Émile Zola - Raha

Tämän rouva Conin'iin kohdistuvan vihjauksen johdosta kävi Gustaven ilme vakavaksi. Häntä kunnioitettiin, hän oli arvonantoa herättävä naishenkilö, eikä tietty tapausta, että joku hänen herroistaan olisi lörpötellyt. Senvuoksi ei Gustave vastannutkaan, vaan kysyi itse:

"Ja Cluchu, menitkö hänen kanssaan Mobille'en?"

"En, kuinkas minä olisin sen tehnyt, se on liian kallista lystiä, me menimme kotiin ja keitimme teetä."

Nuorten herrojen takana seisoi Saccard hymyillen, sillä hän oli kuullut, että he kuiskailivat naisväestä. Hän kääntyi Floryn puoleen kysyen:

"Oletteko nähnyt herra Mazaud'ia?"

"Kyllä, herrani, hän oli täällä hetki sitten mutta lähti asuntoonsa. Luullakseni on hänen pikku poikansa sairas, tuli sana, että tohtori on siellä. Soittakaa hänen asuntoonsa, sillä hän luultavasti lähtee ulos tulematta tänne enää."

Saccard kiitti tiedosta ja kiiruhti portaille. Mazaud oli nuorimpia vekselivälittäjiä. Hänellä oli ollut onni mukanaan. Enonsa kuoltua oli hän joutunut tähän tärkeään toimeen ijässä, jolloin vielä tavallisesti ollaan oppilaita liikemailmassa. Toverien kesken puhuttiin hänen henkisestä ja ruumiillisesta joustavuudestaan, joka on niin tarpeellinen tähän toimeen, ja hyvästä vaistostaan, joka varmaankin olisi valmistava hänelle kauniin tulevaisuuden. Hän oli nainut nuoren, rakastettavan naisen, jolla oli 1,200,000 frangin myötäjäiset; heillä oli jo kaksi lasta, kolmenvuotias tyttö ja puolitoistias poika.

Mazaud saattoi juuri lääkäriä; tämä hymyili ja rauhoitti häntä.

"Astukaa sisään!" sanoi hän Saccard'ille. "Niin, niin, sitä käy heti levottomaksi noitten pienten raukkojen vuoksi; jos niillä on pieninkään kipu, luulee niitten heti kuolevan."

Ja hän vei Saccard'in salonkiin, jossa hänen vaimonsa vielä istui pienokainen polvillaan, kun taas pikku tyttönen, joka oli ihastunut nähdessään äidin iloisena, kohottautui varpailleen suutelemaan häntä. Kaikki kolme olivat vaaleaverisiä. Nuori äiti näytti yhtä hennolta ja viattomalta kuin pienokaisetkin. Mazaud suuteli hänen hiuksiaan.

"Näet nyt itsekin, että me olemme olleet hulluja."

"Mitäpä siitä, ystäväni, olen niin iloinen hänen rauhottavien sanojensa johdosta."

Kaiken tämän onnen nähdessään seisoi Saccard ääneti hattu kädessä. Koko hienosti sisustettu huone osotti hyvinvoinnin ja onnen loistoa, eikä nuorilla puolisoilla vielä ollut aavistustakaan aviollisista epäsoinnuista. Niinä neljänä vuotena, jotka he olivat olleet naimisissa, oli Mazaud ainoastaan lyhyen ajan osottanut ohimenevää huomiota eräälle ooppera Comiquen laulajattarelle. Hän oli uskollinen aviomies, samoinkuin hän näytti antautuvan pörssipeliinkin vain senvuoksi, että hän oli nuori ja innokas. Ja tuo menestys, tuo selkeä onni loisti kodissa ja heitti ikäänkuin valoisan säteen yli pehmeitten seinäverhojen hillittyjen värien, se tuntui juuri ja juuri kiinalaiseen vaasiin sopivan suuren ruusukimpun tuoksussa.

Rouva Mazaud tunsi herra Saccard'in ja sanoi hymyillen:

"Eikö totta, herraseni, tarvitaan vain tahtoa ollakseen aina onnellinen?"

"Olen siitä vakuutettu, hyvä rouva", vastasi Saccard. "Muuten löytyy ihmisiä, jotka ovat niin hyviä ja kauniita, että onnettomuus tuskin uskaltaa koskea heihin."

Rouva Mazaud nousi ilosta loistaen. Hän suuteli miestään ja poistui pienokainen käsivarrellaan, kintereillään tyttönen, joka oli riippunut isän kaulassa. Tämä koetti salata liikutustaan, kääntyi Saccard'in puoleen ja sanoi hymyillen:

"Meillä on hauskaa tässä talossa, kuten näette." Sitten lisäsi hän nopeasti: "Teillä kai oli jotain asiaa minulle? Tulkaa mukanani konttoriin, siellä saamme paremmin olla rauhassa."

