kaikki on sinun keksimääsi, Fatma, keskeytti Rawlison hänet.

Mutta Fatma alkoi kautta Allahin vannoa puhuvansa totta. Sitten hän selitti, että jos Smain paranee, tämä varmaan ostaa vapaiksi kaikki kristityt vangit, mutta jos kuolee, hän, Fatma, dervishien johtajan sukulaisena pääsee helposti tämän puheille ja saa hänet suostumaan, mihinkä tahtoo. Kunpa hän vain pääsisi lähtemään, sillä sydäntä rinnassa kirveltää surusta, kun hän ei ole pitkään aikaan nähnyt miestään. Missä suhteessa hän, onneton nainen, on syypää hallituksen ja kedivin edessä? Onko se hänen syynsä ja mahtaako hän mitään sille, että on Mahommed-Ahmedin sukulainen?

Fatma ei uskaltanut englantilaisten kuullen mainita nimeä Mahdi, koska se merkitsee maailman pelastajaa, ja hän tiesi, että Egyptin hallitus pitää häntä kapinallisena ja vehkeilijänä. Kumartuen maahan ja vannoen kautta taivaan olevansa viaton ja onneton hän alkoi itkeä ja valittaa surkeasti, kuten naiset itämailla miehensä tai poikainsa kuoleman johdosta. Sitten hän laski taas kasvonsa matolle ja jäi ääneti odottamaan.

Nel, jota päivällisen loppupuolella oli alkanut jo nukuttaa, virkistyi täydelleen, ja hyväsydäminen kun oli, tarttui isänsä käteen ja alkoi suudella sitä pyytäen Fatman puolesta: – Auta häntä, isä, auta häntä!

Fatma, joka nähtävästi ymmärsi englantia, puhui läpi kyyneltensä nostamatta kasvojaan matosta:

– Allah sinua siunatkoon, sinä paratiisin kukkanen, Omain loisto, tahraton tähti!