Kassassa huomasi Saccard Sabatan'in, joka oli saapunut nostamaan osuuttaan, ja hän hämmästyi huomatessaan, miten sydämellisesti vekselivälittäjä puristi miehen kättä. Heidän jäätyään kahden Mazaud'in työhuoneeseen, selitti hän käyntinsä syyn ja kyseli niitä muodollisuuksia, joita on olemassa uusien arvopaperien ottamisen suhteen kurssinoteerauksen alaiseksi. Hän huomautti ohimennen olevansa aikeessa perustaa uuden liikkeen, Yleispankin 25 miljonan pääomalla. Niin, suuri luottolaitos pääasiassa tukemaan useita suuria yrityksiä, joita hän selitti parilla sanalla. Mazaud kuunteli häntä ilmettään muuttamatta ja selvitteli hänelle perinpohjin, mitä muodollisuuksien suhteen oli huomioonotettavaa. Mutta hän ei antanut johtaa itseään harhaan, hän tiesi varsin hyvin, ettei Saccard ollut hakenut häntä käsiinsä sellaisen joutavan asian takia Ja kun tämä vihdoin mainitsi Daigremont'in nimen, hymyili hän tahtomattaan. Daigremont'illa oli tietysti suuri omaisuutensa selkänojanaan, mutta väitettiin, ettei häneen ollut luottamista; mutta kehenkäpä sitä voi luottaa kun on kysymys rakkaudesta tai liikeasioista? Ei kehenkään! Muuten ei Mazaud tahtonut mielellään sanoa, mitä hän ajatteli Daigremont'ista, senjälkeenkuin heidän välinsä olivat rikkoutuneet mikä oli herättänyt suurta huomiota pörssissä. Daigremont jätti nyt kaikki määräyksensä Jacoby'lle, Bordeaux'ista kotoisin olevalle juutalaiselle, joka oli komea kuusikymmenvuotias mies, hauskakasvoinen ja jylisevä-ääninen, mutta oli viime aikoina käynyt hiukan raskasliikkeiseksi ihramahansa takia. Molemmat vekselivälittäjät olivat kilpakumppaneita, nuori, jota aina seurasi onni, ja vanha, jolla oli ikäoikeus puolellaan. Jacoby oli tavattoman kokenut ja viekas, mutta hänen intohimonsa pörssikeinotteluun vahingoitti häntä huomattavasti, ja vaikka hän voitti huomattavia summia, oli hän yhtämittaa häviön partaalla. Germaine Coeur maksoi hänelle ainoastaan muutamia tuhansia frangeja kuukaudessa, eikä hänen vaimoansa nähty koskaan.

"Hm … suuressa Caracas-jutussa", sanoi Mazaud, joka huolimatta pidättyväisyydestään ei voinut vastustaa halua antaa harmilleen valtaa, "sehän on tunnettu seikka, esiintyi Daigremont kavaltajana ja pisti voiton omaan taskuunsa. Hän on hyvin vaarallinen."

Hetkisen vaitiolon jälkeen hän jatkoi:

"Miksi ette käänny Gundermann'in puoleen?"

"En koskaan!" huudahti Saccard kiihkeästi.

Samassa tuli Berthier sisään kuiskaten pari sanaa isäntänsä korvaan. Vapaaherratar Sandorff oli tullut maksamaan erotusmaksuja ja oikkuili kaikin mahdollisin tavoin alentaakseen suoritettavaa summaa. Yleensä oli Mazaud hyvin kohtelias vapaaherratarta kohtaan ja otti hänet vastaan itse, mutta kun hän oli hävinnyt, vältti Mazaud häntä kuin ruttoa, sillä hän tiesi, ettei tämä häikäillyt käyttää hyväkseen hänen ritarillisuuttaan. Naiset olivat kaikkein huonoimpia liiketuttavia, he olivat kaikki epärehellisiä, mitä maksujen suorittamiseen tulee.

"Ei, ei, sano etten minä ole kotona", vastasi hän huonotuulisena.

"Eläkä anna hänen puijata yhtä ainoata centime'ä, muista se!"

Berthier'in mentyä huomasi hän Saccard'in hymyilystä, että hän oli kuullut, mistä oli ollut puhe.

"Niin, vapaaherratar on hyvin rakastettava, mutta te ette saata arvata, millainen ihminen hän oikein on! Niin, jos meidän liiketuttavamme aina voittaisivat, kantaisivat he meitä käsillään. Mutta kuta rikkaampia ja ylhäisempiä he ovat, sitä enemmän minä epäilen heitä, sitä enemmän minulla on syytä pelätä jääväni omaani vaille. Lukuunottamatta suuria liikkeitä, pidän minä enimmän maaseutuliiketovereistani."

Samalla hetkellä saapui eräs apulainen tuoden muutamia papereita, joista Mazaud oli aamulla huomauttanut.

"Siinäpä juuri tuleekin! Muuan herra Fayeux Vendôme'sta … te ette voi kuvitella miten paljon määräyksiä minä saan tuolta mieheltä! Ne eivät kyllä ole suurille summille, ne ovat pikkuporvarien, rihkamakauppiaiden, talonpoikien … mutta niistä karttuu summaa. Meidän paras turvamme on peliä harjottava vaatimaton pieneläjäluokka."